Karnaistenkorpi

Karnaisissa sijaitseva Karnaistenkorpi on Lohjan laajin yhtenäinen, asumaton metsäalue. Tämä kallioinen, luonnoltaan monipuolinen korpi on varsin merkittävä ulkoilualue, jolla on huomattavan suuri virkistysarvo lohjalaisille.



Ahvenalampi, Karnaistenkorpi. Kuva Markku Levula.
Ahvenalampi Karnaistenkorvessa. Kuva Markku Levula.

Yleistä alueesta

Karnaisten Korpialue rajoittuu etelässä Hormajärveen, pohjoisessa Lohjanjärven Maikkalanselkään, idässä muuttolintujen suosimaan ja luonnonsuojelulailla rauhoitettuun Kutsilanselkään ja lännessä Sepänniemensalmeen.

Karnaistenkorpi sijaitsee ylänköalueella, jonka korkeus merenpinnasta on yli 60 metriä. Korkeiden kalliomäkien ja kallioseinämien väliin jää laaksoja, joissa siellä täällä on pieniä suolaikkuja. Alueen kokonaispinta-ala on noin 690 hehtaaria, josta Lohjan kaupungin omistuksessa on noin 180 hehtaaria.

Alueella on kaksi lampea, joista kolmen hehtaarin suuruinen Ahvenalampi laskee Project Aqua-ohjelmassa mukana olevaan kirkasvetiseen Hormajärveen. Pinta-alaltaan 2,6 hehtaarin suuruinen Sorvalampi laskee pohjoiseen päin Lohjanjärven Maikkalanselälle.

Lohjan kunnanvaltuuston vuonna 1992 hyväksymässä yleiskaavassa Karnaistenkorpi on määritetty virkistysalueeksi. Ahvenalampea ympäröivä suo on merkitty alueen yleiskaavaan arvokkaaksi luontokohteeksi. Vuonna 2006 ympäristöministeriön vahvistamassa maakuntakaavassa alue on merkitty retkeily- ja virkistyskäyttöön. Lohjan kaupunginvaltuusto on myös päättänyt jättää Karnaistenkorven normaalin metsätalouskäytön ulkopuolelle virkistys-, suojelu- ja matkailukäyttöön.

Alueen luontoon voi tutustua Karnaistenkorven luonto- ja tarinapolulla.

Maa- ja kallioperä

Karnaistenkorven maaperä on pääasiassa soramoreenia. Hormajärven ranta-alueella on hiesusavea ja pohjoisessa on hiesua. Karnaistenkorven kallioperä muodostuu pääasiassa kolmesta eri kivilajista. Etelässä esiintyy amfiboliittia ja amfiboligneissiä. Keskiosassa esiintyy hapanta gneissiä ja pyroksenigneissiä. Pohjoisosassa on kiillegneissiä ja kiilleliusketta.

Vaihtelevia metsätyyppejä ja runsaasti lahopuuta

Karnaistenkorpi on maastonmuodoiltaan hyvin vaihtelevaa. Alueelle ovat tyypillisiä korkeat kalliojyrkänteet ja niiden väliset laaksopainanteet. Siellä täällä on pieniä metsäsoistumia ja hiljalleen liriseviä metsäpuroja. Metsät ovat kuusivaltaisia ja niissä on erittäin paljon lahopuuta eri muodoissa. Polkujen varrella voi tutustua monenlaiseen kasvillisuuteen metsälampien nevoista kuivien kallioiden jäkälistöihin.

Karnaistenkorven alueen metsätyypeissä vaihtelevat tuoreen kankaan kuusikot, kuivahkot kankaat sekä kallio- ja lakimaat. Tuoreita kankaita esiintyy Korkiamäen ja Ahvenalammen ympäristössä, mutta jonkin verran myös pohjoisosassa. Kuivahkoja mäntykankaita on alueen keskiosassa. Kallio- ja lakimailla kasvaa pääosin harvaa männikköä. Loput metsäpinta-alasta muodostuu lehtomaisista kankaista, karukkokankaista ja soista.

Metsien ikärakenne on monipuolinen, sillä alueella on sekä nuoria, keski-ikäisiä, että vanhoja metsiä. Ainakin 70 hehtaaria alueen metsistä on yli 100-vuotiasta. Noin 10–15 % alueen metsistä on alle 50-vuotiasta kasvatusmetsää. Alueen yli 60 vuotiaissa metsissä on normaaleihin Uudenmaan talousmetsiin verrattuna runsaasti lahopuuta. Lahopuut lisäävät alueen luontoarvoa, sillä monet lajit ovat riippuvaisia lahopuusta. Alueella on useita metsälain 10 §:n mukaisia arvokkaita elinympäristöjä kuten kalliojyrkänteitä ja niiden välittömiä alusmetsiä sekä vähätuottoisia kallioita.

Metsän eri kerrokset

Karnaistenkorven metsät muodostuvat pääasiassa tuoreesta kangasmetsästä, jonka tärkein puulaji on kuusi. Metsä muodostuu useista eri kerroksista. Pohjakerroksen muodostavat sammaleet ja jäkälät, joista Karnaistenkorvessa yleisimpiä ovat metsäkerrossammal ja seinäsammal. Lisäksi alueella on jonkin verran rahkasammalta.

Kenttäkerrokseen kuuluvat varvut ja ruohomaiset kasvit. Siinä voi olla myös pieniä puiden taimia. Karnaistenkorven yleisimpiä varpuja ovat mustikka ja puolukka. Lisäksi paikoitellen sammalen seassa kasvaa iltaisin hyväntuoksuista vanamoa. Ruohomaisista kasveista voi alueella nähdä pikkutalvikkia sekä heinistä metsäkastikkaa.

Pensaskerroksen muodostavat erilaiset pensaat ja puiden taimet aina kahden metrin korkeudelle asti. Yleisimmät taimet ovat pihlajia, katajia ja kuusia. Alueella on myös lehtopensaita, kuten näsiää, taikinamarjaa ja lehtokuusamaa.

Puukerroksen muodostavat yli kaksi metriä korkeat puut. Karnaistenkorven puusto on pääasiassa kuusta ja mäntyä. Alueella kasvaa myös joitakin haapoja ja raitoja.

Ahvena- ja Sorvalampia reunustavat kapeat nevalaikut tai suopursurämeet, joilla kasvaa mm. suopursua, tupasluikkaa ja suokukkaa.

Harvinaisia ja uhanalaisia lajeja

Karnaistenkorven alueella esiintyy myös runsaasti harvinaista ja uhanalaista lajistoa. Tällainen on muun muassa erittäin uhanalaiseksi luokiteltu vuorikuisma, jonka ainoat suomalaiset esiintymät sijaitsevat Karnaisissa ja Jantoniemessä. Vaarantuneeksi luokiteltua hirvenkelloa kasvaa myös alueella.

Äärimmäisen uhanalainen laji on lännenhyytelöjäkälä ja valtakunnallisesti silmälläpidettäväksi taantuneeksi luokiteltu laji puolestaan kalliokeuhkojäkälä. Putkilokasveista alueelta on tavattu suovalkkua ja valkopiirtoheinää Ahvenalampea ympäröivältä suolta.

Alueella ei ole tehty linnusto- tai muutakaan eläimistöselvitystä. Muutamia havaintoja on kuitenkin tehty. Riistaeläimistä on tavattu metsäjänis, kettu, hirvi, valkohäntäpeura, kauris ja ilves. Linnustosta alueella on havaittu mehiläishaukka, teeri, pyy, tiltaltti sekä harvinainen kehrääjä. Lisäksi alueelta on löydetty ainakin ketun pesäpaikka.

Metsäisten lintulajien tyyssija

Karnaistenkorven alueella ei ole tehty varsinaista linnustoselvitystä. Alueella on havaittu muun muassa mehiläishaukka, teeri, kehrääjä ja joitakin tiaisia.

Tiaiset ovat kaikille tuttuja pikkulintuja, jotka talvisin muodostavat niin sanottuja kiltoja eli pieniä parvia. Parven rungon muodostavat hömötiaiset. Lisäksi kiltaan kuuluu töyhtö-, kuusi-, tali- ja sinitiaisia sekä hippiäisiä ja puukiipijöitä. Parven tarkoituksena on antaa suojaa petoja vastaan. Ravintokilpailua ei synny, sillä parven lintulajit käyttävät ruoan etsintään puun eri osia.

Useimmat tiaiset pesivät erilaisissa koloissa. Metsätiaiset (hömö-, töyhtö- ja kuusitiainen) kaivertavat mielellään kolon itse lahoon puuhun. Viimevuosina lahojen puiden määrä metsissä on vähentynyt ja siksi hömö- ja töyhtötiaisen kannat ovatkin laskeneet. Tiaisista alueella voi nähdä talitiaisen, mutta alue ei ole sen tyypillistä elinympäristöä. Sen sijaan kuusi-ja hömötiaista täällä voi esiintyä.

Mehiläishaukka on Suomen yleisimpiä päiväpetolintuja. Se saapuu Suomeen toukokuussa ja lähtee syysmuutolle elo–syyskuussa trooppiseen Afrikkaan. Vanhin suomalainen rengastettu mehiläishaukka on elänyt 15-vuotiaaksi. Mehiläishaukka syö mehiläisiä ja ampiaisia, sekä hunajaa niiden pesistä, mutta myös pikkunisäkkäitä. Se viihtyy vaihtelevassa maisemassa, jossa sekametsä vuorottelee peltojen ja niittyjen kanssa. Mehiläishaukka haluaa puskaisen pesäpaikan, eikä se siedä metsänharvennusta.

Alueella voi nähdä myös teeren. Se syö ruoho- ja heinäkasveja, viljoja, marjoja ja hyönteisiä. Talvisin se syö koivujen silmuja ja urpuja. Sen soidinmenot ajoittuvat maalis–huhtikuulle. Naaras munii kuukautta myöhemmin 6–10 munaa maassa olevaan pesään. Se hautoo niitä kolme viikkoa. Poikaset osaavat lentää jo viikon ikäisinä. Jos teeri ei löydä sopivaa pariutumiskumppania, voi teerikoiras paritella koppelon kanssa. Risteymänä syntyy lisääntymiskyvytön korpimetso. Teeri voi risteytyä myös riekon kanssa.

Kehrääjä on eteläinen laji, joka pesii harvalukuisena Etelä- ja Keski-Suomessa harvapuisissa mäntymetsissä. Kanta on viime vuosikymmeninä selvästi vähentynyt. Ainakin osittaisena syynä kannan taantumiseen on avoimien männiköiden väheneminen. Kehrääjä on aktiivinen yöllä, joten sen havaitseminen saattaa muutenkin olla vaikeaa.

Teksti: Leena Nikolajev-Wikström ja Risto Murto