Perinnemaisemat ovat perinteisen maatalouden – niiton, laidunnuksen, lehdestyksen tai polttamisen – synnyttämiä.
Perinnemaisemat ovat muun muassa niittyjä, joilta saatiin karjalle talvirehu aina 1800-luvun lopulle asti, ja puustoisia laitumia, joilla karja laidunsi kesät aina pitkälle 1900-luvulle asti. Niityt ja laitumet ovat eliölajistoltaan arvokkaita monimuotoisia luontotyyppejä.
Maatalouden modernisoitumisen myötä perinnemaisemat ovat vähentyneet koko 1900-luvun ajan. Pääosa Uudenmaan kovan maan niityistä on raivattu pelloiksi ja suuri osa on metsitetty. Ilman aktiivisia hoitotoimia perinnemaisemat katoavat kokonaan. Maatalouden ympäristöohjelman erityistuki antaa hyvän mahdollisuuden saada valtion tukea perinnemaisemien hoitoon.
Kedot ovat kuivia niittyjä, joita tavataan hiekka-, sora- ja moreenimailla. Kalliokedot ovat kallioisia, nykyisen tai aiemman laidunnuksen tai niiton muovaamia alueita. Hakamaat ovat puita kasvavia laidunalueita, joita luonnehtivat puuryhmien väliset niittyaukot. Tuoreet niityt ovat yleensä umpeenkasvavia tai sijaitsevat nurmilaitumien yhteydessä ja ovat siksi rehevöityviä. Ne ovat laidunnettuja tai niitettyjä. Kosteat niityt ovat suurruoho- tai heinäniittyjä.
Lohjalla on 56 perinnemaisemakohdetta. Ne ovat ketoja, kallio- ja tienvarsiketoja, hakoja, laitumia, niittyjä ja rantaniittyjä. Lohjalla on tärkeä tehtävä erityisesti kalkkikallioilla sijaitsevien kuivien ketojen säilyttämisessä, koska juuri niitä on Lohjalla paljon. Tällä sivulla esitellään kolme Lohjan merkittävää perinnemaisemakohdetta:
Kokkilan keto on Lohjan Seudun Ympäristöyhdistyksen kummiketokohde, joka sijaitsee Hanko–Hyvinkää-tien itäpuolella tien ja pururadan välissä. Se on melko laaja-alainen kallioketo ja Lohjan lajirikkain perinnemaisemakohde. Laidunkäytön loppumisesta lienee paljon aikaa, mutta koska alue on voimalinjan alla, sitä ei ole metsitetty.
Kalliolle satoi pitkään Virkkalan sementtitehtaasta kalkkipölyä, mikä muutti kasvillisuuden osin kalkkikallioketojen kasvillisuutta muistuttavaksi. Kedon pohjoisosa on kosteahkoa loivaa rinnettä, keskellä on kallioista aluetta ja eteläosa on kuivahkoa rinnettä.
Alueen merkittävin kasvi on koko Suomessa uhanalainen horkkakatkero (Gentianella amarella), jolla on Uudellamaalla enää kaksi kasvupaikkaa.
Lohjan Seudun Ympäristöyhdistys on vuosittain raivannut pusikkoa alueelta ja niittänyt sitä jo vuodesta 1994. Hoitotoimien vaikutus on jo havaittavissa useiden niitty- ja ketokasvien runsastumisena.
Lisätietoa Kokkilan kedosta.
Lohjansaaren Paavolan seurantalon ketorinne on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi. Se on umpeen kasvavaa entistä laidunaluetta. Kasvillisuustyypiltään alue on ravinteista kallioketoa ja tuoretta pienruohoniittyä.
Gneissikalliokedolla kasvaa uhanalainen peltorusojuuri, jolla on kaksi pientä erillistä kasvustoa alueella. Muita huomionarvoisia kasveja ovat maarianverijuuri, pihakurjenpolvi, jänönapila, tummatulikukka, törrösara, hakarasara, mäkilemmikki, ketokäenminttu, mäkivirvilä, kangasajuruoho, pähkinäpensas ja mäkikaura. Pensaskerroksessa kasvaa taikinamarjaa, muutamia katajia, pähkinäpensaita ja lehtokuusamia. Puustona kedolla on kuusia, saarnea, vaahteraa, pihlajia ja tammia.
Alue on kuulunut Ahtialan kartanoon. Tilan omistaja, professori Juho Jännes, vuokrasi sen Lohjan Saariston Nuorisoseuralle vuonna 1921. Pääketoalue rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi vuonna 1994. Keto on nykyisin Kirkniemen Kartano Oy:n omistuksessa ja edelleen vuokrattuna Lohjan Saariston Nuorisoseuralle.
Paavolan ketoalueella ylläpidetään monipuolista keto- ja kalliokasvillisuutta säilyttämällä alue valoisana ja harvapuustoisena. Tavoitteena on säilyttää alueen vanha, laidunnuksen vaikutuksena syntynyt ilme. Lohjan Saariston Nuorisoseura hoiti aluetta säännöllisesti 1920-luvulta vuoteen1996 asti. Vuosina 2002–2005 nuorisoseura järjesti yhdessä muiden yhdistysten ja Lohjan kaupungin ympäristönsuojelutoimiston kanssa talkoita, joissa poistettiin runsaasti kedon puustoa ja raivattiin pensaskerrosta, minkä seurauksena alue sai valoisan yleisilmeen.
Paloniemen perinnemaisemat sijaitsevat entisen Paloniemen kartanon alueella, jossa on laiduntanut karja vielä muutama vuosikymmen sitten. Laidunnuksen loputtua niityt ja hakamaat eli puustoiset laitumet alkoivat hitaasti kasvaa umpeen: aiempaa korkeampi kasvillisuus valtasi tilaa ja tukahdutti kauniskukkaisen niitty- ja ketolajiston alleen.
Kaupungin omistuksessa olevia kartanon ympäristön maita on viime vuosina alettu jälleen hoitaa. Hoidosta on vastannut pitkäaikaistyöttömien Mahis-luonnonhoitoryhmä. Joistakin kohdin aluetta on niitetty jo monena vuonna, toisissa paikoissa on vielä pensaikon raivaus kesken. Hoitotyö on jatkuvaa eikä sitä voitaisi toteuttaa ilman Mahis-ryhmää.
Paloniemessä kasvaa monia nykyään harvinaisia kasvilajeja, kuten ketokaunokki, kalliotuhkapensas, jänönapila, keltamatara ja ketokäenminttu. Tyypillistä kallioketolajistoa edustavat puolestaan mäkitervakko, mäkilemmikki, ahomansikka ja haisukurjenpolvi sekä iso- ja keltamaksaruoho.
Paloniemen alueella esiintyy myös Lohjan seudulle ainutlaatuisen paljon niin sanottuja venäläistulokkaita eli Suomeen ihmisen mukana idästä levinneitä kasveja kuten harsulemmikki, idänkattara, harmio ja valkoailakki.
Alueen perinnemaisemiin pääsee tutustumaan hienolla Paloniemen luonto- ja kulttuuripolulla.