Ulkoilulain mukaiset leirintäalueet

Leirintäalueesta tulee tehdä ulkoilulain 20 §:n mukainen ilmoitus. Velvollisuus koskee sekä pysyvää että tilapäistä leirintäaluetta.

Lohjan ympäristöterveyspalvelut toimii ulkoilulain 20 §:ssä tarkoitettuna kunnan leirintäalueviranomaisena Karkkilassa, Lohjalla, Siuntiossa ja Vihdissä.

Leirintäalueen perustamisesta ja alueen toiminnan olennaisesta muuttamisesta on viimeistään kolme kuukautta ennen toiminnan aloittamista tai muuttamista tehtävä kirjallinen ilmoitus Lohjan ympäristöterveyspalveluille. Ilmoituksen tulee sisältää tarpeelliset tiedot leirintäalueen pitäjästä ja alueen sijainnista sekä toiminnan luonteesta ja laadusta. Ilmoitus on tehtävä myös tilapäisestä leirintäalueesta.

Leirintäalueella tarkoitetaan aluetta, jolla majoitutaan tilapäisesti ja yleensä vapaa-aikana leirintämökkiin, telttaan, matkailuperävaunuun tai matkailuajoneuvoon ja jolla on yhteensä vähintään 25 leirintämökkiä taikka teltalle, matkailuperävaunulle tai matkailuajoneuvolle varattua paikkaa. Alue, jolla on vähintään 10 leirintämökkiä, on kuitenkin aina leirintäalue.

Ulkoilulain 25 §:n mukaan tilapäisenä leirintäalueena pidetään aluetta, jolle on tarkoitus enintään 14 vrk:n ajaksi majoittaa telttoihin tai enintään tämän ajan siellä pidettäviin matkailuperävaunuihin tai matkailuajoneuvoihin yli 100 henkilöä.

 

Aiheeseen liittyvää: