Lohjan maisemaa hallitsee lounaasta koilliseen suuntautuva Lohjanharju – oikeammin reunamoreenimuodostuma – joka erottuu maisemasta mäntyisenä vyöhykkeenä ja selvästi muuta ympäristöään korkeampana selänteenä.
Lohjanharju syntyi noin 11 000–10 000 vuotta sitten, kun perääntyvän mannerjäätikön reuna pysähtyi pidemmäksi aikaa paikalleen lähinnä ilmastollisten seikkojen takia. Vetäytyvän jäätikön reuna ei ollut yhtenäinen, vaan se oli jakaantunut erilaisiin kielekehaaroihin, jotka toimivat osin omina itsenäisinä yksikköinään. Lohjalla vaikutti Itämeren kielekehaara. Jäätikkökielekkeiltä virranneet sulamisvedet kuljettivat mukanaan kaikenlaista ainesta, jonka materiaali vaihteli ajallisesti virtausten ja sääolosuhteiden mukaan. Sulamisvesien mukana kulkeutunut aines kerrostui hiljalleen kasvaen lopulta suureksi reunamoreenimuodostumaksi. Tämä muodostuma on viralliselta nimeltään Ensimmäinen Salpausselkä. Lohjan kohdalla muodostuma on saanut oman nimensä Lohjanharju, vaikka se ei siis ole syntytavaltaan varsinainen harjumuodostuma.
Lohjanharju on muodostunut paikoin 20–60 metriä paksuista sora- ja hiekkakasoista. Tämän ovat todenneet myös alueen monet sorankäyttäjät. Nykyään Lohjanharjun vielä yhtenäiset osat kuuluvat Suomen Natura 2000 -ohjelmaan, mikä takaa niiden säilymisen myös tuleville sukupolville.
Paksut hyvin vettä läpäisevät maakerrokset ovat taanneet lohjalaisille runsaat pohjavesivarannot, joissa veden laatu on erinomaista. Paikoin pohjavesi pulppuaa maan uumenista esiin lähteissä. Tunnetuimmat niistä sijaitsevat Porlan entisillä kalanviljelyaltailla, jotka täyttyvät vielä nykyäänkin Lohjanharjun raikkaasta ja kirkkaasta pohjavedestä. Luonnontilaisia lähteitä on enää jäljelllä vain muutamia, yksi niistä sijaitsee Porlan lehdossa.
Lohjanharjun lakialueet kohoavat noin 50–80 metriä ympäristöstään ja sijaitsevat noin 90–120 metriä merenpinnan yläpuolella. Esimerkiksi Aurlahdesta Neidonkeitaalle käveltäessä joutuu vajaan 800 metrin matkalla kipuamaan yli 60 metriä ylöspäin. Nousun voi jokainen kokea ja tuntea pohkeissaan. Kun vielä jatkaa matkaa lakea pitkin Ojamolle päin, törmää parisenkymmentä metriä korkeaan kukkulaan, Neitsytlinnan moreenikumpareeseen. Se on erikseen suojeltu luonnonsuojelulailla, koska vastaavia muodostumia ei muualta löydy.
Lohjanharjun kaupunginpuoleiselta rinteeltä löytyy Lohjan kaupungin pystyttämä muistomerkki, joka kertoo jääkauden lopulla nykyistä Itämerta edeltäneen Ancylusjärven rantapenkereen sijaintipaikan. Se on maankohoamisen seurauksena nykyisin noin 69 metrin korkeudella merenpinnasta. Perttilästä puolestaan löytyy hienoja muinaisen Itämeren aallokkotoiminnan aikaansaamia huuhtoutumiskivikkoja, jotka nyt ovat 102 metriä merenpinnan yläpuolella.
Lohjanharjun kasvillisuus on pääasiassa mäntyvaltaista kangasmetsää, joka sopii hyvin ulkoilu- ja virkistyskäyttöön. Harjulla onkin lukuisia polkuja ja ulkoilureitistöjä. Paikoin kuusi on kuitenkin valtaamassa alaa, ja kuusia onkin tietoisesti alueelta poistettu. Rehevimmät kangasmetsät löytyvät harjun reuna-alueilta, kun taas hienoimmat kukkakedot harjun paahteisilta rinteiltä. Lohjanharjun erikoisuus on keltakukkainen pohjanmasmalo, jota tavataan runsaimmin Lohjanharjuntien varsilta. Lenkkeilijä voi myös törmätä kauniskukkaiseen sikojuureen, nuokkukohokkiin tai sarjatalvikkiin. Kannattaa siis pitää silmät auki Lohjanharjulla ulkoillessa!
Teksti: Risto Murto