Auringosta sähköä

Lohjan kaupunki on aurinkosähkön tuottaja. Tällä hetkellä kaupungilla on aurinkopaneeleja Routionmäen monitoimijatalon, Tytyrin vesilaitoksen, Pusulan, Källhagenin ja Metsolan koulujen sekä Vieremän päiväkodin katolla.



Drone-video Tytyrin vesilaitoksen aurinkovoimalasta (Sähköpalvelu Laakko).

Lohjan kaupunki aurinkosähkön tuottajana

Lohjan kaupunki omistaa suuren joukon kiinteistöjä, joten aurinkopaneelien asentamiselle sopivia rakennuksiakin löytyy useita. Kaupunki pyrkiikin kasvattamaan omaa aurinkosähkön tuotantoaan.

Parhaita kohteita ovat sellaiset rakennukset, joissa mahdollisimman suuri osa tuotetusta sähköstä pystytään hyödyntämään kiinteistöllä ja valtakunnan verkkoon syötettävä ylituotanto jää vähäiseksi.

Tällä hetkellä aurinkopaneelit löytyvät neljän rakennuksen katolta: Routionmänen monitoimijatalolta, Tytyrin vesilaitokselta, Pusulan koululta ja Vieremän päiväkodilta.

Reaaliaikaista tuotannonseurantaa

Routionmäen monitoimijatalon ja Tytyrin vesilaitoksen katoilla on lappeenrantalaisen Green Energy Finland Oy:n (GEF) toimittamat aurinkopaneelit.

GEF:n tarjoamaan palveluun kuuluu myös reaaliaikainen tuotannonseuranta, joten kuka tahansa lohjalainen voi halutessaan tutustua paneeleiden tuotantoon netissä tai GEF:n mobiilisovelluksessa.

Tytyrin vesilaitos:
tuotannonseuranta (GEF Vision)
Routionmäen monitoimijatalo:
tuotannonseuranta (GEF Vision)

Routionmäen monitoimijatalon aurinkopaneelit

Uuden Routionmäen monitoimijatalon katolle asennettiin 32 aurinkopaneelia, jotka otettiin käyttöön kesällä 2017. Yhden paneelin nimellisteho on 265 Wp ja koko järjestelmän nimellisteho on 8,5 kWp. Aurinkopaneelit toimitti Green Energy Finland Oy.

Tytyrin vesilaitoksen aurinkopaneelit

Tytyrin vesilaitoksen katolle asennettiin vuoden 2017 syksyn aikana kattosaneerauksen yhteydessä 156 paneelin aurinkovoimala, joka on ollut toiminnassa 15.12.2017 lähtien.

Yhden katolle asennetun aurinkopaneelin nimellisteho on 270 Wp ja koko järjestelmän nimellisteho on 42,12 kWp.

Aurinkovoimalan arvioitu vuosituotanto on 34 MWh, millä katetaan noin 9,5 % Tytyrin vesilaitoksen vuotuisesta sähkönkulutuksesta.

Kokemukset aurinkopaneeleista ovat olleet positiivisia ja vesilaitoksella on oltu tyytyväisiä: voimala on toiminut hyvin, ja ensimmäisenä, erittäin aurinkoisena kesänä 2018 sähköä tuotettiin yli odotusten.

Aurinkopaneelit ovat huoltovapaita, joten ne eivät näy vesilaitoksen arjessa muuten, kuin tuotannonseurannan kautta. Itse asiassa kaikki kiinnostuneet voivat seurata voimalan sähköntuotantoa reaaliaikaisesti netissä tai GEF Vision -mobiilisovelluksella:

Hankinta

Lohjan kaupunki osallistui Suomen ympäristökeskuksen ja KL-Kuntahankinnat Oy:n järjestämään aurinkopaneelien yhteishankintaan.

Yhteisen kilpailutuksen kautta vesilaitoksen aurinkovoimalan toimittajaksi valikoitui lappeenrantalainen, aurinkosähköjärjestelmiin erikoistunut yritys Green Energy Finland Oy (GEF). GEF:in toimittamat aurinkopaneelit on valmistettu Vietnamissa.

Aurinkovoimalan kokonaishinnaksi tuli 43 236 €. Tekes myönsi aurinkovoimalan hankinnalle energiatukea 10 418 € eli noin 25 % investoinnista.

Asennus lohjalaisvoimin

Aurinkopaneeleiden asennuksen vesilaitoksen katolle hoiti lohjalainen, aurinkosähköjärjestelmiin erikoistunut yritys Sähköpalvelu Laakko Oy.

Esimerkiksi Sähköpalvelu Laakolta kaupunkilaiset voivat hankkia aurinkopaneelit omankin kotinsa katolle!

Energialoikka

Tytyrin vesilaitoksen aurinkopaneeleiden hankinta on kuvattu Energialoikka-verkkopalveluun:

Ilmakuva Tytyrin vesilaitoksen katolla sijaitsevista aurinkopaneeleista.
Tytyrin vesilaitoksen aurinkopaneelit. Kuva Jukka Stenvall, Lohjan vesihuolto.




Vieremän päiväkodin aurinkopaneelit

Vieremän päiväkodin katolla aloitettiin aurinkosähkön tuottaminen aurinkopaneeleiden asennustöiden valmistuttua maaliskuun lopussa 2019.

Aurinkovoimala muodostuu 46 aurinkopaneelista noin 90 m² alalla. Yhden paneelin nimellisteho on 330 Wp ja koko järjestelmän nimellisteho on 15,18 kWp.

Aurinkovoimalan arvioitu vuosituotanto on 14 MWh. Itse tuotetulla aurinkosähköllä on mahdollista kattaa noin 7,1 prosenttia päiväkodin vuotuisesta sähkönkulutuksesta. Samalla päiväkodin sähkönkulutuksen synnyttämät hiilidioksidipäästöt vähenevät vuosittain noin 2 200 kilogrammalla.

Täällä pääset seuraamaan reaaliaikaisesti Vieremän päiväkodin aurinkovoimalan tuottoa (linkki aukeaa ulkoiselle sivulle).

Hankinta

Aurinkovoimala toteutettiin yhteistyössä Lohjan kaupungin energiayhtiö Loher Oy:n kanssa. Yhteistyössä oli mukana myös Raaseporin kaupungin energiayhtiö Tammisaaren Energia Oy.

Aurinkovoimalan kokonaiskustannukset olivat 18 087 euroa. Hankkeelle saatiin kuitenkin Business Finlandin (ent. Tekes yhdistynyt Finpron kanssa) myöntämää energiatukea 4 521 euroa, mikä kattaa noin 25 prosenttia investointikustannuksista.

Ilmakuva Vieremän päiväkodin katolla olevista aurinkopaneeleista.
Vieremän päiväkodin aurinkopaneelit otettiin käyttöön maaliskuussa 2019. Kuvaaja Fimaka Oy, Asennus Tammisaaren Energia.




Pusulan koulun aurinkopaneelit

Aurinkosähkön tuottaminen Pusulan koulun katolla aloitettiin aurinkopaneeleiden asennustöiden valmistuttua huhtikuun loppupuolella 2019.

Aurinkovoimala muodostuu 106 aurinkopaneelista noin 210 m² alalla. Yhden paneelin nimellisteho on 330 Wp ja koko järjestelmän nimellisteho on 34,98 kWp.

Aurinkovoimalan arvioitu vuosituotanto on 33 MWh. Tällä omalla aurinkosähköllä on mahdollista kattaa noin 17,6 prosenttia koulun vuotuisesta sähkönkulutuksesta. Samalla koulun sähkönkulutuksen synnyttämät hiilidioksidipäästöt vähenevät vuosittain noin 5 200 kilogrammalla.

Täältä pääset seuraamaan reaaliajassa Pusulan koulun aurinkovoimalan tuottoa (linkki aukeaa ulkoiselle sivulle).

Hankinta

Aurinkovoimala toteutettiin yhteistyössä Lohjan kaupungin energiayhtiö Loher Oy:n kanssa. Yhteistyössä oli mukana myös Raaseporin kaupungin energiayhtiö Tammisaaren Energia Oy.

Aurinkovoimalan kokonaiskustannukset olivat 37 599 €. Hankkeelle saatiin Business Finlandin (ent. Tekes yhdistynyt Finpron kanssa) myöntämää energiatukea 9 399 euroa, mikä kattaa noin 25 prosenttia investointikustannuksista.

Ilmakuva Pusulan koulun katolle asennetuista aurinkopaneeleista.
Pusulan koulun aurinkopaneelit otettiin käyttöön huhtikuussa 2019. Kuvaaja Fimaka Oy, Asennus Tammisaaren Energia.




Källhagenin koulun aurinkopaneelit

Källhagenin koulun katolle asennettiin heinäkuun 2019 loppupuolella aurinkopaneelit, jotka mahdollistavat aurinkosähkön tuottamisen kiinteistössä.  Aurinkovoimala on pinta-alaltaan noin 290 m² ja se koostuu 152 aurinkopaneelista.  Yhden paneelin nimellisteho on 330 Wp ja koko järjestelmän nimellisteho on 50,16 kWp.

Aurinkosähkön tuotantomäärät ovat riippuvaisia vallitsevista aurinko-olosuhteista. Erittäin aurinkoisina hetkinä, jolloin sähköntuotanto ylittää kiinteistön oman sähköntarpeen myydään tuotettu ylijäämäenergia sähköverkkoon. Aurinkovoimalan arvioitu vuosituotanto on 47 MWh. Itse tuotetulla aurinkosähköllä on mahdollista kattaa noin 10 prosenttia koulun vuotuisesta sähkönkulutuksesta. Samalla koulun sähkönkulutuksen synnyttämät hiilidioksidipäästöt vähenevät vuosittain noin 7 400 kilogrammalla.

Täältä pääset seuraamaan reaaliaikaisesti Källhagenin koulun aurinkovoimalan tuottoa (linkki aukeaa ulkoiselle sivulle).

Hankinta

Aurinkovoimala toteutettiin yhteistyössä Lohjan kaupungin energiayhtiö Loher Oy:n kanssa. Yhteistyössä oli mukana myös Raaseporin kaupungin energiayhtiö Tammisaaren Energia Oy.

Aurinkovoimalan kokonaiskustannukset olivat 52 523 euroa. Hankkeelle saatiin kuitenkin Business Finlandin (ent. Tekes yhdistynyt Finpron kanssa) myöntämää energiatukea noin 25 prosenttia, eli 12 872 euroa.

Ilmakuva Källhagenin koulun katolle asennetuista aurinkopaneeleista.
Källhagenin koulun aurinkopaneelit otettiin käyttöön heinäkuussa 2019. Kuvaaja Fimaka Oy, Asennus Tammisaaren Energia.

Metsolan koulun aurinkopaneelit

Metsolan koulun katolla aloitettiin aurinkosähkön tuottaminen aurinkopaneeleiden asennustöiden valmistuttua elokuun 2019 alkupuolella.

Aurinkovoimala muodostuu 92 aurinkopaneelista ja sen pinta-ala on noin 175 m².  Yhden paneelin nimellisteho on 330 Wp ja koko järjestelmän nimellisteho on 30,36 kWp.

Aurinkosähkön tuotantomäärät ovat riippuvaisia vallitsevista aurinko-olosuhteista. Erittäin aurinkoisella säällä, jolloin sähköntuotanto ylittää kiinteistön oman sähköntarpeen myydään tuotettu ylijäämäenergia sähköverkkoon. Aurinkovoimalan arvioitu vuosituotanto on 28 MWh. Itse tuotetulla aurinkosähköllä on mahdollista kattaa noin kahdeksan prosenttia koulun vuotuisesta sähkönkulutuksesta. Samalla koulun sähkönkulutuksen synnyttämät hiilidioksidipäästöt vähenevät vuosittain noin 4 400 kilogrammalla.

Täältä pääset seuraamaan reaaliajassa Metsolan koulun aurinkovoimalan tuottoa (linkki aukeaa ulkoiselle sivulle).

Hankinta

Aurinkovoimala toteutettiin yhteistyössä Lohjan kaupungin energiayhtiö Loher Oy:n kanssa. Yhteistyössä oli mukana myös Raaseporin kaupungin energiayhtiö Tammisaaren Energia Oy.

Aurinkovoimalan kokonaiskustannukset olivat 32 655 euroa. Hankkeelle saatiin kuitenkin Business Finlandin (ent. Tekes yhdistynyt Finpron kanssa) myöntämää energiatukea 8 163 euroa, mikä kattaa noin 25 prosenttia hankkeen investointikustannuksista.

Ilmakuva Metsolan koulun katolle asennetuista aurinkopaneeleista.
Metsolan koulun aurinkopaneelit otettiin käyttöön elokuussa 2019. Kuvaaja Fimaka Oy, Asennus Tammisaaren Energia.
 

Aiheeseen liittyvää: