Neitsytlinnan moreenikumpare – varsinainen luonnonoikku – on geologisesti erikoinen jääkautinen moreenimuodostuma Lohjanharjun laella. Se on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla.
Jäätikköjokien virtaamissa ja jokien mukanaan kuljettamassa materiaalissa tapahtui ajallisia vaihteluita, minkä seurauksena jääkauden lopulla syntyneeseen reunamoreenimuodostumaan kerrostui erilaisia ja paksuisia kerroksia ja syntyi Lohjanharjulle luontaisia erilaisia muodostumia.
Muodostumista mielenkiintoisen ja erikoisen yksityiskohdan muodostaa Neitsytlinnan moreenikumpare, joka sijaitsee Lohjanharjulla lajittuneen aineksen päällä. Se on geologisesti erikoinen jääkautinen moreenimuodostuma Lohjanharjun laella. Kumpare koostuu valtaosin moreenista ja hiekasta ja sen syntyä on hankala varmuudella selittää.
Neitsytlinnan lakikumpare nousee noin 105 metriä merenpinnan yläpuolelle, lähes 73 metriä Lohjanjärven pinnasta ja keskimäärin noin 50 metriä ympäröivästä maastosta. Kumpareen ympärillä on edustava sarja muinaisen Itämeren eri vaiheita edustavia muinaisrantojen kulutustörmiä, terasseja sekä lohkareikkoja ja kivikkoja.
Neitsytlinnan moreenikumpare on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu. Se on merkittävä geomorfologinen esihistoriallinen erikoisuus, joka kohoaa muuta ympäristöä korkeammalle. Laelta näkee puiden lomasta Lohjanjärvelle. Kumpare on merkityksellinen ulkoilu- ja retkeilykohde.
Kasvillisuus on mäntyvaltaista harjukasvillisuutta. Aluskasvillisuus on pahoin pois kulunut. Puusto on keski-ikäistä ja vanhahkoa harjumännikköä, jossa seassa on paikoin nuorta mäntyä (Pinus sylvestris) ja kuusta (Picea abies). Paikalla on myös hieskoivua (Betula pubescens), raitaa (Salix caprea) ja katajaa (Juniperus communis). Sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi) ja kanerva (Calluna vulgaris) esiintyvät laikkukasvustoina. Kenttäkerroksen lajeja ovat muun muassa mansikka (Fragaria vesca), kalliokielo (Polygonatum odoratum), nuokkutalvikki (Orthilia secunda) ja kultapiisku (Solidago virgaurea).
Teksti: Tuija Sohlberg