Lohjan alueella kaupungin ylläpitämiä katuvaloja on noin 11 500 kpl. Näistä yli puolet on LED-valaisimia ja loput ovat suurpainenatrium- tai elohopeahöyryvalaisimia. Uudet asennukset toteutetaan LED-tekniikalla.
Kaupungin ydinkeskustassa, Routiolla, Ojamolla, Virkkalassa ja Mäntynummella katuvalot palavat koko pimeän ajan.
Muilla alueilla katuvalot ovat sammutettuina:
Katuvaloverkon huoltokierrokset tehdään kolme kertaa vuodessa (helmi-maaliskuussa, elo-syyskuussa ja marras-joulukuussa). Huoltokierrosten aikana vaihdetaan rikkinäiset lamput ja kirjataan ylös erillistä korjausta vaativat viat.
Mikäli suurempi kokonaisuus, esimerkiksi katu tai risteysalue on pimeänä, hoidetaan valaistus kuntoon mahdollisimman pian. Myös vilkkuvat valot pyritään korjaamaan muun työn ohessa. Turvallisuutta vaarantavat kohteet korjataan välittömästi (irrotetut luukut, kolarit, myrskyvauriot).
Yksittäisiä lamppuja tai lamppuryhmiä ei vaihdeta ilmoitusten perusteella, vaan kyseiset kohteet korjataan huoltokierrosten yhteydessä kustannussyistä.
Katuvaloverkkoa saneerataan vuosittain noin 500–700 valaisimen osalta. Vanhaa ilmajohtoverkkoa saneerataan ns. yhteiskaivuprojekteina yhteistyössä alueella toimivien operaattoreiden kanssa. Lisäksi painopistealueena on vanhojen elohopeahöyry- ja suurpainenatriumlamppujen vaihtaminen energiaa säästäviksi LED-valaisimiksi.
Katuvalaistukseen liittyvät vikailmoitukset ja palautteet voi antaa Lohjan kaupungin sähköisen palautekanavan kautta.