Palveluverkko 2026


Lohjan kaupunkistrategian painopiste 3  

Paras arjessa, oppiva ja hyvinvoiva 

Toimiva arki ei ole itsestäänselvyys. Se rakentuu mm. saavutettavista palveluista, turvallisesta ympäristöstä ja mahdollisuudesta elää omannäköistä elämää. Kun arki toimii, elämästä on helpompi nauttia. 

Tämä painopiste koskettaa meitä kaikkia. Kehitämme palveluita ennakoivasti ja asiakaslähtöisesti: laadukasta kasvatusta ja opetusta suomeksi ja ruotsiksi, hyvinvoinnin rakenteita, työllistymisen palveluita ja kotoutumista. Digitaaliset ja lähipalvelut tukevat toisiaan. 

Lasten ja nuorten ikäluokat ovat kuitenkin valitettavasti pienentyneet, tasaisesti ja jo pitkään. Syntyneiden lasten määrä on laskenut voimakkaasti varsinkin ihan viime vuosina. 

Miksi palveluverkkosuunnitelmaa tehdään?

Lasten ja nuorten ikäluokkien pienentyminen ja syntyneiden lasten määrän lasku vaikuttaa suoraan kaupungin saamaan rahoitukseen. Samalla osa käytössä olevista tiloista on vajaakäytöllä ja rakennuksissa on korjausvelkaa.  

Palveluverkkosuunnittelun tavoitteena ei ole heikentää palveluita, vaan turvata niiden laatu ja henkilöstön resursointi myös muuttuvassa tilanteessa.  

Painopisteinä ovat:  

  • laadukas kasvatus ja opetus  
  • osaavan henkilöstön saatavuuden turvaaminen 
  • palveluiden saavutettavuus eri asukasalueilla  
  • tilojen järkevä ja tehokas käyttö  
  • taloudellisesti kestävä palvelurakenne

Mitä suunnitelmassa tarkastellaan?  

Lohjan kaupunki järjestää laadukkaita ja monipuolisia sivistyspalveluita kaikilla kaupungin yhdeksällä asukasalueella sekä ruotsinkielisinä palveluina. Sivistyspalvelut koskettavat päivittäin noin 15 000 lohjalaista, ja niiden parissa työskentelee yli 1  500 ammattilaista.

Syksyllä 2025 julkaistussa palveluselvityksessä on esitelty kattavasti kaikkien asukasalueiden palvelut. Tulevassa palveluverkkosuunnitelmassa arvioidaan palveluiden sijoittumista alueille, palveluiden tilatarpeita, nykyisten tilojen käyttöasteita ja kuntoa sekä tulevia investointitarpeita.

Tämä tarkoittaa, että tulevina vuosina joudutaan tarkastelemaan:  

  • asukasalueiden palvelutarvetta ja väestön kehitystä
  • tilojen mahdollista yhteiskäyttöä  alueilla
  • palveluiden yhdistämistä  
  • uusien tilojen rakentamista ja vanhoista luopumista. 

Kaikki muutokset valmistellaan aluekohtaisesti ja vaikutukset arvioidaan erikseen ennen  päätöksentekoa.


Ajankohtaista

Tähän tulossa lisätietoa työn etenemisestä.

Sivistyspalveluiden palveluverkkosuunnitelmaa on kuluneen kevään aikana käsitelty sivistystoimialan lautakunnissa. Sivistyslautakunta ja kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta hyväksyivät kesäkuun kokouksissa suunnitelman valmistelua koskevan aikataulun sekä asukasalueille valmistellut tavoitteet tulevaa päätöksenteon valmistelua varten.

Nyt valmisteltu palveluverkkosuunnitelma on viranhaltijoiden laatima dokumentti, jonne kirjatut toimenpiteet ovat viranhaltijoiden esityksiä, joita ei ole vielä käsitelty kaupungin toimielimissä. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet tuodaan seuraavaksi aluekohtaiseen käsittelyyn lautakuntien hyväksymän aikataulun mukaisesti.

Palveluverkon käsittelyä jatketaan seuraavaksi asukasaluekohtaisella käsittelyllä lautakuntien hyväksymän aikataulun mukaisesti.

Jokaiselle asukasalueelle on valmisteltu oma sivusto, jonne keräämme alueen palveluverkon kannalta kaikki olennaisimmat tiedot. Alueiden sivuille päivitetään myös jatkossa alueen valmistelun edistyminen ja alueilla järjestettävien tilaisuuksien päivämäärät.

Aluekohtainen valmistelu aloitetaan elokuussa Karjalohjalta ja Sammatista. Syyskuussa ovat vuorossa Nummen ja Pusulan asukasalueet.

Asukasaluekohtaiset muutosehdotukset

Palveluverkkosuunnitelma sisältää aluekohtaisia muutosesityksiä, joiden mahdollinen toteutus ajoittuu pääosin vuosille 2027–2029. Kaikki esitetyt muutokset etenevät erillisten päätöksentekoprosessien kautta, joissa arvioidaan vaikutukset, aikataulu ja toteutustavat.

Osallistu yhteisiin tilaisuuksiin! 

Kuntalaisten näkemykset ovat tärkeä osa valmistelua. Tulevien vuosien aikana kuntalaisia osallistetaan ja yhteisiä tilaisuuksia järjestetään laajasti eri alueilla, esimerkiksi kyläkierrosten yhteydessä.

Ensimmäiset yleiset infotilaisuudet järjestettiin maaliskuun 2026 alussa.

Tilaisuuksissa esiteltiin valmistelua ja kuntalaisilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja näkemyksiä. Tilaisuuden anti on puhtaaksikirjoitettu ja liitetty mukaan palveluverkkosuunnitelman palautteisiin. 

Palautetta sivistystoimialan palveluverkkosuunnitteluun liittyen voi lähettää osoitteeseen: palaute.palveluverkko@lohja.fi. 

Aikataulu  

Palveluverkkosuunnitelman käsittely alkaa keväällä 2026 ja päätöksenteko etenee vaiheittain. Palveluverkkosuunnitelma käsitellään Sivistyslautakunnassa sekä Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa kesäkuussa 2026.  

Syksyllä 2026 aloitetaan asukasaluekohtaiset muutosten valmistelut erikseen jokaisella asukasalueella. 

Suunnitellut muutokset tulevat toteutumaan arviolta vuosien 2027-2030 aikana.  Muutoksia valmistellaan pitkäjänteisesti, avoimesti ja yhteistyössä henkilöstön, päättäjien sekä kuntalaisten kanssa.  

Lähtökohtana on, että lohjalaisilla on jatkossakin käytössään monipuoliset ja laadukkaat sivistyspalvelut.

Asukasalueet

Karjalohjan asukasalueen muutosvalmistelut, elo-syyskuu 2026 

Lähtökohdat ja tavoitteet 

Palveluverkon muutosesitykset perustuvat palveluverkkosuunnitelman tavoitteisiin. 

Tavoitteena on turvata laadukkaat sivistyspalvelut Karjalohjan asukasalueella pitkällä aikavälillä. 

Valmistelussa hyödynnetään jo tehtyjä ja tallennettuja materiaaleja 

  • Asukastutkimus 2025 
  • Kyläillat 2023-2025 
  • Muutosesitysten ennakkovaikutusten arvioinnit: joukkoliikenne, ruoka- ja siivouspalvelut, kaavoitus, vastuullisuus- ja ilmastoasiat, liikunta ja harrastaminen sekä tilapalvelut. 
  • Asukasaluekohtaiset ennakkovaikutusten arvioinnit: asukasalueiden sivistyspalveluiden toimijoiden aluetapaamiset 5.2.-5.3.2026 (mm. rehtorit, päiväkodinjohtajat, nuorisotyöntekijät ja kirjastotyöntekijät) 
  • Kuntalaisten näkökulma -arviointilomakkeet: maaliskuun kuntalaistilaisuuksien puhtaaksikirjoitetut tallenteet 
  • Palaute.palveluverkko@lohja.fi, Kirjaamo: kannanottoja, vetoomuksia, palautteita, kommentteja ja ehdotuksia eri asukasalueilta.  
  • Palveluverkkoselvitys 2025  
  • Väestö- ja oppilasennusteet 
  • Taloudelliset laskelmat (toiminta- ja tilakulut, investoinnit) 
  • Vaikutusten ennakkoarvioinnit (erityisesti alueelliset, lapsi-, kuntalais- ja henkilöstövaikutukset) 

 

Karjalohjan asukasalueen ohjausryhmään toivotetaan tervetulleeksi mukaan aluetoimikunnan, kylä- tai asukasyhdistyksen tai muun paikallisen yhdistyksen tai toimijan edustaja. Ilmoittautuminen 5.8.2026 mennessä tästä linkistä.

 

Ohjausryhmän avaustilaisuus 

Sivistystoimen hallinnon ja Karjalohjan asukasalueen sivistyspalveluiden viranhaltijat aloittavat Karjalohjan asukasalueen muutosten valmistelun elokuussa 2026 (esim. rehtori, varhaiskasvatusyksikön johtaja, oppilaskunnan hallituksen ohjaava opettaja, nuorisotyöntekijä, kirjastotyöntekijä) 

Ensimmäinen ohjausryhmän kokous pidetään tiistaina 11.8.2026 klo 14.00–15.30 Karjalohjan koululla. 

Asukasillat, osallistaminen ja palaute 

Valmistelun aikana karjalohjalaisia osallistetaan ja kuullaan kattavasti ennen esityksen lopullista valmistelua päätöksentekoon. Myös vaihtoehtoisia skenaarioita voidaan huomioida. 

  • asukasilta/työpaja Karjalohjan koululla tiistaina 18.8.2026 klo 18.00–19.30 
  • huomioidaan eri ikäryhmät ja eri elämäntilanteissa olevat asukkaat  
  • lapset, nuoret, huoltajat, alueen asukkaat 
  • aluetoimikunnat sekä kylä- ja asukasyhdistykset  
  • vaikuttamistoimielimet (nuorisovaltuusto, vanhus- ja vammaisneuvosto) 

 

Karjalohjan asukasalueen osallistamiskierrokselle avataan Howspace-yhteistyöalusta. 

Karjalohjalaiset voivat osallistua myös vastaamalla oman asukasalueensa Webropol-kyselyyn.  

 

Lasten ja nuorten osallistaminen 

Lapsia ja nuoria kuullaan erikseen Sammatin eri toimintayksiköissä lasten ja nuorten ikätasolle sopivin keinoin: Päiväkoti Eulaalia, Karjalohjan koulun esiopetus, Karjalohjan koulu ja nuorisotila Katulamppu. (Lapsivaikutusten arviointi yksiköissä) 

 

Hallintolain mukainen kuuleminen 

Asianosaisille annetaan mahdollisuus lausua mielipiteensä ennen päätöstä. Karjalohjan asukasalueen asukkaille ja henkilöstölle pidetään hallintolain 34 §:n mukainen kuulemistilaisuus tiistaina 8.9.2026 klo 18.00–19.30 Karjalohjan koululla.  

 

Hallinnollinen päätöksenteko 

  1. Sivistyslautakunta 23.9.2026, Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 30.9.2026 
  1. Kaupunginhallitus (kokonaisarvio, talous- ja strategianäkökulma) 
  1. Kaupunginvaltuusto (lopullinen päätös) 

 

Päätöksen toimeenpano 

Keskeistä: 

  • selkeä ja ajoissa tapahtuva viestintä 
  • henkilöstön tukeminen ja muutosjohtaminen 
  • toimintojen siirtymien huolellinen suunnittelu 
  • kuljetusjärjestelyt 
  • seuranta ja arviointi (mitä vaikutuksia päätöksellä oikeasti oli)  

Sammatin asukasalueen muutosvalmistelut, elo-syyskuu 2026 

 

Lähtökohdat ja tavoitteet 

Palveluverkon muutosesitykset perustuvat palveluverkkosuunnitelman tavoitteisiin. 

Tavoitteena on turvata laadukkaat sivistyspalvelut Sammatin asukasalueella pitkällä aikavälillä. 

Valmistelussa hyödynnetään jo tehtyjä ja tallennettuja materiaaleja 

  • Asukastutkimus 2025 
  • Kyläillat 2023-2025 
  • Muutosesitysten ennakkovaikutusten arvioinnit: joukkoliikenne, ruoka- ja siivouspalvelut, kaavoitus, vastuullisuus- ja ilmastoasiat, liikunta ja harrastaminen sekä tilapalvelut. 
  • Asukasaluekohtaiset ennakkovaikutusten arvioinnit: asukasalueiden sivistyspalveluiden toimijoiden aluetapaamiset 5.2.-5.3.2026 (mm. rehtorit, päiväkodinjohtajat, nuorisotyöntekijät ja kirjastotyöntekijät) 
  • Kuntalaisten näkökulma -arviointilomakkeet: maaliskuun kuntalaistilaisuuksien puhtaaksikirjoitetut tallenteet 
  • Palaute.palveluverkko@lohja.fi, Kirjaamo: kannanottoja, vetoomuksia, palautteita, kommentteja ja ehdotuksia eri asukasalueilta.  
  • Palveluverkkoselvitys 2025  
  • Väestö- ja oppilasennusteet 
  • Taloudelliset laskelmat (toiminta- ja tilakulut, investoinnit) 
  • Vaikutusten ennakkoarvioinnit (erityisesti alueelliset, lapsi-, kuntalais- ja henkilöstövaikutukset) 

 

Sammatin asukasalueen ohjausryhmään toivotetaan tervetulleeksi mukaan aluetoimikunnan, kylä- tai asukasyhdistyksen tai muun paikallisen yhdistyksen tai toimijan edustaja. Ilmoittautuminen 5.8.2026 mennessä tästä linkistä.  

 

Ohjausryhmän avaustilaisuus 

Sivistystoimen hallinnon ja Sammatin asukasalueen sivistyspalveluiden viranhaltijat aloittavat Sammatin asukasalueen muutosten valmistelun elokuussa 2026. Ensimmäinen ohjausryhmän kokous pidetään keskiviikkona 12.8.2026 klo 13–14.30 Sammatin koululla. 

 

Asukasillat, osallistaminen, palaute 

Valmistelun aikana sammattilaisia osallistetaan ja kuullaan kattavasti ennen esityksen lopullista valmistelua päätöksentekoon. Myös vaihtoehtoisia skenaarioita voidaan huomioida. 

  • asukasilta/työpaja Sammatin koululla torstaina 20.8.2026 klo 18.00–19.30. 
  • huomioidaan eri ikäryhmät ja eri elämäntilanteissa olevat asukkaat  
  • lapset, nuoret, huoltajat, alueen asukkaat 
  • aluetoimikunnat sekä kylä- ja asukasyhdistykset  
  • vaikuttamistoimielimet (nuorisovaltuusto, vanhus- ja vammaisneuvosto) 

 

Sammatin asukasalueen osallistamiskierrokselle avataan Howspace-yhteistyöalusta. 

Sammattilaiset voivat osallistua myös vastaamalla oman asukasalueensa Webropol-kyselyyn.  

 

Lasten ja nuorten osallistaminen 

Lapsia ja nuoria kuullaan erikseen Karjalohjan eri toimintayksiköissä lasten ja nuorten ikätasolle sopivin keinoin: Sammatin päiväkoti, Sammatin koulun esiopetus, Sammatin koulu, Nuorisotila Kellari. (Lapsivaikutusten arviointi yksiköissä) 

 

Hallintolain mukainen kuuleminen

Asianosaisille annetaan mahdollisuus lausua mielipiteensä ennen päätöstä. Sammatin asukasalueen asukkaille ja henkilöstölle pidetään hallintolain 34 §:n mukainen kuulemistilaisuus torstaina 10.9.2026 klo 18.00–19.30 Sammatin koululla. 

 

Hallinnollinen päätöksenteko 

  1. Sivistyslautakunta 23.9.2026, Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 30.9.2026 
  1. Kaupunginhallitus (kokonaisarvio, talous- ja strategianäkökulma) 
  1. Kaupunginvaltuusto (lopullinen päätös) 

 

Päätöksen toimeenpano 

Keskeistä: 

  • selkeä ja ajoissa tapahtuva viestintä 
  • henkilöstön tukeminen ja muutosjohtaminen 
  • toimintojen siirtymien huolellinen suunnittelu 
  • kuljetusjärjestelyt 
  • seuranta ja arviointi (mitä vaikutuksia päätöksellä oikeasti oli) 

ä

Lapset ja nuoret

Lohjan kaupunki miettii parhaillaan, miten päiväkodit, koulut, nuorisotilat ja harrastuspaikat toimivat tulevina vuosina Lohjalla.

Suunnittelussa tarkastellaan,

  • missä palvelut sijaitsevat
  • millaisessa kunnossa rakennukset ovat
  • kuinka paljon tiloja käytetään
  • tarvitaanko korjauksia tai uusia tiloja.

Tavoitteena on, että päiväkodit ja koulut ovat hyviä ja turvallisia ja kaikilla on mahdollisuus harrastamiseen ja mielekkääseen vapaa-aikaan Lohjalla jatkossakin.

Ennen kuin päätöksiä tehdään, kaupunki miettii tarkasti, miten suunnitelmat vaikuttavat ihmisiin, luontoon, rahaan ja arkeen. Vaikutusten arvioinnissa pohditaan esimerkiksi

  • miten muutokset vaikuttavat lasten ja nuorten oikeuteen oppia
  • miten ne vaikuttavat koulumatkoihin
  • miten ne vaikuttavat harrastusmahdollisuuksiin ja kaverisuhteisiin

Näin kaupunki pyrkii varmistamaan, että päätökset ovat mahdollisimman hyviä ja reiluja kaikille. Lasten ja nuorten kuuleminen ennen päätösten tekemistä on tärkeää.

Suunnitelmaa käsitellään vuonna 2026. Mahdolliset muutokset tapahtuvat vähitellen vuosina 2027–2030.

Palveluverkkosuunnitelmaa valmisteltaessa on tärkeää arvioida päätösten vaikutuksia lapsen oikeuksien näkökulmasta. Arvioinnin lähtökohtana ovat YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteet. Tavoitteena on varmistaa, että Lohjan sivistyspalvelut tukevat myös tulevaisuudessa lasten ja nuorten hyvää elämää.

Lohjan sivistyspalveluiden palveluverkkosuunnitelmassa lapsiystävällisyys tarkoittaa päätösvaihtoehtojen tarkastelua lapsen oikeuksien näkökulmasta.

Lapsen edun ensisijaisuus

Kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä ja toimissa on ensisijaisesti huomioitava, mikä on lapsen kannalta parasta. Palveluiden järjestämistä arvioidaan sillä perusteella, miten ratkaisut tukevat lasten kasvua, oppimista, hyvinvointia, terveyttä ja turvallista arkea.

Yhdenvertaisuus

Palveluiden järjestämistä arvioidaan eri alueilla asuvien lasten ja nuorten yhdenvertaisten mahdollisuuksien näkökulmasta. Tämä tarkoittaa kohtuullisia etäisyyksiä varhaiskasvatukseen ja kouluun, turvallisia kulkuyhteyksiä sekä mahdollisuuksia osallistua harrastus- ja vapaa-ajan toimintaan.

Lapsen oikeus osallisuuteen

Lasten ja nuorten näkemyksiä tulee kuulla valmistelun aikana. Heillä on oikeus kertoa näkemyksensä päiväkodin, koulun, harrastuspaikkojen ja muiden vapaa-ajan palveluiden vaikutuksista arkeensa ja elämäänsä. Asukasalueiden erilaiset tarpeet saavat näkyä alueen palveluissa.

Hyvinvointi ja arjen sujuvuus

Lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, hyvinvointiin sekä mahdollisuuksiin kasvaa, kehittyä ja oppia. Mahdollisten muutosten tulee tukea lasten oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja koulutukseen, harrastus- ja vapaa-ajan mahdollisuuksiin sekä ihmissuhteisiin.mm

UKK – Usein kysytyt kysymykset

Palveluverkkoselvitys selvitetään, miten varhaiskasvatus, koulutus, nuorisotyö sekä  kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut sijoittuvat kaupungissa nyt ja tulevaisuudessa. Selvityksessä tarkastellaan palveluiden määrää, sijaintia, tilojen kuntoa, käyttöastetta ja kustannuksia.  

Tavoitteena on varmistaa, että palvelut pysyvät laadukkaina ja saavutettavina myös muuttuvassa  väestötilanteessa.

Lohjan lasten ja nuorten ikäluokat ovat pienentyneet jo pitkään, ja syntyneiden lasten määrä on  laskenut erityisesti viime vuosina. Tämä vaikuttaa kaupungin rahoitukseen ja siihen, kuinka  palveluita voidaan järjestää. Samalla osa käytössä olevista tiloista on vajaakäytöllä ja rakennuksissa on korjausvelkaa.e

Suunnitelmassa tarkastellaan kaikkia vaihtoehtoja, mutta mitään yksittäisiä päätöksiä ei ole vielä  tehty.  

Mahdollisia keinoja voivat olla esimerkiksi:  

  • tilojen yhteiskäyttö  
  • toimintojen yhdistäminen  
  • uusien tilojen rakentaminen  
  • huonokuntoisista tiloista luopuminen 

Jokainen muutos arvioidaan erikseen, ja vaikutukset lapsiin, nuoriin, perheisiin ja alueisiin selvitetään ennen päätöksiä. Valmistelutyön keskeisin lähtökohta on, että palvelut pysyvät asukasalueella.  

Tavoite on päinvastainen, eli turvata palveluiden laatu pitkällä aikavälillä.  Painopiste on:  

  • osaavan henkilöstön turvaamisessa  
  • opetuksen laadussa  
  • lasten ja nuorten hyvinvoinnissa  
  • palveluiden saavutettavuudessa  

Suunnitelman tarkoitus on estää hallitsematon heikkeneminen ja varmistaa, että palvelut voidaan  säilyttää vahvoina myös tulevaisuudessa

Tulevien vuosien aikana kuntalaisia osallistetaan ja yhteisiä tilaisuuksia järjestetään laajasti eri alueilla, esimerkiksi kyläkierrosten yhteydessä.

Lisäksi palautetta voi antaa valmistelun aikana kaupungin kanavien kautta.  Kuntalaisten näkemykset huomioidaan valmistelussa.

Palveluverkkosuunnitelman käsittely alkaa keväällä 2026 ja päätöksenteko etenee vaiheittain. Suunnitellut muutokset tulevat toteutumaan arviolta vuosien 2027-2030 aikana. 


Palveluselvitys 2025

Lohjan kaupungin sivistyspalveluiden tuottama palveluselvitys 2025 kuvaa sivistyspalveluiden nykytilaa ja luo pohjan sivistyspalveluiden tulevalle muutostyölle yhdessä kaupunkistrategian arvojen ja strategisten tavoitteiden kanssa.

Lohjan kaupungin sivistyspalveluilla on merkittävä rooli asukkaita lähellä olevien lakisääteisten palveluiden järjestäjänä toimia ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistäjänä. Sivistystoimialan tavoite on järjestää lohjalaisille alueemme parhaat sivistyspalvelut siten, että ne ovat hyvin asukkaiden saavutettavissa myös tulevaisuudessa.

Tutustu palveluselvitykseen alta.

 

Aiheeseen liittyvää: