Muijalan KTY-tontti

Lohjan kaupungilla on Muijalan kaupunginosassa on tarjolla ostettavaksi tai maanvuokrattavaksi iso KTY-tontti pinta-alalla 103 423 m² ja rakennusoikeudella 36 198 k-m² (e = 0.35). Tontti sijaitsee entisen valtatien 25:n, nykyinen yhdystien 1125:n, varrella: opaskartta. Asemakaavan käyttötarkoitusmerkintä on KTY eli liike- ja teollisuusrakennusten sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue: koko asemakaava. Oleva tonttijaon karttaa voi käyttää karkeaan suunnitteluun. Tuossa kartassa olevat koordinaatit eivät ole kuitenkaan nykyisen Lohjan kaupungin koordinaattijärjestelemän mukaisia. Linkki kantakarttaan kiinteistörajoilla on tässä ja edelliset asemakaavan kanssa on tässä. Tonttijaon kartassa näkyviä rakennuksia ja rakenteita ei ole enää. Erillinen dwg suunnittelua varten on saatavilla pyynnöstä. Alueelle on kuitenkin jäänyt sen lounais- nurkkaan joitakin maanalaisia betonilevyjä, jotka ovat näkyvissä tässä vihreällä ja erillisessä dwg:ssä. Erillinen tutkimusraportti on saatavilla pyynnöstä. Maaperä on lähes kokonaan harjun kupeen hiekkaa.

Alue on suuremmalti osin käytöstä poisjäänyt hiekkakuoppaa. Kuntatekniikkaa ei tälle tontille ole suoraan, mutta se on lähtökohtaisesti melko nopeasti, muutamassa kuukaudessa, kaupungin rakennettavissa maantien toiselta puolta. Huomio asemakaava melko laaja rasterilla oleva istutettava alueen osa. Sille voi, rakentamisluvan mukaisesti, sijoittaa rakennuksia osittain.

Tontin hinta määräytyy puoliksi käytön mukaisesti, puoliksi kiinteään hintaan. Taustalla on kaksi (2) erillistä AKA-arviota.

ja

Esimerkiksi täydessä datakeskuskäytössä hinta on:

2 000 000 € / 2 + (36 198 k-m² x 25 €/k-m²) / 2 =

1 452 475 €

Ensimmäisen kalenterivuoden maanvuokra on 5 % hinnasta, eli esim. edellä olevassa tapauksessa 72 623,75 €.

Lisätietoja: elinkeinoasiantuntija Marko Tiirinen, etunimi.sukunimi@lohja.fi ja/tai 040 686 7078 tai maankäyttöinsinööri Riku Korhonen, etunimi.sukunimi@lohja.fi ja/tai 044 369 4400.

 

Aiheeseen liittyvää: