Lohjan kaupunki on ottanut käyttöön Lohjan kaupungin sisällä kouluautoilla ajettaviin koulumatkakuljetuksien tiedottamiseen Kouluun.fi palvelun. Ohje järjestelmään löytyy tästä. Yhteydenotot logistiikkayksikköön ensisijaisesti Wilman kautta.
Tällä järjestelmällä on mahdollista tarkastella oppilaan koulukuljetustietoja, kuten tarkistamaan kouluautojen aikatauluja sekä tarvittaessa peruuttamaan matkoja. Järjestelmä on yhteydessä koulukuljetusten reittisuunnitteluun ja se tulee korvaamaan nykyään käytössä olevan Wilman kuljetustiedotteen. Wilman kuljetustiedotteen päivittäminen päättyy vuoden 2023 alusta lukuun ottamatta Inkoota, Vihtiä ja Siuntiota, joiden osalta kuljetustiedot näkyvät Wilman kuljetustiedotteessa kuten ennenkin.
Mahdollisista kuljetusmuutoksista tiedotetaan tekstiviestitse kuten tähänkin asti, mutta muutosten hallinta siirtyy Wilmasta Kouluun.fi -järjestelmään.
Vuoroliikenteellä kulkevien oppilaiden ei tarvitse jatkossakaan perua kuljetuksia ja aikataulutiedot löytyvät edelleen osoitteesta matkahuolto.fi.
Kuljetuksia koskevat tiedustelut tai kysymykset voi lähettää Wilman kautta logistiikkayksikköön.
Kaupungin järjestämä koulukuljetus myönnetään esi- tai perusopetuksen oppilaille, jos koulumatka on 0-3 luokkalaisella yli 3 kilometriä tai 4-9 luokkalaisella yli 5 kilometriä. Tämän lisäksi kuljetusoikeus voidaan myöntää, mikäli koulutie on joiltain osin vaarallinen tai koulumatka katsotaan oppilaalle muuten vaikeaksi tai rasittavaksi. Kouluteiden vaarallisuusluokittelun voi katsoa alla olevien linkkien kautta. Jos koulutie koetaan oppilaalle vaikeaksi tai rasittavaksi, pitää siitä toimittaa kuljetushakemuksen liitteeksi asiantuntijan (koululääkäri tai vastaava) lausunto.
Kuljetuksen järjestämisen perusteeksi lausunnossa tulee huomioida seuraavat asiat:
• kuljetustarpeen pitää perustua lääkärin diagnoosiin• lausunnossa pitää selkeästi ilmetä lääkärin näkemys siitä, että oppilaalle tulee järjestää koulukuljetus, sekä mahdollisesti myös voiko oppilas käyttää koulumatkoihin julkisia kulkuneuvoja vai pitääkö kuljetus järjestää kouluautolla lähellä olevalta hakupaikalta vai oppilaan kotiosoitteesta• lausunnosta tulee käydä ilmi mille ajalle kuljetus tulee järjestää.
Koulukuljetusperiaatteet lukuvuodelle
Vaaralliset koulutiet lukuvuodelle
Lohjan kaupungin koulukuljetusohjeet/yhteiset pelisäännöt koulukuljetusoppilaille ja heidän huoltajilleen: Koulukuljetusten pelisäännöt
Uusien oppilaiden tulee hakea koulukuljetusta lukuvuodelle 2023-2024 Wilman kautta mahdollisimman nopeasti, kuitenkin 21.4.2023 mennessä. Logistiikkayksikkö käsittelee hakemukset ja päätökset ovat nähtävillä Wilmassa 1.6.2023 alkaen niin että kaikki päätökset ovat tehty 12.6.2023 mennessä.
Jos teet hakemuksen kesken lukuvuoden, laita asiasta sähköpostia osoitteeseen logistiikkayksikko@lohja.fi.
Kirjauduttuasi Wilmaan hakulomake löytyy sivun ylälaidasta sinisellä pohjalla kohdasta ’Hakemukset ja päätökset’ – Tee uusi hakemus. Päätöksenteon jälkeen kuljetuspäätökset (mm. voimassaolo) löytyvät kohdasta ’Hakemukset ja päätökset’.
Koulukuljetustiedot tulevat nähtäville kouluun.fi-järjestelmän kautta, tunnukset järjestelmään toimitetaan ennen lukuvuoden alkua.
Mikäli et pysty lähettämään hakemustasi Wilman kautta, tulosta tästä koulukuljetushakemus ja toimita se logistiikkayksikköön: Koulukuljetuslomake
Mobiilisovelluksella hakemuksen tekeminen/päätöksen tai kuljetustiedotteen tarkastelu ei ole mahdollista, käytäthän tietokonetta.
Reiteillä, joissa kouluauto kulkee eikä oppilaalla ole mahdollisuutta käyttää vuorolinjaa, voidaan myöntää ns. vapaapaikkoja hakemuksesta, mikäli kouluautossa on tilaa eikä se aiheuta reittimuutosta. Hakemus vapaapaikasta tulee tehdä Wilman kautta kohdasta ’Hakemukset ja päätökset’.Vapaapaikkaa voidaan hakea myös osaksi lukuvuotta toistuvasti samoiksi arkipäiviksi. Korvaus matkasta suoritetaan suoraan kouluautoon Matkahuollon matkakortilla tai käteisenä. Matkan hinta on perusopetuksen oppilaille 1,80 euroa/matka ja muille käyttäjille hinta perustuu matkan pituuteen ja on Matkahuollon hinnaston mukainen.Kuljetus vapaapaikalla on aina tilapäinen, eikä luo pysyvää kuljetusoikeutta. Vapaapaikkaoikeuden menettää, jos reitti muuttuu tai uusi kuljetusoikeudellinen tulee reitille. Mikäli hakijoita on paljon, eikä vapaapaikkoja ole kaikille hakijoille, paikat arvotaan. Vapaapaikkahakemus tulee toimittaa logistiikkayksikköön 15.9. mennessä.Maksulliset koulukuljetukset vapaapaikalla alkavat viimeistään viikolla 43. Maksullisesta kuljetuksesta tehdään logistiikkayksikön esimiehen päätös. Päätös tehdään määräajaksi enintään lukuvuodeksi kerrallaan. Päätöksellä myönnetään vapaapaikkaoikeus vain niille hakemuksessa haetuille kuljetuskerroille, joille vapaapaikka on osoitettavissa. Lisää tietoa maksullisesta vapaapaikasta huoltajille.
Voit ostaa Lohjan 22-matkan vapaapaikkalipun Matkahuollosta tämän linkin kautta
Tekninen lautakunta 8.11.2016 § 153Voimassa 1.1.2017 alkaenTekninen lautakunta on päättänyt korvaukseksi koululaisten kadonneesta/rikkoutuneesta matkakortista 40 € (verollinen).
Yhteydenotot logistiikkayksikköön ensisijaisesti Wilman kautta tai osoitteeseen logistiikkayksikko@lohja.fi