Varhaiskasvatuksen kuukausimaksu peritään myös poissaolopäiviltä seuraavin poikkeuksin:
1. Lapsen sairaudesta johtuva hyvitys
Kun lapsi on sairautensa vuoksi pois kalenterikuukauden aikana
Jos lapsen sairausajalle osuu säännöllisiä vapaapäiviä, vapaapäiviä ei muuteta sairauspäiviksi. Samoin, jos lapsi on sairaana ennakkoon ilmoitetun loman aikana, lomapäiviä ei muuteta sairauspäiviksi.
2. Varhaiskasvatusmaksuista
Lapsen ennalta ilmoitettu poissaolo, joka ajoittuu
Maksuhyvityksen saamisen ehtona on, että poissaolosta ilmoitetaan lapsen varhaiskasvatuspaikkaan kaksi viikkoa ennen poissaoloa.
3. Muut poissaolot
Jos lapsi on poissa muusta syystä (loma, tilapäinen poissaolo) varhaiskasvatuksesta kaikkina kalenterikuukauden päivinä, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta.
4. Heinäkuu on maksuton kuukausi, mikäli kunnallinen varhaiskasvatus on alkanut viimeistään toimintavuoden elokuussa.
Jos lapsen huoltajat varaavat lapselle varhaiskasvatuspaikan kesä-elokuussa lomansa ajaksi eivätkä peruuta sitä etukäteen, peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuspaikasta peritään puolet lapsen varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaan määräytyvästä kuukausimaksusta.
5. Perhepäivähoidossa oleville perheille hyvitetään ne päivät, jolloin perhepäivähoitaja on poissa työstä ja perhe järjestää itse lapsen hoidon. Perheen tulee sitoutua tähän toimintatapaan kirjallisella sopimuksella.
6. Lomautus
Jos huoltaja on lomautettu, hyvitetään lomautuksen ajalta poissaolopäivät. Jos maksua on muutettu lomautusajan tulojen mukaiseksi, poissaoloja ei hyvitetä.
Hyvitysten edellytyksenä on tieto lomautuksen ajanjaksosta ja lapsen poissaolosta on ilmoitettu etukäteen ja lomautustodistus on toimitettu varhaiskasvatusyksikön johtajalle.
Lisätietoja varhaiskasvatusyksiköiden johtajilta sekä varhaiskasvatuksen toimistosihteereiltä.
7.Koko varahaiskasvatuksen henkilökuntaa koskevat koulutuspäivät ovat hyvitettäviä, jos huoltajat järjestävät hoidon kyseisinä päivinä itse.
8. Vanhempainvapaan vaikutukset varhaiskasvatukseen:
Vanhempainvapaan aikana lapsi ei voi olla varhaiskasvatuksessa (koskee lasta, josta vanhempainraha maksetaan).
Vanhempainvapaakauden aikaiselta poissaolojaksolta ei peritä asiakasmaksuja, mikäli siitä on ilmoitettu ohjeen mukaisesti. Ilmoitus tehdään lapsen varhaiskasvatusyksikköön.
Varhaiskasvatuspaikka säilyy vanhempainrahakauden aikana. Poissaolo voi kestää yhtäjaksoisesti enintään 13 viikkoa.
Maksun alennus koskee vain lasta, johon vanhempainrahakausi kohdistuu