50−60-luvun arjen kaunistajat

1950−60-lukujen muotoilu suosi geometristä muotoilua, niukkaa muotokieltä ja selkeää väritystä.

Sodan jälkeen Arabian tehdas joutui taloudellisiin vaikeuksiin. Wärtsilä-yhtymän omistukseen siirtyminen takasi tuotannon ja kehitystyön jatkumisen. Kaj Frank modernisoi Arabian tuotteita kehittämällä mm. Kilta-sarjan. Se oli tuotannossa 1952−1975 (ja hieman uudistettuna Teemana vuodesta 1981 eteenpäin). Kilta noudatti Frankin mottoa ”räjäyttäkää astiastot”. Astiat olivat keskenään yhdisteltävissä, pinottavia, suoraan uunista tai kylmäsäilytyksestä pöytään siirrettävissä. Ne sopivat sellaisenaan ruoan säilytykseen, valmistukseen ja tarjoiluun. Geometriset, yksiväriset ja koruttomat astiat istuivat täydellisesti 1950-luvun niukkaan muotokieleen ja uudenlaiseen muotoiluun. Frank uudisti myös tehtaan leiman piippuleimasta kruunuleimaan, joka tuli käyttöön vuonna 1949. Kruunu pohjautuu posliiniuunin reunarinkiin, joka on käännetty toisinpäin. 1960-luvun lopulla Göran Bäck uudisti vuoden 1960 ravintola-astioita. GB-malli valtasi kahvilat, baarit ja hotellit. Mallia oli useassa värissä, valkoisena se tunnetaan Kesti -nimellä.

B-mallin kannu
pieni vaaleansininen kannu, jonka sisäpuoli on valkoinen.

Kannu on B-mallia, jonka on suunnitellut Kaj Franck 1950-luvun alussa. B-mallia tuotettiin 1960-luvun loppupuolelle saakka. Kannun koristeena on Kesto. Pohjan leimassa on tuotantokoodi, joten kannua ei ole mahdollista ajoittaa tarkemmin.

FA-mallin kannu
Valkoinen kannu, jonka yläosassa on päivänkakkara-koristeita

Kannu on Kaj Franckin suunnittelemaa FA-mallia. Malli otettiin tuotantoon vuonna 1951. Tässä kannussa on kukka-aiheinen koristelu. Pohjaleima ei kerro tarkkaa valmistusvuotta, mutta mahdollisesti kannu on valmistettu 1950-luvulla.

Kilta-sarja
Keltaisia ja vihreitä astioita: lautasia, kulhoja ja kuppeja.

Astiat ovat kaikki Kaj Franckin Kilta-astiasarjaa. Kilta-astiat ovat BA-mallia. Kiltaan Franck suunnitteli saman nimisen värilasitteen. Väreinä on käytetty valkoista, keltaista, mustaa, vihreää ja sinistä. Lisäksi vuosina 1952−1956 tuotettiin myös ruskeaa Kiltaa. Astiat on valmistettu vuosien 1952 ja 1975 välillä.

Kilta-kuppi
Vihreä kulho, jossa on kädensija ja kaatonokka.

Putkikahvallinen kuppi liitettiin Kilta-astiastoon vuonna 1955. Mallitunnukseksi se sai S/BA. Nokan suhteen sivulla sijaitsevaa putkikahvaa käytettiin jo keskiajalla keitto- ja paistoastioissa. S/BA-mallia valmistettiin vuoteen 1970 asti.

Herkku-kasari
Valkeapohjainen kulho, jossa on kansi ja kädensija. Kulhon kyljessä on graafista mustaa koristelua.

Kasari on Ulla Procopén suunnittelemaa PR-mallia, jota koristaa Herkku. Herkun suunnittelijana on Raija Uosikkinen. Näitä kasareita valmistettiin vain lyhyen aikaa vuosina 1957‒1962.

Pallo-lautanen
Valkoinen lautanen, jossa on punaisia pilkkuja.

Tämä lautanen on FF-mallia ja siinä on Raija Uosikkisen suunnittelema Pallo-koriste. Koriste on suunniteltu vuonna 1956. Lautanen on ollut tuotannossa 1950-luvun lopulta 1960-luvun puoleen väliin. Tämä lautanen on leiman perusteella valmistettu heinäkuussa 1964.

Atria-lautaset
Neljä ruokalautasta, joissa valkoinen keskusta ja vaaleansiniset reunat.

Lautaset ovat L-mallia ja niitä koristaa turkoosi Atria-raitakoriste. L-mallin on suunnitellut Kaarina Aho. Se on suunniteltu vuonna 1957, mutta Atria-koristeella se on ollut tuotannossa vuosina 1958‒1966.

Atria-kulhot
Kolme kulhoa päällekkäin asetettuna. Kulhojen sisäpuoli valkoinen, ulkopuoli vaaleansininen.

Kulhot ovat Kaarina Ahon suunnittelemia L-mallin astioita. Niitä koristaa Atria. Mallia on valmistettu vuodesta 1957 asti ja tällä koristeella vuosina 1960‒1966.

Soma-astiat
Sokerikko, kermakko ja kaadin. Ulkopuolelta vaaleansininen, sisäpuolelta valkoinen.

Kannu on L-mallia, jonka on suunnitellut Kaarina Aho. L-mallia valmistettiin vuosina 1957−1971. Sen koristeena on myöskin Atria. Sokerikko ja kermakko ovat RL-mallia, jonka valmistus aloitettiin vuonna 1953. Näiden esineiden koristeena on Soma. Kuvassa on kannun pohjaleima ja se kertoo, että kannu on valmistettu elokuussa 1964. Kermakko on leimaamaton ja sokerikon pohjaleiman mukaan se on valmistettu huhtikuussa 1965. Atria-, Kesto- ja Soma-koristeet ovat keskenään hyvin samankaltaisia ja ne voidaan tunnistaa toisistaan vain pienten yksityiskohtien avulla.

Lobelia
Aluslautanen, jonka pohjaväri on valkoinen, reunaa kiertää leveä ruskea geometrinen kostereunus.

Lautanen on NG-mallia, jonka on suunnitellut Aune Siimes 1960-luvun alussa. Sitä koristaa Raija Uosikkisen Lobelia. Lobeliaa tuotettiin 1960-luvun puolessa välissä. Koristeesta on olemassa myös sininen versio.

Sohvi
Kahvikupin aluslautanen. Valkopohjainen lautanen, reunaa kiertää sininen kukka-aiheinen koristelu.

Lautanen on OZ-mallia, jonka Kaj Franck suunnitteli vuonna 1949. Sitä koristaa Raija Uosikkisen suunnittelema Sohvi-koriste. Sohvi oli tuotannossa 1961−1970, jolloin myös tämä lautanen on valmistettu.

Myrtti-kermakko
Pieni kermakannu, kartionmuotoinen. Sisäpuoli valkoinen, ulkopuoli sininen.

Kermakko on FC-mallia, jonka on suunnitellut Kaarina Aho vuonna 1963. Sitä koristaa Raija Uosikkisen luoma Myrtti-värilasitekoriste. Myrtti-koristeella FC-mallia tuotettiin 1964‒1974. Tätä kermakkoa ei ole mahdollista ajoittaa sen tarkemmin, koska sen pohjassa ei ole leimaa. FC-mallin astiasto tunnetaan myös nimellä Palapeli-astiasto. Se nimittäin on yltiögeometrinen ja suunniteltu kärjellään seisovasta kartiosta viipaloimalla. Näin astiat on mahdollista koota päällekkäin ylöspäin leveneväksi kartioksi.

Suola- ja pippuri-sirottimet
Pienet sormustimenmuotoiset suola- ja pippurisirottimet. Toisen sirottimen kyljessä puolukka-koriste, toisen kyljessä lakka-koriste.

Nämä Arabian sormustimen muotoiset suola- ja pippuri-sirottimet on tarkoitus kattaa kullekin ruokailijalle erikseen. Pippurisirottimessa on yksi reikä ja suola-sirottimessa viisi. Muodon ja koristeet on suunnitellut Esteri Tomula. Sirottimia valmistettiin vuodesta 1959 vuoteen 1975.

Pomona-lautanen
Valkoinen aluslautanen, jonka reunaa kiertää rivi punaisia mansikoita.

Lautanen on Kaarina Ahon suunnittelemaa AR-mallia ja siinä on Pomona mansikka -koristelu. Koristelun on suunnitellut Raija Uosikkinen. Pomona mansikkaa valmistettiin vuosina 1965‒1973. Tämä lautanen on leiman perusteella valmistettu syyskuussa 1965.

Perho-kannu
Kaadin, jonka kyljessä on musta-ruskea perhonen.

Kannu on Kaj Franckin suunnittelemaa FL-mallia. Siinä on Birger Kaipiaisen suunnittelema Perho-koriste. Koristetta käytettiin FL-mallissa vuosina 1964‒1966.

Puhalluskuvioitu AA-mallin kahvikuppi
Kuppi ja aluslautanen. Kupin kyljessä on sininen korist. Lautanen on sininen.

Kahvikuppi on AA-mallia, jonka on suunnitellut Kaj Franck. Sitä koristaa sininen puhalluskoriste. AA-malli oli tuotannossa vuodesta 1955 vuoteen 1973 asti.

Puhallus-kuvioitu BR-mallin kahvikuppi
Kuppi ja keltainen aluslautanen. Kupin kyljessä on keltaisia palloja.

Kahvikuppi on Göran Bäckin suunnittelemaa BR-mallia ja siinä on palloaiheinen puhallus-kuvio. BR-mallia valmistettiin vuosina 1969‒1975. Tämä kuppi on valmistettu marraskuussa 1969.

Maija-kupit
Vaaleansininen kuppi ja aluslautanen.

Kuppi on Olga Osolin suunnittelemaa RL-mallia, jota valmistettiin vuosina 1955‒1973. Tässä kupissa on sininen Maija-koristelu. RL-mallia Maija-koristeella valmistettiin 1962‒1973. Tämä kuppi on valmistettu syyskuussa 1967.

Keltainen kuppi ja aluslautanen.

Myös keltainen kuppi on  RL-mallia, ja sitä koristaa keltainen puhallusväri Maija. Tämä kuppi on valmistettu v.1970.

Green Thistle
Valko-vihreä kuppi ja aluslautanen. Kupin kyljessä on tyylitelty kukka-koristekuvio.

Kuppi on Olga Osolin R-mallia ja siinäkin on koristeena Green Thistle, joka oli käytössä 1942‒1966. Green Thistle oli tarkoitettu vientiin, mutta sitä myytiin myös kotimaassa. Tämä kuitenkin selittää koristeen englannin kielisen nimen. Tämä kuppi on valmistettu 1949‒1966.

Kesti
Valkoinen kahvikuppi, jonka alla on aluslautanen ja pullalautanen.

Kuppi on Göran Bäckin suurtalouskeittiöihin suunnittelemaa GB-mallia. Bäckin valitsema valkoinen puhallettu lasite sai nimen Kesti. Kestiä on käytetty aina mallin tuotannon alusta asti vuodesta 1968. Se pysyi tuotannossa aina vuoteen 1991 saakka.