Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto

Lohjan nuorisovaltuusto on kolmestatoista Lohjalla asuvasta tai opiskelevasta 13-22-vuotiaasta muodostuva vaikuttajaelin, joka pyrkii edistämään nuorten etua kunnallisessa päätöksenteossa. Nuorisovaltuusto kokoontuu kerran kuukaudessa. Lisäksi nuorisovaltuusto voi nimetä jäsenistään edustajat lautakuntiin, ja sillä tavoin tuoda nuorten ääntä kuuluviin päätöksenteossa. Lautakunnissa nuorisovaltuuston edustajilla on läsnäolo- ja puheoikeus.

Nuorisovaltuuston toimikausi kestää kaksi vuotta, ja uusi nuva valitaan vaaleilla. Nuorisovaltuuston valinnassa pyritään ottamaan huomioon alueellinen edustavuus siten, että nuorisovaltuutetut valitaan mahdollisuuksien mukaan jokaisesta yläkoulusta sekä toisen asteen oppilaitoksesta. Toimintaan voi tulla mukaan myös kesken nuorisovaltuustokauden. Mikäli olet vähääkään kiinnostunut nuorisovaltuuston toiminnasta tai siihen mukaan tulemisesta, otathan yhteyttä puheenjohtajaan.
Lue lisää: https://www.nuorilohja.fi/nuorisovaltuusto/

 

Aiheeseen liittyvää: