Espoo–Salo -oikoradan yleissuunnittelu on käynnissä

Lohjan infotilaisuus 23.10.2018 Laurentius -salissa klo 17.30 – 19.30

Espoo–Salo -oikoradan yleissuunnittelu on lähtenyt käyntiin infotilaisuuksien merkeissä. Ensimmäinen infotilaisuus järjestettiin Veikkolassa tiistaina 9.10. Hankkeessa on nyt myös avattu karttapalautepalvelu, jonka kautta yleisöllä on mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa.

Tilaisuudessa kerrottiin asukkaille tietoa Espoo–Salo -oikoradan yleissuunnittelusta, jonka lisäksi kuultiin hankkeen eri osapuolten alustuksia suunnittelun etenemisestä sekä karttapalautepalvelusta. Tilaisuuden päätteeksi yleisöllä oli mahdollisuus keskustella suunnittelijoiden kanssa ja nähtävillä oli myös hankkeeseen liittyviä karttoja.

Infotilaisuuden yhteydessä avattiin myös hankkeen karttapalautepalvelu (https://app.maptionnaire.com/fi/4917/), jossa voi antaa vapaasti palautetta radan ja siihen liittyvien teiden suunnittelusta. Karttakyselyssä esitetään jatkosuunnitteluun valittu alustavan yleissuunnitelman ratalinjaus ja siihen liittyvät tunnelit, sillat sekä tiesuunnitelmat. Kartalla ratalinjaus esitetään maakuntakaavan maastokäytävänä, johon kaksiraiteinen rata suunnitellaan. Kysely on avoinna 9.10.–30.11.2018 ja siihen pääsee tästä.

Espoo–Salo -oikoradan yleissuunnittelun infotilaisuudet jatkuvat vielä 10.10.2018 Salossa, 23.10.2018 Lohjalla ja 24.10.2018 Espoossa. Lohjan infotilaisuus 23.10.2018 pidetään Laurentius -salissa (Kirkkokatu 6, Lohja) klo 17.30-19.30.

Tarkempaa tietoa hankkeesta löytyy Espoo-Salo -oikoradan hankesivuilta (www.liikennevirasto.fi/kaikki-hankkeet/espoo-salo-oikorata), joilla on mahdollista ilmoittautua hankkeen postituslistalle. Ilmoittautuneille lähetetään hankkeen uutiskirjeitä, kutsut yleisötilaisuuksiin ja tietoa muista osallistumismahdollisuuksista.

Espoo–Salo -oikorata on osa nelivaiheista Helsinki–Turku nopea junayhteys -hanketta, joka lyhentää kaupunkien välistä matka-aikaa sekä tuo uusia mahdollisuuksia alueiden kasvuun ja kehitykseen. Espoo–Lohja–Salo välille suunnitellaan noin 95 kilometriä kokonaan uutta rautatieyhteyttä.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Heidi Mäenpää, Liikennevirasto, puh. 029 534 3819, heidi.maenpaa@liikennevirasto.fi

Espoo–Lohja -välin projektipäällikkö Seppo Veijovuori, Sitowise Oy, puh. 020 747 6057, seppo.veijovuori@sitowise.com

Lohja–Suomusjärvi -välin projektipäällikkö Kari Fagerholm, Pöyry Finland Oy, puh. 0400 289920, kari.fagerholm@poyry.com

Suomusjärvi–Salo -välin projektipäällikkö Markku Salo, Ramboll Finland Oy, puh. 0400 711 261, markku.salo@ramboll.fi

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This