Paanukattoinen Tervapääsky hurmasi erämaa-ateljee 2.0 ohjausryhmän

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton (SKjL) ja Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijoille järjestämän, viime syksynä käynnistyneen erämaa-ateljee 2.0 suunnittelukilpailun voittajaksi valittiin Tuuli Kanervan ehdotus Tervapääsky. Sarita Poptanin ehdotus oli yleisön suosikki niukalla enemmistöllä neuvoa-antavassa yleisöäänestyksessä.

Ohjausryhmä, jossa on edustajia SKjL:stä, Aalto-yliopistosta ja Lohjan kaupungilta, piti molempia ehdotuksia raikkaina, kunnianhimoisina ja rakennustaidetta uudistavina.

Sarita Poptanin ehdotuksen lähtökohtana on ollut teltta – suojan ja turvan antaja. Ehdotusta kiitettiin erityisesti kauneudesta, käytännöllisyydestä ja selkeydestä.

Tuuli Kanervan Tervapääskyä on mahdotonta kuvitella rakennettavan muualle kuin Karjalohjan Vilniemeen, Aspan huvilan raunioille. Kilpailutyön yllä tuntuu leijuvan mystinen henki, joka hurmasi ohjausryhmän. Omaleimaisuudellaan ja runollisuudellaan se hakee vaikutteita monista ilmansuunnista kuten Aspakin aikoinaan. Toteutuessaan siitä tulee todellinen rakennustaiteen helmi.

http://skjl-eramaa-ateljee.blogspot.fi/
Tuuli Kanerva, Tervapääsky. Vilniemen Erämaa-ateljee 2.0 kilpailu

Tuuli Kanervan ja Sarita Poptanin erämaa-ateljee 2.0 ehdotuksiin voi tutustua osoitteessa skjl-eramaa-ateljee.blogspot.fi Sieltä löytyy myös linkki Katri Tikkasen Vilniemeen liittyvään maisema-arkkitehtuurin diplomityöhön.

Kilpailun vastuuhenkilönä on toiminut Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen johtaja, professori Pekka Heikkinen. Taiteen Edistämiskeskus ja Lohjan kaupunki ovat tukeneet kilpailuhanketta.

Suomen Kuvataidejärjestöjen liitto sai 1940-luvulla suomalaisen taiteilija ja kulttuuripersoona Georg Sigurd Wettenhovi-Aspan (1870 – 1946) testamenttilahjoituksen nojalla haltuunsa tontin sekä ateljeerakennuksen Karjalohjalla Uudellamaalla. Wettenhovi-Aspa rakennutti 1900-luvun alussa Vilniemeen itse suunnittelemansa pyramidikattoisen huvilan, jossa oli ateljee. Huonokuntoinen huvila purettiin vuonna 1981. Tilalle rakennettiin vuonna 1994 saunamökki, joka nimettiin tontin lahjoittajan mukaan ”Aspan ateljeeksi”. Tällä hetkellä saunamökki toimii kuvataiteilijoiden loma- ja virkistyskäytössä kesäaikaan.

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry (SKjL) on vuonna 1938 perustettu valtakunnallinen kuvataidejärjestöjen katto-organisaatio, johon kuuluu 53 jäsenyhdistystä. SKjL on yksi kuudesta Suomen Taiteilijaseuran jäsenjärjestöstä. SKjL:n keskeisenä tehtävänä on kuvataiteilijoiden alueellinen edunvalvonta. SKjL:n keskeisiin tehtäviin kuuluu myös tasoittaa eroja eri puolilla maatamme asuvien kuvataiteilijoiden työskentelymahdollisuuksissa ja toimeentulossa, sekä erilaisten kuvataidelajien esille tulemisessa ja kuvataidepalveluissa.

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This