Empatiaa ja altruismia – eli mitä Me-koulu -toiminnasta opittiin

Kun sain viestin silloiselta Me-koulu -kehittäjältä Sanna Asikaiselta eräänä jouluisena aamuna vuonna 2017, olin hämmentynyt. Hän kertoi, että Lohjalla on meneillään syrjäytymisen vastainen Me-koulu -hanke ja että hän ottaisi minut mielellään reportteriksi pitämään blogia aiheesta.

Olin tuolloin 14-vuotias Järnefeltin koulussa opiskeleva yläkoululainen, melko epävarma ja sisäänpäin kääntynyt. Olin tosin kirjoittanut muutamia pitkiä avautumisia mieltäni painavista asioista sosiaalisen median palvelu Facebookiin. Tuntui kummalliselta ajaa yhtäkkiä niinkin tärkeää asiaa, kun kirjoittaa Me-koulu -blogia, vaikka se olikin pieni ja suhteellisen huomaamaton nettisivu. Vielä kummallisemmalta tuntui se, että moni luki tekstejäni ja ajatuksiani – ja sain niistä palautetta.

Me-koulu näkyi koulussamme esimerkiksi teematuntien muodossa. Meille pidettiin oppitunteja, me-tunteja eri aiheista ja meillä teetettiin erilaisia yhteisöllisyyteen liittyviä tiimitehtäviä.

Koin kuitenkin, että vaikka hanke näkyikin vahvasti yläkoulussa, se saavuttaa suurimman hyötynsä, kun toiminta aloitetaan jo alakoulussa. Teini-iässä kun ihminen kokeilee rajojaan ja on yleensä paljon kapinahenkisempi. Kuppikuntien muodostuttua on usein vaikeaa ottaa vastaan ajatusta yhteisöllisyydestä – saati silloin, kun ollaan epäluuloisia kaikista muista, paitsi omasta porukasta. Tämä nimittäin näkyi suurimmassa osassa ihmisiä närkästymisenä ja haluttomuutena tehdä tehtäviään.

Pääsin lyhyen reportteriurani aikana käymään Rauhalan koulussa, joka oli juurikin tällainen alakoulu, johon Me-koulutoimintaa oltiin keskitetty. Yllätyin toiminnan tehokkuudesta – esimerkiksi rentoutusharjoitukset ja hyvien ajatusten kerääminen yhdestä oppilaasta olivat minusta toimivia tapoja luoda yhteisöllisyyttä.

Olen itse elänyt lapsuuteni hieman syrjittynä outolintuna, jota jopa vähän kiusattiin. Koen, että mikäli hyväksyntä ja toisten ymmärtäminen esimerkiksi Me-koulu -toiminnan tavoin olisi ollut silloin yleistä, oltaisiin monilta ongelmakohdilta vältytty. En ehkä olisi ollut vieläkään mikään sosiaalisin tai suosituin ihminen, mutta sanoisin, että peruskouluvuosien kuraattorikertojen määrä voisi olla tuolloin hitusen verran pienempi.

Toisaalta Me-koulu -toiminta saattoi vaikuttaa ihmisiin myös hienovaraisemmin, alitajuisella tasolla. Huomasin vuosien aikana useita ihmisiä, jotka suhtautuivat yhtäkkiä erilaisiin ihmisiin paremmin tai juttelivat yksinäisille. Muistan vieläkin erään minua kaksi vuotta nuoremman pojan ja sen, kuinka hän tuli juttelemaan minulle erittäin kohteliaasti ja rohkeasti. En vieläkään tiedä, miksi hän teki sen ja mistä hän sai tietää minusta, mutta muisto tuosta kohtaamisesta kantaa minua eteenpäin. Se sai minut tajuamaan, vaikka kliseiseltä tuntuukin, ettei altruismin aika olekaan kuollut.

Koen, että itselleni jo reportterina toimiminen on opettanut ystävällisyyttä ja monipuolista ajattelua. Vaikka osa ajattelustani varmasti tuleekin sisäisestä kirjoittamisenpalostani ja empaattiselta puoleltani, on toiminta vaikuttanut ainakin minuun itseeni positiivisesti. Ehkä siksi, että itsekin olen kokenut ulkopuoliseksi joutumisen, haluan nykyäänkin ajaa monen sellaisen asiaa, jonka ääni jäisi muuten kuulumattomiin… mutta nyt menee jo hieman itsekehun puolelle.

Koen itse myös, että Me-koulu -toimintaa olisi voinut jatkaa kauemminkin. Hyväksyntä, yhteisöllisyys ja ystävällisyys ovat asioita, jota meidän on opetettava ja levitettävä muutoksen luomiseksi. Meidän on kannustettava ystävällisyyttä ja toisten ymmärtämistä ja jättää pois turhat ennakkoluulot – eikä tämä asia koske vain lapsia ja nuoria.

Jo se muutos, jonka olen havainnut yksilöissä ja itsessäni, on omiaan kertomaan toiminnan tärkeydestä.

Toivon siis todella, että syrjäytymisenvastainen toiminta jatkuu tavalla tai toisella. Ehkä uusien harrastusmahdollisuuksien toimesta, ehkä rentoutusharjoitusten ja tiimitehtävien. Ehkä sen pojan kaltaisten ihmisten toimesta, jotka näkevät jokaisessa ihmisessä, tuntemattomissakin, jotakin hyvää – ja he uskaltavat sanoa sen ääneen. Yksikin ihminen voi muuttaa vahvasti ympäristöään omalla tavallaan.

Niin kliseistä kuin se onkin, Me-koulu -toiminnan loppu ei todellakaan ole työn päätös – se antaa pohjan uudelle alulle.

-Anni Kanniainen, Järnefeltin Me-koulun entinen oppilas ja me-reportteri

Me-koulu Lohjan loppuraportti julkaistaan Me-koulu Lohjan Peda.net –sivuilla marraskuun 2019 aikana. Me-koulu Lohja: https://peda.net/lohja/peruskoulut/me-koulu/tl
Loppuraportti: https://peda.net/lohja/peruskoulut/me-koulu/mlll