To 15.00 +8 °C, Puolipilvistä ja poutaa, nw 3 m/s.
Pe 15.00 +6 °C, Puolipilvistä ja poutaa, n 1 m/s.
La 15.00 +5 °C, Melko pilvistä, ja poutaa, ne 2 m/s.
Torstai 19.10.2017
Nimipäivää viettää tänään
Uljas
Olet tässä:  Yritykset / Ajankohtaista

Yritykset

Ajankohtaista

Lohjan kaupungin elinkeinotoimi päivittää tälle sivustolle yrittäjille tarkoitettuja ajankohtaisia tiedotteita ja tapahtumia.

 

⚫    

Vuoden uusmaalaiset yritykset on julkistettu maakuntaparlamentissa 24.11.2016:

Kaupan ja palvelujen sarja: Yhden miehen pajasta monialaiseksi työllistäjäksi

Alun perin kuljetus- maanrakennusalalla aloittanut Kuljetusliike Markus Hänninen on kehittynyt kymmenessä vuodessa monialaiseksi yritykseksi ja merkittäväksi työllistäjäksi Lohjalla. Autojen ja koneiden parista toimintaa on laajennettu talonrakennuksen ja kiinteistöjen kunnossapidon puolelle sekä korjaamo- ja koneistustöihin.
Palkintoraati arvostaa erityisesti yrityksen menestystä kovassa kilpailussa ja logistiikka-alan murroksessa sekä ennakkoluulotonta heittäytymistä uusien haasteiden pariin. Yritys on tehnyt suuria investointeja ja niiden myötä pystynyt palkkaamaan yhä enemmän työvoimaa ja työllistämään myös muita yrityksiä.

Lue lisää: http://uudenmaanliitto.fi/uudenmaan_liitto/uutishuone/tiedotteet/vuoden_uusmaalaiset_yritykset_palkittiin_kolme_menestystarinaa.24704.news 

⚫    

Ajankohtaista yrittäjille!

Leader-yritystukea Ykkösakselin kautta voivat hakea alle 10 henkilöä työllistävät, joiden liikevaihdon tai taseen loppusumma on enintään 10 milj.€.

Miten tukea haetaan?

Ole yhteydessä Ykkösakselin toimistoon ja keskustele ideastasi ennen kuin lähdet hakemaan tukea. Liitteenä tulisi olla liiketoimintasuunnitelma. Se on erityisen tärkeä yrityksen perustamistukea haettaessa. Liiketoimintasuunnitelman tekoon saat apua Novagon yritysneuvojilta.

Mihin tukea voi saada?

Investointituki: Voidaan myöntää yrityksen aloittamisen, laajentamisen ja kehittämisen aineellisiin ja aineettomiin investointeihin.
- Tuki on pääsääntöisesti 20 %, minimi 10.000 € (tuki 20%)
- Elintarvikkeiden jatkojalostuksessa tuen määrä on 35 %

Investoinnin toteutettavuustutkimus: Aineellisia investointeja suunnittelevat voivat hakea tukea investoinnin toteutettavuustutkimukseen.
- Tukea voidaan myöntää 50 % 
- Tuen määrä on vähintään 1.500 €

Yrityksen perustamistuki ja kokeilu: Voidaan myöntää aloittavan yrittäjän ensimmäiseen uuden yrityksen perustamineen tai liiketoimintaansa uudistavalle toimivalle yritykselle.
- Perustamistukea 5.000 € - 10.000 €
- Kokeiluun 2.000 € - 10.000 €

Yhteistyöhanke: Hankkeessa voidaan esim. luoda ja ottaa käyttöön uusia toimintatapoja tai kehittää innovaatioita maaseutuelinkeinojen kehittämiseksi.

Lisätietoja: http://www.ykkosakseli.fi/

⚫    

Uuden organisaation mukaisesti elinkeinoasioista vastaa elinvoimajohtaja Pekka Puistosalo
pekka.puistosalo@lohja.fi puh. 044 374 3440

Elinkeinoasioita hoitaa yhden luukun periaatteella yrityspalvelupäällikkö Tapani Tapiola
tapani.tapiola@lohja.fi puh. 044 767 4923

⚫    

 

 

⚫    


 

Olet tässä:  Yritykset / Ajankohtaista
Sivun alkuun