Huvimajan tausta

Arkkitehti Eliel Saarisen Paloniemen päärakennusta esittävä akvarelli vuodelta 1901. Rakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1950. Lohjan Museo.

Lohjanjärven rannalla, noin neljän kilometrin päässä Lohjan keskustasta sijaitseva Paloniemi on ollut yksi Lohjan merkittävistä kartanoista. Vuonna 1897 kartanon osti hollantilaissyntyinen liikemies Hendrik van Gilse van der Pals, jonka toimesta kartanon rakennuskantaa ryhdyttiin uudistamaan. Suunnittelutyön toteutti aikakautensa keskeisiin suunnittelijoihin kuulunut Arkkitehtuuritoimisto Gesellius, Lindgren, Saarinen.

Arkkitehtuuritoimisto Gesellius, Lindgren, Saarisen tunnettuja töitä ovat muun muassa Suomen kansallismuseo Helsingissä, sodassa tuhoutunut Suur-Merijoen kartano Viipurin maalaiskunnassa sekä arkkitehtien oma ateljeekoti Hvitträsk Kirkkonummella. Hvitträsk on kokonaistaideteos, joka nykyään houkuttelee vuosittain niin kotimaisia kuin ulkomaisia designin ja arkkitehtuurin ystäviä. Jokainen arkkitehdeistä teki myös omia merkittäviä suunnittelutöitä, joista voidaan mainita Eliel Saarisen suunnittelema Helsingin rautatieasema. Saarinen loi merkittävän uran myös Yhdysvalloissa.

Arkkitehtuuritoimisto Gesellius, Lindgren, Saarinen suunnitteli Paloniemeen useita rakennuksia: päärakennuksen, puutarhapaviljongin, tilanhoitajan ja metsänvartijan talot sekä venevajan. Mahdollisesti myös navetta ja osa perheen lapsille rakennetuista leikkimökeistä olivat toimiston suunnittelemia. Puutarhapaviljongiksi kutsuttu huvimaja valmistui mäntymetsää kasvavalle harjanteelle kartanon puistoon omistajaperheen musikaalista poikaa, säveltäjä Leopold van der Palsia varten. Hän aloitti säveltämisen jo 12-vuotiaana ja sävelsi uransa aikana 252 teosta. Leopold vaikutti ympäri Eurooppaa, viimeisimpänä Sveitsissä.

Hendrik ja Lucy van der Gilse van der Pals lapsineen. Leopold van der Pals oikealla. Kuva on noin vuodelta 1900. Lohjan Museo.

 

Aiheeseen liittyvää: