Veljekset Johannes Lohilampi ja Kaarlo Vanamo perustivat vuonna 1911 Johannes Lohilammen museon sukutilansa vanhaan päärakennukseen. Veljeksistä vanhempi Lohilampi toimi museon rahoittajana ja museon kokoelmat perustuvat pääasiassa hänen keräämille esineille. Vanamo puolestaan auttoi kokoelmien järjestämisessä.
Veljesten vanhemmat olivat Lohilammen Vanhatalon rusthollari Johan Bergman ja hänen vaimonsa Engla Loviisa Bergman. Engla (synt. Forsman) oli kotoisin Karjalohjan Makkarjoen kylän Vähätalon tilalta.
Johannes Lohilampi (ent. Bergman) oli sammattilainen maanviljelijä ja kunnallismies, joka syntyi Lohilammella 16.12.1866. Maanviljelyksen rinnalla hän piti Lohilammella kauppapuutarhaa, josta paikalliset saattoivat käydä ostamassa muun muassa kukkia ja vihanneksia. Hänestä tuli aktiivinen kunnallismies. Hän neuvoi sammattilaisia lakiasioissa ja oli Sammatin edustaja Suuressa lähetystössä vuonna 1899. Hän oli myös perustamassa Sammatin ja Karjalohjan yhteistä osuusmeijeriä, jonka hallintoneuvoston puheenjohtajana hän toimi kuolemaansa asti.
Johannes Lohilammen elinikäinen intohimo oli keräily. Jo hänen isänsä, Johan Bergman, oli kerännyt esineitä, kuten Elias Lönnrotin jäämistöä, jota hän hankki Lönnrotin kuolinpesän huutokaupasta. Lohilampi itse kuitenkin kertoi talonpoikaisesineistön muodostavan kokoelmiensa siemenen. Lohilammen nuoruudessa 1800-luvun lopulla elettiin maatalouden murroskautta. Perinteiset käsintehdyt maataloustyökalut korvautuivat vähitellen teollisesti valmistetuilla työvälineillä ja -koneilla. Kun Lohilampi vieraili Sammatin taloissa, hän toisinaan törmäsi romukasoihin, joihin oli kerätty vanhoja tarpeettomiksi jääneitä talonpoikaisesineitä. Näitä hän sai mukaansa halvalla, ja niistä alkoi hänen elämän ikäinen innostuksensa keräilyyn.
Lohilammen kokoelmat eivät kuitenkaan rajoittuneet vain talonpoikaisesineistöön. Hänelle keräily ilmensi hänen elämäänsä ja osoitti hänen oppineisuuttaan. Hän tilasi toistakymmentä sanoma- ja aikakauslehteä, joiden vuosikertoja hän keräsi. Monilla matkoillaan hän kartutti kivikokoelmaansa. Kivet muistuttavat niistä paikoista, joissa Lohilampi vieraili. Kokoelmiensa arvokkaimpana osana Lohilampi piti tina-astiakokoelmaansa.
Vuonna 1911 Lohilampi rakennutti Lohilammen vanhan päärakennuksen taakse uuden jugendhenkisen asunnon itselleen. Vanhasta päärakennuksesta tuli museo saman vuoden lopulla, vaikka rakennuksen alakerrassa asui yhä osuusmeijerin henkilökuntaa.
Johannes Lohilampi kuoli 18.4.1938. Hän oli naimaton, mutta hänellä oli lapsia. Lohilammen poika, varatuomari Juho Tammilinna (aik. Ekqvist) asui jonkin aikaa Lohilammen museon nykyisessä kirjastohuoneessa 1940-luvulla. Lohilammen perikunta huolehti museosta vuoteen 1945 asti, jolloin Lohilammen tila museokokoelmat mukaan lukien myytiin Sammatin kunnalle.
Kaarlo Vanamo (synt. Bergman), Johanneksen nuorempi veli, syntyi Lohilammella 13.5.1873. Hän opiskeli puutarhuriksi Kupittaan puutarhakoulussa Turussa ja työskenteli ammatissaan erityisesti Porin ja Ulvilan alueella, missä hänellä oli kauppapuutarha ja kukkakauppa. Hänen liiketoimensa eivät kuitenkaan menestyneet ja hän palasi takaisin Etelä-Suomeen. Vanamo toimi Lahdesta käsin Itä-Hämeen maanviljelysseuran puutarhanhoidonneuvojana.
Jo poikasena Vanamo kiinnostui mehiläisistä, kun eräs torpan emäntä kertoi lapselle nähneensä mehiläistenhoitoa Karjaan pappilassa. Emäntä osasi kertoa myös mehiläisten hyödyistä, ja Vanamon kotoa löytyi myös mehiläisistä kertova kirja. Näistä yksittäisistä tapauksista huolimatta 1800-luvulla mehiläistenhoito oli poikkeuksellista Länsi-Uudellamaalla. Yleisesti sitä pidettiin hyödyttömänä harrastuksena, eikä mehiläistenhoidon etuja tunnustettu.
Vanamo työskenteli uutterasti valistaakseen ihmisiä mehiläistenhoidon hyödyistä. Hän järjesti mehiläistenhoitokursseja ja julkaisi aiheesta useampia kirjoja ja artikkeleja. Vanamo oli aktiivisesti mukana Suomen Mehiläishoitajain liiton ja Suomen Siipikarjanhoitajain liiton toiminnassa.
Lohilammella Vanamo avusti veljeään museon perustamisessa. Veljensä tapaan hän keräili vanhoja esineitä kuten rahoja ja huonekaluja. Ainakin osa niistä on päätynyt Lohilammen museon kokoelmiin. Vanamo palasi 1910-luvun lopulla takaisin Poriin, missä hän oli monipuolisesti mukana paikallisessa järjestötoiminnassa. Vanamo oli esimerkiksi perustamassa Satakunnan Puutarhaseuraa vuonna 1919.
Kaarlo Vanamo kuoli kotonaan Porin Uudellakoivistolla 10.3.1925. Hänet on haudattu sukuhautaan Sammattiin.