Eeva Joenpellon omalla nimellä julkaistun esikoisteoksen ilmestymisestä oli kulunut kymmenen vuotta. Joenpellon kustannustoimittaja Tuomas Anhava kehotti häntä uudistumaan. Samalla hän kehotti Joenpeltoa kirjoittamaan siitä, minkä tunsi ja osasi. Niinpä Joenpelto kirjoitti kirjan kirjailijasta.
Syyskesä kertoo sisaruksista Mairesta ja Kertusta, joiden väliin tulee mies Aarne. Kerttu menee Aarnen kanssa naimisiin, kun taas Maire jatkaa uraansa kirjailijana. Maire on tympääntynyt elämäänsä ja uraansa. Kenties Joenpelto purki omaa tympääntymistään Mairen hahmoon. Hän koki, että hänen olisi tässä vaiheessa uraansa pitänyt kirjoittaa parempi romaani, mutta hän oli kriitikoiden kanssa samaa mieltä: kyseessä oli selvä välityö.
Joenpeltoa oli jo jonkin aikaa kritisoitu liian tunteikkaasta, dramaattisesta ja vuolaasta proosasta – ominaisuuksista, jotka huippuunsa jalostettuina lopulta tekivät hänestä pitkän proosan kuningattaren. 1960-luvun henki oli kuitenkin proosaa vastaan, ja Joenpelto yritti uudistua muiden ohjeiden mukaan. Hän on myöhemmin kertonut, että Syyskesää selaillessaan kuulee selvästi omat raskaat huokauksena. Uudistumisesta hän myöhemmin myös sanoi näin:
”Ymmärrän, että kirjailijan tulee pyrkiä uudistumaan, ja niinhän hän yleensä pyrkiikin. En vain silloin käsittänyt sitä selvää tosiasiaa, että uudistumisen on tapahduttava omilla ehdoillaan.”
Lähteet:Eeva Joenpelto: Miten kirjani ovat syntyneet (WSOY, 1969), s. 92.Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) 170–172.
”[- -] toiset kuolevat tässä iässä. Minä en ole koskaan ollut näin voimissani.”
Kipinöivät vuodet on jatkoa vuonna 1955 ilmestyneelle romaanille Neito kulkee vetten päällä. Eeva Joenpelto kirjoitti pääsääntöisesti itsenäisiä romaaneja lukuun ottamatta Lohja-sarjaa ja kahta edellä mainittua romaania. Romaani seuraa Helmin ja Alma Virtasen elämää ja keskittyy erityisesti Alman rakkaustarinaan.
Kirjallisuudentutkija Rafael Koskimies on kuvannut romaania ennen kaikkea vanhojen ja vanhentuvien naisten romaaniksi. Kirjallisuuskriitikko ja toimittaja Suvi Ahola taas on verrannut Kipinöiviä vuosia Elena Ferranten romaaneihin: romaani kertoo keski-ikäisenä naisen viimeisestä kiihkeästä rakkaudesta ja sen aiheuttamasta pettymyksestä.
Teoksen kustannustoimittaja Tuomas Anhava ei ollut innostunut Neito kulkee vetten päällä -romaanin jatko-osasta vaan oli sitä mieltä, että Helmin ja Alma Virtasen tarinan olisi voinut jättää yhteen romaaniin. Joenpelto koki, että häntä ahdettiin muottiin, johon hän ei itse kokenut sopivansa.
Joenpelto pyrki jatkuvasti uudistumaan romaaniensa kautta, vaikka aina hänen uudistuksiaan ei otettu myönteisesti vastaan. Uransa alkupuolisko olikin Joenpellolle sekä antoisaa että epävarmaa aikaa.
Lähteet:Eeva Joenpelto 100 vuotta -keskustelu 8.4.2021. (Saatavilla WSOY:n Facebook-sivuilta.)Eeva Joenpelto: Miten kirjani ovat syntyneet (WSOY, 1969), s. 92.Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) 172–173.
1960-luvulla kaupunkilaisuus oli muotia. Eeva Joenpelto etsi paikkaansa kirjailijana ja yritti kirjoittaa nykyaikaisia kaupunkilaisia aiheita, vaikka veri veti kotiseudun maalaismaisemien aiheisiin ja menneisyyteen. Joenpelto kirjoitti säännöllisesti Viuhka-lehteen kysymys-vastaus-palstaa, vaikka ei kokenut olevat lyhyiden tekstien kirjoittaja.
Lehden lukijat lähettivät Viuhkalle kysymyksiä, jotka käsittelivät heidän ongelmiaan, ja Joenpelto vastasi kysymyksiin. Aiheet käsittelivät naisten elämän kysymyksiä, kuten elämää vaimona tai äitinä, sekä ihmissuhteita ja muita arkielämän aiheita. 12 aiheesta koottiin yksiin kansiin kirja, joka oli tarkoitettu samojen kysymysten parissa painiville naisille ja ajanvietteeksi myös heille, joilla ei ollut vastaavanlaisia ongelmia.
Muun muassa nimimerkki Hupsu kysyi, milloin nainen alkaa olla vanha. Siihen Joenpelto vastasi, että se riippuu ajasta. Hänen isoäidinäitinsä oli vanha jo 35-vuotiaana, mutta nykyään elämä vasta alkaa 40-vuotiaana. Silloin nainen on ruumiinsa voimissa, henkisesti tasapainoinen ja vapaa pienten lasten taakasta, kun lapset todennäköisesti ovat jo kouluikäisiä. Lopulta Joenpelto tuli lopputulokseen, että nainen on vanha silloin, kun lähes kaikki aika menee pienten asioiden hautomiseen.
Lähteet:Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) s. 198.Eeva Joenpelto: Naisten kesken (WSOY, 1962) s. 35–39.
1960-luvun kirjallinen ahdistus purkautui Joenpellon 12. teokseen. Tematiikaltaan Viisaat istuvat varjossa on lähellä Joenpellon omia kokemuksia. Romaanin päähenkilö Marjukka on taiteilija, joka joutuu pyytelemään anteeksi sitä, että on itse elossa ja että hänen siskonsa Annikki on kuollut. Joenpelto itse taas on ainoa vanhempiensa elossa oleva lapsi ja syntynyt vasta sen jälkeen, kun kolme hänen vanhempaa sisarustaan oli jo ehtinyt menehtyä. Romaani jatkaa samalla jo Veljeni varjossa (1951) käsiteltyjä teemoja.
Romaani esittelee perhekuvion, jossa aviomies asuu perheestään erossa Lapissa ja näkee heitä vain muutaman kerran vuodessa. Marjukka kamppailee itsetuntonsa ja itsenäisyytensä kanssa ja on ollut koko ikänsä muille mieliksi. Hän myötäilee myös miesten tahtoa, niin aviomiehensä kuin rakastajansa: hänen rakastajansa Arvi haluaisi mennä hänen kanssaan naimisiin, mutta hänen aviomiehensä ei suostu avioeroon. Lopulta Marjukasta kuoriutuu vahva nainen, joka tietää, mitä tahtoo.
Nimi ”Viisaat istuvat varjossa” ei liity kirjan aiheeseen juuri mitenkään. Joenpelto sai inspiraation nimestä vierailtuaan Yhdysvalloissa, jossa hän törmäsi jatkuvaan kehumisen kulttuuriin. Joenpelto koki, ettei yhdysvaltalainen itsensä korostus välttämättä ole suomalaista vaatimattomuutta parempaa. Hänen mielestään kirjan nimi oli paras osuus kirjasta.
Lähteet:Sininen kirjahylly -blogi: Viisaat istuvat varjossa. (IMAGE-blogit, 13.6.2014.)Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) s. 21, 198–199.
Eeva Joenpelto oli ollut jo pitkään kiinnostunut maahanmuuttajista. Hänen anoppinsa Hildur Hellemann oli elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Pietarissa, muuttanut tanskalaisen miehensä mukana Kööpenhaminaan ja myöhemmin Suomeen. Avioliittonsa alkuaikoina Joenpelto oli kuullut tarinoita anopiltaan, ja nyt hän halusi kirjoittaa kuulemastaan historiallisen romaanin.
Ajallisesti Ritari metsien pimennosta sijoittuu 1800-luvun lopulta 1940-luvulle. Se käsittelee Suomen itsenäistymisen vaiheet ja tarkastelee yhteiskunnallisia muutoksia poliittisten merkkitapahtumien kautta. Päähenkilöiksi nostetaan veljekset Gustav ja Aleksi Falin. Gustav on joutunut nuoreksi virkamieheksi Pietariin, ja Akseli kohoaa ministeriksi, mutta ei koskaan pääse alemmuudentunnostaan veljeensä nähden. Joenpellon oman näkökulman mukaan romaanissa taistellaan omia omituisia taisteluita lain ja oikeiden puolesta, sokeana ja kuurona ympäristölle.
Joenpelto haastoi romaanissa kertojakykynsä. 1950-luvulta mieleen oli jäänyt, että kirjailijan pitää aina pyrkiä uudistumaan. Tällä kertaa Joenpelto päätti käyttää minämuotoa ja kehyskertomusta. Uusi miljöö Pietari asetti myös haasteita. Joenpelto teki huolellisen taustatyön. Ritari metsien pimennosta sai kuitenkin huonot arvostelut. Arvosteluissa harmiteltiin, että aineiston keruu näkyi romaanissa. Teosta pidettiin myös menneen ajan romaanina. Sen oikeistolaisesti orientoituneita päähenkilöitä ei pidetty sopivina nykypäivän romaanihenkilöiksi. Osittain arvosteluihin vaikutti 1960-luvun kirjallinen ilmapiiri, jossa koko romaanilaji keksittyine tarinoineen kyseenalaistettiin.
Lähteet:Eeva Joenpelto: Miten kirjani ovat syntyneet (WSOY, 1969), s. 93, 97–98.Kirjasampo.fiHelena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) s. 201–204.
1960-luvulla romaanilaji kyseenalaistettiin, mutta näytelmä sopi ajan mentaliteettiin paremmin. Helsingin Kaupunginteatteri järjesti näytelmänkirjoituskilpailun uuden teatterirakennuksen kunniaksi. Kilpailuun kutsuttiin merkittäviä suomalaisia kirjailijoita, Eeva Joenpelto heidän joukossaan, vaikkei hän ollut kirjoittanut yhtäkään näytelmää.
Joenpelto kirjoitti ensiksi originaalia näytelmää, mutta kauhukseen huomasi, että Svenska Teaternissa oli juuri esitetty näytelmä, joka eteni lähes kohtaus kohtaukselta samalla lailla kuin hänen käsikirjoituksensa. Joenpellolla oli enää kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa uusi käsikirjoitus, joten hän päätti turvautua vanhaan materiaaliin ja hyödyntää uusinta romaaniaan Ritaria metsien pimennosta (1966). Romaani oli saanut kehnot arvostelut, mutta siinä esiintyvää Irinan hahmoa oli kiitelty. Irina ihastuu nuorena pietarilaistyttönä itseään vanhempaan suomalaismieheen, menee miehen kanssa naimisiin ja sopeutuu kaikkeen, mitä elämä hänen tielleen heittää.
Näytelmä, joka sai nimekseen Liian suuria asioita, valittiin kilpailussa näyttämölle sovitettavien näytelmien joukkoon. Joenpelto seurasi tiiviisti näytelmän tekemistä, sillä teatterimaailma oli hänelle uutta. Ensi-iltana hän sai paljon kukkia, lahjoja ja sähkösanomia. Uusi näytelmä uudessa teatterissa kiinnosti yleisöä, ja ensimmäinen arvostelukin oli kehuva. Seuraavat arvostelut taas moittivat näytelmää liiasta runsaudesta ja eeppisyydestä. Yleisöä kuitenkin riitti: näytelmää esitettiin koko kevätkausi. Joenpelto kuitenkin totesi, että hänen näytelmäkirjailijanuransa saisi jäädä yhteen näytelmään. Piipahduksesta teatteripuolella hän sai marraskuussa 1968 Valtion näytelmäkirjailijapalkinnon.
Lähde:Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) s. 204–208.
Halusit tai et -romaani tuotti Joenpellolle paljon päänvaivaa, sillä hän oli päättänyt kertaheitolla muuttaa tyylinsä ja kielenkäyttönsä. Häntä inspiroivat William Faulknerin mutkikkaat lauseet ja erikoiset vertauskuvat. Hän oli käsikirjoituksessaan jäljitellyt Faulknerin tyyliä, mutta ei ollut osannut häivyttää joenpeltomaista perustyyliään kokonaan pois. Käsikirjoitus oli pahasti solmussa.
Halusit tai et on ensimmäinen romaani, jonka kustannustoimitti Vilho Viksten. Hän kommentoi uutta käsikirjoitusta huolellisesti ja auttoi romaanin julkaisukuntoon. Viksten poisti tekstistä runsaasti kielikuvia ja adverbejä. Joenpelto itse piti romaania lajissaan aika hyvänä, mutta nykylukijalle se saattaa silti olla junnaava.
Romaani kertoo Liisasta, menestyneen isän lujatahtoisesta tyttärestä, joka löytää miehekseen täysin vastakkaiseen tyypin: päättämättömän, maailman murjoman Lennin. Liisan toimeliaisuudella ja avuliaisuudella ei ole rajoja. Hän rakastuu, tarvitsee miestään ja on päättänyt tehdä hänet onnelliseksi halusi tämä sitä tai ei. Liisan ja Lennin toiveet ja todellisuus törmäävät romaanissa vastakkain.
Ilmestyttyään Halusit tai et sai hyvät arvostelut, sillä se käsitteli ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita: alkoholismia, yhteiskunnan ja yksilön vastakkainasettelua ja lähimmäisenrakkauden kyseenalaistamista. Joenpelto oli inspiroitunut lähipiirinsä alkoholisoituneesta miehestä, jota perhe oli suojellut kaikin keinoin mutta jonka viina oli silti vienyt.
Vaikka romaani ei ole Joenpellon romaanien kirkkain tähti, se oli ensimmäinen romaani, jonka hän työsti valmiiksi pitkäaikaisen kustannustoimittajansa Vilho Vikstenin kanssa.
Lähteet:Kirjasampo.fiHelena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) s. 216–222.