Ensimmäisen romaaninsa innoittamana Eeva Joenpelto päätyi pian kirjoittamaan kahta kirjaa samaan aikaan. Toinen oli hänen ensimmäinen omalla nimellään julkaistava Kaakerholman kaupunki (1950) ja toinen viihteellinen Tulee sittenkin päivä…, jonka Joenpelto julkaisi salanimellä Eeva Autere. Kustantajaksi valikoitui silloin viihdekirjallisuuteen keskittyvä Karisto.
Joenpelto sai kirjasta kertapalkkion ja varmuuden siitä, ettei haluaisi tulevaisuudessa kirjoittaa viihdettä: ”Tätä romaania tehdessäni ymmärsin sen verran edes, että se ei tyydyttänyt minua”, hän kertoi myöhemmin kirjailijahaastattelussa.
Romaani kertoo siitä, kuinka sairaanhoitaja Ritva päätyy hoitamaan vanhaa Yliharjun isäntää, joka on aikoinaan sotkenut Ritvan ja hänen sulhasensa Juhan avioliittosuunnitelmat. Elämän viimeisillä hetkillä on aika tehdä tiliä menneisyydestä. Romaani sijoittuu nykypäivään (noin 1940-luvulle) eikä menneisyyteen, kuten lukuisat Joenpellon myöhemmät romaanit.
Kirja on nykyään melko harvinainen.
Lähteet:Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015), s. 109.Kirjasampo.fi
Kaakerholman kaupunki on ensimmäinen Eeva Joenpellon nimellä julkaistu romaani. Jo siinä on nähtävissä Joenpellon viehätys menneisyyteen. Hänen kaksi ensimmäistä romaaniaan Seitsemän päivää (1948) ja Tulee sittenkin päivä… (1950) sijoittuivat nykypäivään.
Kaakerholman kaupunki on saanut inspiraationsa Joenpellon lapsuudenmaisemista. Hänen kotinsa lähellä sijaitsi mäenkumpare, jota kutsutiin Kaakerholmaksi siellä asuneen ontuvan (kaakertavan) suutarin takia. Mäki oli kuin pieni kaupunki torppineen ja käsityöläisten asumuksineen. Joenpellon lapsuudessa 1920-luvulla kumpareen asutus oli tyhjentynyt, mutta siellä asui vielä muutama vanhus, joille nuori Joenpelto kävi joskus viemässä ruokalahjoja. Miettiessään seuraavan romaanin aihetta Joenpelto huomasi, että hän halusi kirjoittaa Kaakerholmasta ennen kuin se katoaisi kokonaan.
Romaani kertoo Annista ja Eljaksesta, jotka menevät nopeasti naimisiin ja saavat lapsen. Pian paljastuu, että lapsi on kehitysvammainen. Anni ei kuitenkaan suostu näkemään tätä vaan ajattelee poikansa vain kehittyvän hitaasti. Lopulta Anni ja Eljas riitautuvat ja Anni ajaa miehensä pois, jolloin hän jää yksin hoitamaan poikaansa.
Romaani käsittelee elämänvalheita. Eljas kaipaa jonnekin muualle, jossa on vähemmän karua kuin Kaakerholmassa. Hän istuttaa ikkunanlaudalle hienon kukan, joista tulee elämänvalheensa symboli. Anni taas tarrautuu kehitysvammaiseen poikaansa. Hän kokee elämänsä olevan riippuvainen hänelle annetusta hoitotaakasta, jonka vuoksi hän ei suostu ottamaan vastaan edes yhteiskunnan apua poikansa hoidossa.
Romaanissa esitellään ensimmäisen kerran ns. joenpeltolainen pariskunta: vahva nainen ja heikko mies. Joenpellon romaaneissa miehet eivät usein kestä elämän todellisuutta, kun taas naiset ovat sitkeitä ja pärjäävät paremmin. Jos talon mies on pehmeä, on naisen oltava kova. Valtasuhteet eivät aina näy kodin ulkopuolelle, mutta ne pitävät perheen kasassa.
Kaakerholman kaupunki oli ensimmäinen kirja, jonka WSOY kustansi. Se sai ilmestyttyään vain yhden arvion, eikä sekään ollut imarteleva. Puolen vuoden kuluttua ilmestyi kuitenkin kriitikko Kai Laitisen arvostelu, jossa hän kehui romaania, erityisesti sen näkökulmaa, ja ennusti Joenpellolle pitkää uraa.
Lähde:Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015), s. 109–118.
Kaakerholman kaupungin jälkeen Eeva Joenpellolla oli nopeasti työn alla uusi romaani. Veljen varjon kirjoittamiseen Joenpellolla meni aikaa vain kolme viikkoa, ja kustantamo piti kirjaa valmiina painettavaksi lähes sellaisenaan. Veljen varjo julkaistiin vain vuosi Kaakerholman kaupungin ilmestymisen jälkeen.
Romaani kertoo kahdesta veljestä, joista vanhempi, Esko, kaatuu sodassa. Perhe suree menetystään. Samalla nuorempi veli Taisto tuntee jäävänsä sivuun. Romaanin tapahtumat keskittyvät siihen, kun Eskon leski vierailee appivanhempiensa luona. Anoppi yrittää saada leskestä tuen surulleen, mutta miniä tuntuu ymmärtävän paremmin sivuun jäävää veljeä Taistoa.
Helena Ruuska sanoo Veljen varjon olleen aikaansa edellä sodan traumojen kuvauksessa, ja onkin sääli, että vain harva muistaa sen olemassaolon. Romaani kuvaa myös psykologisen tarkasti sisaruskateutta.Veljen varjo -romaanissa Joenpelto käsittelee todennäköisesti omia sisarussuhteitaan. Hän on viidestä lapsesta nuorin, mutta kolme hänen sisarustaan ehti kuolla ennen hänen syntymäänsä ja isoveli Erkki kaatui toisen maailmansodan aikana. Joenpelto on kertonut kirjailijahaastattelussa vuonna 1975, että kirja on syntynyt hänen ”perhepiirissä olleesta ongelmasta”.
Veljen varjo on mitaltaan pienoisromaani. Joenpelto on tunnetumpi pitkistä romaaneistaan, ja hän on itse myöhemmin todennut Veljen varjon tuotantonsa mustaksi lampaaksi. 1950-luvun alussa hän oli kuitenkin ollut kiinnostunut pienoisromaaneista ja todennäköisesti siksi inspiroitunut itsekin kokeilemaan sellaisen kirjoittamista. Erityisesti Mika Waltarin ja Stig Dagermanin pienoisromaanit kiehtoivat häntä. Hän ei kuitenkaan itse tuntenut ”hiottujen timanttien” kirjoittamista omaksi lajikseen.
Veljen varjo sai sekä hyvää että huonoa kritiikkiä. Eeva Joenpelto sai romaanista nuorille lupauksille suunnatun Kalevi Jäntin palkinnon ja valtion kirjallisuuspalkinnon, ensimmäisen monista.
Lähde:Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015), s. 84–86, 118–119.
”Eräänä lokakuisena iltana vuonna -51 olin yksin kävelemässä. Edessäni hämärässä tihkusateessa liikkui vaivalloisesti eteenpäin vanha pariskunta. Kuljin heidän kannoillaan ja kuulin vaimon sanovan miehelleen näin: ’Varo noita pieniä kiviä, niihin kompastuu. Isot kyllä näkee.’”
Näin Eeva Joenpelto kertoo Johannes vain -romaanin syntyhetkestä. Joenpelto on kertonut vanhan naisen lauseiden pysäyttäneen hänet ja jääneet pyörimään mieleen. Lopulta lauseet päätyivät Johannes vain -romaanin Lyyli Ruhasen suuhun.
Johannes vain kertoo kauppiaasta, joka säälii lamavuosien köyhiä kyläläisiä ja myy heille paljon velaksi. Romaani on saanut inspiraatiota Joenpellon omasta isästä, joka myös piti kauppaa ja oli hellämielinen maksukyvyttömille asiakkailleen. Romaani seuraa kauppias Johannes Strömin myöhäisiän avioliittoa Lyylin kanssa. Lyyli tavoittelee avioliitolla omaa etuaan ja sosiaalista nousua eikä taida rakastaa Johannesta ihmisenä.
Joenpelto on todennäköisesti saanut inspiraatiota Albert Camus’n Sivullisesta, joka nousi sodan jälkeen eräänlaiseksi nuorison kulttikirjaksi. Johannes vain on Sivullisen tyyliin lakoninen: Johannes ei tunne suuria tunteita, mutta joutuu romaanin edetessä Sivullisen Mersaultin tavoin lopulta antautumaan tunteiden valtaan.
Johannes vain ilmestyi samoihin aikoihin kuin Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija, ja romaaneja verrataankin paljon toisiinsa. Johannes vain sai varsin hyvät arvostelut ja se käännettiin myös ruotsiksi nimellä Bara Johannes. Jo iäkkääksi ehtinyt V. A. Koskenniemi myös kehui Joenpeltoa romaania henkilökohtaisesti ja nosti Joenpellon uusien suomalaisten kertojien eturiviin.
Lähteet:Eeva Joenpelto: Miten kirjani ovat syntyneet (WSOY, 1969), s. 88.Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) 124–128.
Kivi palaa on työläiskuvaus, joka keskittyy enemmänkin aviollisiin ongelmiin. Romaani kertoo kalkkitehtaan työntekijästä Armas Lehtisestä, joka saa töistään potkut. Hän on myös hyvin mustasukkainen aviomies. Lehtisten tytär Aune häpeää perheensä köyhää kotiaan ja tehtaaseen menevää isäänsä. Aviopari päätyy toisistaan irralleen, molemmat omille teilleen.
Romaanin henkilöhahmot jäävät pinnallisiksi. Teoksessa on kuitenkin Joenpellolle epätyypillistä aistillisuutta erityisesti avioliiton kuvauksesta. Mustasukkaisuudesta huolimatta Lehtisten pariskunta jakaa vuoteensa intohimoisesti, vaikka suhde alkaa muuten rakoilla.
Eeva Joenpelto on myöhemmin nimittänyt Kivi palaa -romaania väkisin kirjoitetuksi ja kasvottomaksi. Esseessään ”Miten kirjani ovat syntyneet” hän on kertonut kirjoittaneensa nuorempana joitain kirjoja alistuen muiden mielipiteisiin ja ohjauksiin. Lopputuloksena on tullut kirjoja, joiden hän uskoi miellyttävän muita, mutta joista ei itse pitänyt. Joenpelto ei mainitse esseessään Kivi palaa -romaania nimeltä, mutta on mahdollista, tämä romaani on yksi sellaisista.
Lähteet:Eeva Joenpelto: Miten kirjani ovat syntyneet (WSOY, 1969), s. 92.Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) 129–130.Kirjasampo.fi
”Kerran vuonna -53 seisoin muutaman norjalaisen kanssa Oslon ulkopuolella katselemassa alapuolellamme hyisenä kiiltävään vuonoon. Muuan keski-ikäinen herra puhui lapsistaan, erityisesti 13-vuotiaasta tytöstään, ja sanoi: ’Hän on siinä iässä, että hän kävelee vaikka vetten päällä.’”
Näin Eeva Joenpelto kuvailee eräänlaisen läpimurtoteoksensa Neito kulkee vetten päällä syntyhetkeä. Tuosta lausahduksesta alkoi syntyä Helmi Virtasen hahmo. Helmin Joenpelto asettaa asumaan työläisten kansoittamaan kasarmiin, jossa hän on kuin helmi kurjuuden keskellä: hän jaksaa unelmoida paremmasta elämästä keskellä köyhyyttä. Helmi Virtanen on joenpeltolainen sitkeä, työteliäs nainen, samalla tavalla kuin hänen äitinsä Alma Virtanen, joka on nuorena epäonnekseen tappanut lehmän ja vannonut maksavansa sen takaisin. Maksuun menee 40 vuotta, mutta hän pitää lupauksensa.
Romaanilla on tosielämän pohja Joenpellon kotiseuduilta Sammatista sekä Joenpellon kouluaikojen asuinolosuhteista. Joenpelto oli muun muassa omassa elämässään kohdannut ihmisiä, jotka tiukasti pitivät lupauksensa ja nyt hän halusi kirjoittaa sellaisista ihmisistä. Samalla romaanissa alkoivat vahvistua muutkin Joenpellon romaanien yleiset teemat, kuten sisarkateus ja epäoikeudenmukainen perinnönjako.
Aluksi Neito kulkee vetten päällä myi kankeasti, mutta pikkuhiljaa se alkoi myydä vain paremmin ja paremmin. Vuoden aikana siitä otettiin neljä uutta painosta. Kirja käännettiin myös nopeasti kaikille pohjoismaisille kielille. Viimeistään Neito kulkee vetten päällä teki Eeva Joenpellosta vakavasti otettavan kirjailijan: hänellä oli lukijoita ja hänen kirjojaan sekä arvostettiin että myytiin. Nimi ”Neito kulkee vetten päällä” on ylittänyt teoskynnyksen ja sillä on nykyään tekijänoikeudellinen suoja.
Lähteet:Eeva Joenpelto: Miten kirjani ovat syntyneet (WSOY, 1969), s. 88–89.Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) 143–149, 159.
Missä lintuset laulaa on saanut alkunsa Eeva Joenpellon henkilökohtaisen elämän onnesta: hän oli juuri saanut toisen poikansa ja rakastunut sen myötä aviopuolisoonsa uudestaan. Romaanin aiheeksi Joenpelto kuitenkin valitsi hiukan erikoisemman rakkausaiheen: Hän oli kotiseuduillaan Sammatissa tiennyt perheen, jonka isännällä oli emäntänsä lisäksi lapsia lukuisien muiden naisten kanssa, mutta kaikki naiset ja perhe muutenkin eli sopuisasti. Romaaniinsa Joenpelto loi Kaisa Wilenin, lapsettoman emännän, joka kasvatti valittamatta aviomiehensä aviottomat lapset. Romaani seuraa Hanna-nimistä tyttöä, joka kasvaa perheessä ja luulee Kaisaa äidikseen.
Romaani on saanut inspiraatiota suomalaisesta kansanlaulusta ”Läksin minä kesäyöhön käymään”, johon Elias Lönnrot on kirjoittanut lisää säkeistöjä tehden laulusta rakkauskertomuksen. Kuten laulussa, myös romaanissa mies ja nainen rakastuvat kesäyössä, mutta mies lähtee pois ja nainen jää ikävöimään miestä. Romaanissa Missä lintuset laulavat Hanna huomaa kesän jälkeen olevansa raskaana, mutta mies ei pidä avioliittoa ja lasta elämänsuunnitelmaansa sopivana vaan jättää Hannan. Hanna ratkaisee kohtalonsa päättämällä elämänsä.
Missä lintuset laulaa sai hyvät kritiikit ja sitä myytiin valtavasti. Joenpelto ei itse kuitenkaan pitänyt romaania erityisen onnistuneena vaan on myöhemmin myöntänyt kirjoittaneensa sen ”höperössä tunnetilassa”. Hanna ei ole samalla lailla vahva nainen kuin Neito kulkee vetten päällä -romaanin Helmi Virtanen tai Kaakerholman kaupungin Anni Sortti. Sen sijaan Hannan kasvattiäiti Kaisa Wilen on, V. A. Koskenniemen luonnehdinnan mukaan, yksi nykykirjallisuuden monumentaalisimmista hahmoista. Joenpelto koki, ettei ollut onnistunut Hannan hahmossa ja rakkauden kuvaamisessa ja näin ollen oli epäonnistunut tavoitteessaan.
Lähde:Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) 160, 164–167.
Eeva Joenpellon kotona oli ollut lähes aina koira, niin kaupungissa Helsingissä kuin kotiseuduillaan Sammatissa. Pojilleen Eeva kertoi aina tarinoita lapsuutensa koirista. Kerran Joenpellon puoliso Jarl Hellemann ehdotti Joenpellolle, että tämä kirjoittaisi koiratarinoista kirjan. Joenpelto innostui heti ja alkoi kirjoittaa tarinaa koirasta, joka pohjaa hänen lapsuudenkotinsa koiraan Hannoon.
Koirien lisäksi pienoisromaani kertoo Mirja-nimisestä tytöstä, joka kasvaa kertomuksen aikana tytöstä nuoreksi naiseksi ja lopulta äidiksi, joka kertoo lapsilleen tarinaa hurjasta Ralli-nimisestä koirasta. Mirja on eräänlainen Joenpellon nuoruuden alter ego, hänen nuorten tyttöhahmojensa päätepiste, jossa hahmo on kehittynyt Johannes vain -romaanin Meeristä ja Neito kulkee vetten päällä -romaanin Helmi Virtasesta hiottuun loppuunsa.
Rallista tuli Eeva Joenpellon ensimmäinen bestseller. Se valittiin Kirjallisuutta koululle -sarjaan, joka on tarkoitettu tois- ja kolmosluokkalaisille. Vaikka Joenpelto itse ajatteli kirjaa välipalakirjaksi, siitä tuli koululaisten keskuudessa klassikko. Monet suomalaiset, jotka eivät muuten tunne Joenpellon tuotantoa, muistavat hänen nimensä koulussa luetun Rallin seurauksena.
Lähteet:Eeva Joenpelto: Miten kirjani ovat syntyneet (WSOY, 1969), s. 95.Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015) 177–179.