Lohjan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta voi harkintansa mukaan jakaa vuosittain kulttuuripalkinnon, jonka arvo on 1500€.
Lohjan kulttuuripalkinnon saajaa ehdotetaan syyskuun viimeiseen arkipäivään klo 15 mennessä. Ehdotus tehdään ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella. Lohjan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta valitsee palkinnonsaajan tehtyjen ehdotusten pohjalta.
Palkinto jaetaan ensisijaisesti Lohjan kaupungissa asuvalle ja/tai toimivalle taiteilijalle, ansioituneelle harrastajalle tai kaupunkia monipuolisesti kulttuurin alalla tunnetuksi tekevälle / tehneelle henkilölle. Palkinto voidaan jakaa useammalle henkilölle. Palkinto voidaan jakaa myös yhteisöpalkintona. Lohjan kaupungin työntekijää tai viranhaltijaa voi ehdottaa kulttuuripalkinnon saajaksi vain vapaa-ajallaan tekemästään kulttuurityöstä, eikä kaupungille tekemästään työstä. Lohjan kulttuuripalkinto luovutetaan joulukuussa itsenäisyysjuhlan yhteydessä.
Voit ehdottaa Lohjan kulttuuripalkinnon 2025 saajaa tällä lomakkeella. Vastausaikaa on ti 30.9.2025 klo 15.00 saakka.
Paperiset, vapaamuotoiset ehdotukset toimitetaan kirjaamoon Lohjan kaupunki / Kirjaamo, PL 71, 08101 Lohja, tunnuksella ”Yleinen kulttuuri / kulttuuripalkinto”. Myöhässä olevia ehdotuksia ei oteta huomioon.
Palkinnon saaneet:
1989 Martti Keskisalo1990 Eeva Joenpelto1991 Jari Jalonen1992 Brita Tschokkinen1993 Raimo Lintuniemi1994 Osmo Luoto, Kaarlo Törmi1995 Teija Seppälä1996 Eugen Stenman1997 Laurentius-kuoro1998 Anna-Mari Kaskinen1999 Pentti Eertamo2000 Tunnustuspalkinto: Jari Sikander, Simo Parviainen, Esko Räsänen2001 Jaakko Salmi2002 Mieskuoro Lohjan Miehet2003 Tunnustuspalkinto: Hanna-Maija Nikander, Sara Nurmi2004 Lohjan kaupunginorkesteri2005 Tomi Joutsen, Päivi Selenius2006 Arja ja Harri Paasio, Timo Stolpe2007 Lohjan Harrastajanäyttelijät2008 Mirkku Wikman2009 Ei jaettu2010 Henriette van der Woude-Rantalaiho2011 Rudi Merz2012 Kimmo Leppälä2013 Eila Ulenius2014 Jussi Hakava2015 Mirjami Kela2016 Torsti Salonen2017 Pekka Kainulainen2018 Marja Koski2019 Tuomas Törmi2020 Marketta Urpo-Koskinen2021 Markku Hinkkanen2022 Sari Niinikoski2023 Esa Koskinen2024 Teatteri Trala
Lohjan kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta voi harkintansa mukaan jakaa tunnustuspalkinnon ensisijaisesti Lohjan kaupungissa asuvalle ja/tai toimivalle taiteilijalle tai kulttuuritoimijalle valtakunnallisesti merkittävästä tai muuten merkittävää huomiota saaneesta kulttuurityöstä.
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää tunnustuspalkinnon suuruuden.