1940-luvussa Suomessa oli kaikesta pula, mutta kirjoja suomalaiset ostivat arkihuolten paoksi, vaikka ne oli painettu huonolle paperille. Eeva Joenpelto oli työskennellyt jo jonkin aikaa Nuori Voima -lehden päätoimittajana, jossa hän oli harjautunut editoimaan kehnostakin tekstistä julkaisukelpoisen. Hän totesi kykenevänsä kirjoittamaan, ja koska hän tarvitsi lisätuloja, hän päätti kokeilla omia siipiään kirjoittamalla romaanin.
Joenpellon ensimmäinen romaani Seitsemän päivää ilmestyi salanimellä Eeva Helle Kansankirjan julkaisemana. Joenpelto ei yleensä maininnut tätä kirjaa, kun puhui uransa alkutuotannosta vaan aloitti usein ensimmäisestä omalla nimellä julkaistusta kirjastaan Kaakerholman kaupungista (1950). Tästä huolimatta Seitsemän päivän julkaisu oli alku hänen uralleen. Kirjallisuudentutkia professori Kai Laitinen on luonnehtinut Seitsemän päivää -romaania ekspressionistisesti ja jopa dekkariksi. Sodan jälkeen monet kirjailijat eivät halunneet leimautua viihdekirjailijoiksi, minkä vuoksi Joenpeltokin on ehkä kieltänyt myöhemmin teoksensa.
Romaani keskittyy Ilmari Malmströmin tekemään murhaan. Malmströmin uhri Iris Kivi on nuori nainen, jonka kanssa Malmströmillä on suhde. Jo Malmströmissä on nähtävissä Joenpellolle tyypillinen mieshahmo, joka vetäytyy syrjään elämästään. Iris Kivi taas on Joenpellolle poikkeuksellisen seksuaalinen hahmo. Hänenlaisensa oman ruumiillisuutensa esiin tuova nainen oli harvinainen näky 1940-luvun suomalaisessa kirjallisuudessa. Joenpelto oli kirjoittamisen aikoihin lukenut ruotsalaisen modernin työläiskirjailijan Jan Fridegårdin seksuaalisesti vapaamielisiä romaaneja.
Seitsemän päivää sai niukasti arvosteluja, jotka tosin olivat kiitteleviä. Säilyneestä aikalaispainoksesta on nähtävissä, että kirjasta otettiin ainakin toinen painos.
Kirjan ilmestymisen jälkeen Joenpelto alkoi tosissaan miettiä kirjailijan uraa ja jätti työnsä Nuori Voima -lehden päätoimittajana.
Lähde:Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY, 2015), s. 94–99.