Olemme aloittaneet pedagogiorakennuksessamme näyttelyn uudistamisen. Uusi perusnäyttely avataan vuonna 2027. Vastaa kyselyyn ja kerro meille, mitä toiveita sinulla on uuden näyttelymme ja museon suhteen.
Lohjan historiasta kertonut näyttely Kotikaupunkimme Lohja avattiin vuonna 2011, kun Lohjan Museo juhli 100-vuotista taivaltaan. Kuluneen neljäntoista vuoden aikana Lohja on ehtinyt muuttua paljon, varsinkin kun kuntaliitokset myöhemmin 2010-luvulla toivat Lohjan ja Sammatin kanssa yhteen Karjalohjan, Nummen ja Pusulan kunnat. Nämä kunnat eivät siksi esiintyneet lainkaan vanhassa perusnäyttelyssä. Kun vielä näyttelyn tekniikka alkoi ikääntymään, suljimme näyttelyn 31.8.2025 ja aloimme toteuttaa uutta näyttelyä, joka puhuttelee koko nyky-Lohjan asukkaita.
Nyt kutsumme ihmisiä osallistumaan ja kertomaan heidän Lohjastaan. Museolla käynnistyi lokakuussa 2025 Koko Lohjan museo -projekti, joka lähestyy kaikkia Lohjan alueen ihmisiä heidän lähiseuduillaan Kärkölästä Virkkalaan. Projektista voit lukea lisää täältä hankkeen omilta sivuilta. Projektin mukana museo osallistuu moniin paikallisiin tapahtumiin ja järjestää muistelu- ja tulevaisuustyöpajoja eri puolilla Lohjaa. Hanke tukee näyttelyn suunnittelua, mutta myös vahvistaa Lohjan Museon asiantuntemusta koko nyky-Lohjan alueella.
Vanhan näyttelyn purkaminen ja uuden näyttelyn suunnittelu ovat jo käynnistyneet. Purkuvaiheessa näyttelyesineiden kunto tarkistetaan ja ne siirretään pitkäaikaissäilytykseen kokoelmatiloihin. Huolimatta vitriineistä ja hämäristä huoneista esineet altistuvat näyttelyssä monenlaiselle rasitukselle, kuten valolle ja pölylle. Niinpä pitkään näyttelyssä esillä olleet esineet tarvitsevat lepoa ja mahdollisesti konservointia.
Samalla suunnittelemme jo uutta näyttelyä ja osallistamme prosessiin myös paikallisia yhteistyötahoja. Tavoitteena on, että uusi perusnäyttely nostaa esille historian helmiä Karjalohjalta, Lohjalta, Nummelta, Pusulasta ja Sammatista ja esittelee niin paikallisia identiteettejä kuin koko alueen yhteistä historiaakin.
Vuosien 2026 ja 2027 aikana pedagogion uusi näyttely tulee vaatimaan merkittävää työpanosta. Näyttelymateriaalien tuottaminen tarkoittaa kokonaisuuden hahmottamista, pitkällistä tutkimustyötä, käsikirjoittamista ja laajan materiaalin läpikäyntiä, mistä lopulta muodostuvat näyttelyn valokuvat, näyttelytekstit ja -esineet. Näyttelyn vaihto mahdollistaa samalla rakennuksen sisätilojen remontoinnin.
Pitkän prosessin tuloksena saamme kaikki nauttia upeasta uudesta perusnäyttelystämme, joka avataan vuonna 2027.