Lohjan kaupungin vesi- ja viemärilaitoksen tehtävänä on vastata vesihuollosta eli veden hankinnasta, talousveden ja jäteveden johtamisesta sekä jätevesien puhdistamisesta.
Vesilaitoksella on 12 omaa vedenottamoa, joiden lisäksi pumpataan kalliopohjavettä Tytyrin kaivoksesta. Raakavesi puhdistetaan talousvedeksi vedenpuhdistamolla Tytyrissä. Likaiset yhdyskuntajätevedet puhdistetaan Pitkäniemen ja Peltoniemen jätevedenpuhdistamoilla, joilta puhdistettu jätevesi johdetaan Lohjanjärveen.
Lohjan vesi- ja viemärilaitos tiedottaa koskien kaupungin vesijohtoverkostoon liitettyjä kiinteistöjä.
SRV:n infrarakentajat toteuttivat Lohjan kaupungille uuden vesitornin, joka korvaa käytöstä poistuvan, vuosina 1939-1940 rakennetun vanhan vesitornin. Näkyvälle paikalle Lohjan kaupungin keskustan läheisyyteen kokonaisurakkana toteutettu vesitorni luovutettiin tilaajalle, Lohjan kaupungille käyttöönotettuna ja verkostoon kytkettynä. Paikallavaluna toteutetun uuden vesitornin säiliön tilavuus on 1350 kuutiometriä, mikä on lähes puolet enemmän vanhaan verrattuna. Säiliöitä on kaksi, mikä on tärkeää huoltovarmuudenkin kannalta. Vesitornin rakentaminen käynnistyi helmikuussa 2024.
Vesilaitos avaa matonpesupaikat viikolla 21. Nyt avoinna ovat ainakin Moision ja Nummi-Pusulan pesupaikat.