Koronatilanne Lohjalla – viikkokatsaus tartuntatilanteeseen ja ajankohtaisiin 29.3.2021

Koronatilanne on Lohjalla edelleen huolestuttava kuten myös koko Uudenmaan alueella. Helpommin leviävän muuntoviruksen osuus on Lohjallakin noin 80 %. Vietä pääsiäinen läheisten seurassa kotona.

Koronatilanne on Lohjalla edelleen huolestuttava kuten myös koko Uudenmaan alueella. Helpommin leviävän muuntoviruksen osuus on Lohjallakin noin 80 %. Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 246 uutta koronavirustartuntaa. Maaliskuussa uusi koronatapauksia on tähän mennessä todettu 129. Koronanäytteitä on otettu maaliskuussa yhteensä 5548 eli keskimäärin 195/päivä. Positiivisten näytteiden osuus on ollut 2,4 %. Viime viikolla uusia koronatapauksia ilmeni 18 kpl.

Koronan ilmaantuvuus Lohjalla viimeisten 14 vrk:n aikana on 124/100 000. Koko maan ilmaantuvuusluku on 164,1/100 000 ja Uudenmaan 326,7/100 000.

Heikentyneestä koronatilanteesta johtuen aluehallintoviraston yli 6 hengen yleisötilaisuuksia koskeva järjestämiskielto jatkuu 14.4.2021 asti. Lisäksi Aluehallintovirasto on antanut määräyksensä 14.4.2021 saakka, että asiakkaille ja toimintaan osallistuville tarkoitetuissa tiloissa toimijan tulee varmistaa, että henkilöt eivät joudu keskenään lähikontaktiin. Toimijoiden tulee tehdä suunnitelma lähikontaktien estämiseksi. Päätös koskee toimijoiden sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun, sekä rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan toiminnan järjestäjä vastaa tiettynä ajankohtana. Lisäksi aluehallintovirasto määräsi asiakastiloja suljettavaksi 29.3. – 11.4.2021 väliseksi ajaksi. Sisätiloja on kuitenkin mahdollista käyttää, jos niissä on samanaikaisesti enintään kymmenen asiakasta tai osallistujaa. Ulkotiloissa vastaava asiakasmääräraja on viisikymmentä. Jos toimija ei rajaa tilojen käyttöä korkeintaan edellä mainittuihin henkilömääriin, tilat on suljettava. Tilojen käytössä on aina huomioitava tartuntatautilain mukaiset uudet velvoitteet terveysturvallisista järjestelyistä ja asiakkaiden ohjeistamisesta.

Lisätietoa rajoitusten vaikutuksista kaupungin toimintaan löytyy:
https://www.lohja.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/terveyspalvelut-2/koronavirus/suositukset-ja-ohjeet/ .

Vietä pääsiäinen läheisten seurassa kotona

THL kannustaa ihmisiä viettämään pääsiäistä tänä vuonna kotikulmilla läheisten seurassa. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen pienentää riskiä saada koronavirustartunta, joten jokaisen kannattaa miettiä, miten kontaktien vähentäminen onnistuisi sekä omassa arjessa että pääsiäisen pyhinä.

On oleellista muistaa, että virallista tartuntatautilääkärin määräämää karanteenia ja eristystä on noudatettava kaikissa tilanteissa. Karanteenissa tai eristyksessä oleva ei voi lähteä matkalle, vaan karanteeni- tai eristysaika pitää olla tartuntatautilääkärin määräämässä paikassa.

Lämpenevät säät mahdollistavat monipuolisen ulkoilun kotikulmilla. THL kannustaakin ulkoilemaan ja nauttimaan keväisestä säästä, sillä riski saada koronavirustartunta ulkona liikkuessa on pieni.

Muistathan pääsiäisen vieton lomassa:

  • minimoida oman lähipiirin ulkopuoliset kontaktit
  • huolehtia käsihygieniasta
  • käyttää maskia kaikissa julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä
  • pitää yli kahden metrin etäisyyden muihin
  • seurata epidemiatilanteen kehittymistä omalla alueellasi
  • hakeutua heti testiin, jos saat koronavirukseen liittyviä oireita
  • noudattaa tarkkaan tartuntatautiviranomaisten ohjeita, jos altistut virukselle.
    https://thl.fi/fi/-/vieta-paasiainen-laheisten-seurassa-kotona

    Hakeudu koronatestiin, mikäli oireita tai koronavilkku antaa altistumisilmoituksen
    Oireisena ei tule lähteä kodin ulkopuolelle, kouluun, töihin ja harrastuksiin. Lohjalla koronatestiin pääsee helposti ja nopeasti, mikäli on koronaan viittaavia oireita. Niitä ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys. Voit tehdä sähköisen oirearvion koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi tai ottamalla yhteyden terveydenhuoltoon, virka-aikana omalle terveysasemalle p. 044 369 2901, muuna aikana palvelee päivystysapu p. 116117.

    Mikäli saat puhelimeen asennetun Koronavilkku-sovelluksen kautta altistumisilmoituksen, tulee hakeutua koronatestiin. Lisäksi suosittelemme kaikille Koronavilkku- sovelluksen kautta altistumisilmoituksen saaneille omaehtoistakaranteeniin. Suositus koskee myös negatiivisen testituloksen saaneita ja rokotettuja.

    Koronarokotusten eteneminen Lohjalla
    Yhteensä lohjalaisista 16,2 % on saanut ensimmäisen koronarokotteen. 80 vuotta täyttäneistä rokotuksen on saanut jo 82,8 %. Tietoa Lohjan koronarokotuksista ja niiden etenemisestä löytyy https://www.lohja.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/terveyspalvelut-2/koronavirus/koronarokotukset/ Saadusta rokotteesta huolimatta on edelleen tärkeää kiinnittää huomiota hyvän käsihygienian ja turvavälien toteutumiseen ja käyttää kasvomaskia.
    Rokotusjärjestyksen määrittelee koko maassa kansallisesti THL, eikä paikallisilla viranomaisilla ole mahdollisuutta poiketa järjestyksestä. THL:n arvio järjestyksestä perustuu tietoon sairaalahoitoon joutuneista sekä menehtyneistä koronapotilaista. Tavoitteena on suojata rokotuksilla ensimmäisenä kaikkein haavoittuvinta väestöämme.

    70 vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien koronarokotukset jatkuvat
    70 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat (syntymävuosi 1951 tai aiemmin syntyneet) (Pfizer-BioNTechin rokote) voivat varata nyt ajan koronarokotukseen. Rokotusaikoja on varattavissa useammalle viikolle. Koronarokotuksia annetaan ajanvarauksella Liikuntakeskus Tennarissa, Karjalohjan, Sammatin ja Pusulan terveysasemilla.

    Rokotusaikoja voi varata sähköisen ajanvarauspalvelun kautta tai puhelimitse. Kaupunki suosittelee ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta osoitteessa www.koronarokotusaika.fi
    Toisen aikuisen puolesta verkossa asiointi edellyttää virallista valtuutusta, jonka voi tehdä suomi.fi-verkkopalvelussa. https://www.koronarokotusaika.fi/tietoa-ajanvarauspalvelusta/

    Puhelinajanvaraus:
    Lohjan keskustan terveysaseman neuvontapuhelimesta, p. 019 – 369 2319 (ma, ti, to klo 8-15 ja ke, pe klo 8-13.30). Numerossa on takaisinsoitto.
    Pusulan terveysaseman neuvontapuhelimesta p. 019 – 369 2300 (ma, ti, to klo 8-15 ja ke, pe klo 8-13.30). Numerossa on takaisinsoitto.

    Palvelemme rokotusasioissa mahdollisimman nopeasti, mutta pyydämme asukkailta kärsivällisyyttä. Seuraavien rokotusryhmien aikoja ei anneta ennakolta.

    Alle 70 –vuotiaiden koronarokotukset jatkuvat Lohjalla aikaisintaan vasta pääsiäisen jälkeen
    Lohjalla alle 70 –vuotiaiden (syntymävuosi 1952 tai nuoremmat) riskiryhmiin kuuluvien rokotuksia on toteutettu AstraZenecan koronarokotteella. Rokottaminen keskeytyi viikoksi, mutta THL on päättänyt, että koronarokotuksia AstraZenecan rokotteella voidaan jatkaa 65 vuotta täyttäneillä.

    Lohjalla rokotusten pääpaino on tällä hetkellä ikääntyneiden eli yli 70-vuotiaiden rokottamisessa ja ne jatkuvat normaalisti. Aikaisintaan pääsiäisen jälkeen rokotuksia päästään laajentamaan nuorempiin ikäryhmiin.

    Tällä hetkellä ei ole varattavissa aikoja alle 70 –vuotiaiden koronarokotuksiin ei ole varattavissa aikoja. Lohjan kaupunki pyytää, ettei ajanvarauspuhelimeen soiteta tämän johdosta vaan seurataan tiedotteita. Rokotetta ei ole tässä vaiheessa mahdollista myöskään vaihtaa toiseen rokotteeseen.

    THL:n tiedote asiaan liittyen: https://thl.fi/fi/-/astrazenecan-koronarokotteen-kayttoa-jatketaan-65-vuotta-tayttaneilla-haittavaikutusten-mahdollisuutta-nuoremmilla-selvitetaan-edelleen

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This