Koronatilanne Lohjalla – viikkokatsaus tartuntatilanteeseen ja ajankohtaisiin 22.2.2021

Vietä talvilomaa vastuullisesti. Tartuntariski on olemassa tällä hetkellä kaikkialla Suomessa. Epidemiatilanne elää koko ajan, ja matkustaminen lisää entisestään riskiä viruksen leviämiselle.

Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 87 uutta koronavirustartuntaa. Koronanäytteitä on otettu tähän mennessä yhteensä 5980. Tammikuussa näytteitä otettiin keskimäärin 101/päivä, helmikuussa määrä on noussut ollen keskimäärin 145 /päivä. Viime viikolla uusia koronatapauksia ilmeni 17 kpl.

Koronan ilmaantuvuus Lohjalla viimeisten 14 vrk:n aikana on 63/100 000. Koko maan ilmaantuvuusluku on 104,2/100 000 ja Uudenmaan 207,4/100 000. Koronatilanne on viimeisen viikon aikana edelleen huonontunut koko maassa. Helpommin leviävän muuntoviruksen osuus on kasvanut myös merkittävästi. Tämä tarkoittaa sitä, että voimassa olevia rajoitustoimenpiteitä ja suosituksia ei ole mahdollista tässä vaiheessa lieventää.

Koronatilanteen edelleen rauhoittamiseksi Aluehallintoviraston yli 6 hengen yleisötilaisuuksia koskeva järjestämiskielto jatkuu 14.3.2021 asti. Lohjan kaupungin toiminnan rajoitukset ja suositukset ovat voimassa 31.3.2021 asti. Rajoitusten ja suositusten tarvetta arvioidaan viikoittain sekä paikallinen, alueellinen että valtakunnallinen koronatilanne huomioiden. Tietoa aluehallintoviraston päätöksen ja Lohjan kaupungin rajoitusten sekä suositusten vaikutuksista kaupungin toimintaan löytyy https://www.lohja.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/terveyspalvelut-2/koronavirus/suositukset-ja-ohjeet/ . Lohjan kaupunki tiedottaa erikseen mahdollisten rajoitusten jatkosta.

Vietä talvilomaa vastuullisesti

THL suosittelee, että talvilomailijat ulkoilisivat oman lähipiirin seurassa ja välttäisivät väkijoukkoja. Hiihtoladut, metsät ja pulkkamäet ovat turvallisimpia paikkoja nauttia tulevasta hiihtolomasta. Riski saada koronavirustartunta on ulkona liikkuessa pieni.

Tartuntariski on olemassa tällä hetkellä kaikkialla Suomessa, vaikka alueiden välillä onkin eroja taudin ilmaantuvuudessa. Epidemiatilanne elää koko ajan, ja matkustaminen lisää entisestään riskiä viruksen leviämiselle. https://thl.fi/fi/-/nauti-talvilomasta-ulkoillen-hiihtoladut-maet-ja-metsat-ovat-nyt-turvallisimpia-paikkoja-lomailuun?redirect=%2Ffi%2Fweb%2Finfektiotaudit-ja-rokotukset%2Ftaudit-ja-torjunta%2Ftaudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o%2Fkoronavirus-covid-19

Hakeudu koronatestiin, mikäli oireita tai koronavilkku antaa altistumisilmoituksen

Oireisena ei tule lähteä kodin ulkopuolelle, kouluun, töihin ja harrastuksiin. Lohjalla koronatestiin pääsee helposti ja nopeasti, mikäli on koronaan viittaavia oireita. Niitä ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys. Voit tehdä sähköisen oirearvion koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi tai ottamalla yhteyden terveydenhuoltoon, virka-aikana omalle terveysasemalle 044 369 2901, muuna aikana palvelee päivystysapu p. 116117.

Mikäli saat puhelimeen asennetun Koronavilkku-sovelluksen kautta altistumisilmoituksen, tulee hakeutua koronatestiin. Lisäksi suosittelemme kaikille Koronavilkku- sovelluksen kautta altistumisilmoituksen saaneille omaehtoistakaranteeniin. Suositus koskee myös negatiivisen testituloksen saaneita ja rokotettuja.

Koronarokotusten eteneminen Lohjalla

Yhteensä lohjalaisista 2644 henkilöä on saanut ensimmäisen rokotuksen ja 1163 jo myös tehosterokotuksen. Ensimmäisen rokotuksen on saanut 7,5 % rokotukseen oikeutetuista lohjalaisista. Tietoa Lohjan koronarokotuksista ja niiden etenemisestä löytyy https://www.lohja.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/terveyspalvelut-2/koronavirus/koronarokotukset/
Rokotusjärjestyksen määrittelee koko maassa kansallisesti THL, eikä paikallisilla viranomaisilla ole mahdollisuutta poiketa järjestyksestä. THL:n arvio järjestyksestä perustuu tietoon sairaalahoitoon joutuneista sekä menehtyneistä koronapotilaista. Tavoitteena on suojata rokotuksilla ensimmäisenä kaikkein haavoittuvinta väestöämme.

Tällä hetkellä rokotusvuorossa ovat nyt yli 80-vuotiaat sekä sairautensa vuoksi 1. riskiryhmään kuuluvat 55 – 69 –vuotiaat (vuosina 1952 – 1966 syntyneet). Koronarokotteiden antaminen laajenee muihin ikäryhmiin ja riskiryhmiin sitä mukaa, kun rokotteita on saatavissa. Tällä hetkellä ei rokoteta 70 – 79 -vuotiaita. Tällä viikolla Pusulan terveysasemalle avataan uusi rokotuspiste ja Tennarin rokotuspisteessä aloitetaan riskiryhmäläisten lisäksi myös iäkkäiden rokottaminen. Riskiryhmät on määritelty tarkemmin THL:n verkkosivuilla www.thl.fi/koronarokote .

Näin varaat ajan koronarokotukseen

Jos olet yli 80- vuotias tai kuulut 1. lääketieteelliseen riskiryhmään ja olet 55 – 69 -vuotias (syntymävuodet 1952 – 1956) lohjalainen, voit nyt varata ajan koronarokotukseen. Sähköinen ajanvaraus osoitteessa www.koronarokotusaika.fi , sekä Tennarin että Pusulan rokotuspisteet. Jos aikoja ei ole näkyvillä, kaikki ajat on varattu. Uusia aikoja avataan sitä mukaa, kun rokotteita saadaan.

Rokotusaikoja voi myös varata Lohjan keskustan terveysaseman neuvontapuhelimesta, p. 019 – 369 2319 (ma, ti, to klo 8-15 ja ke, pe klo 8-13.30) sekä Pusulan terveysaseman neuvontapuhelimesta p. 019 3692300. Numeroissa on takaisinsoitto.

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This