Miten lohjalainen voi auttaa ukrainalaisia?

Kaikkein tehokkainta ja vaikuttavinta apua on rahallinen tuki kokeneille avustusjärjestöille.

ukrainan lippu

 Kaikkein parhaiten ukrainalaisia voi auttaa tällä hetkellä osallistumalla luotettavien ja vakiintuneiden avustusjärjestöjen rahankeräyksiin. Kokeneilla avustusjärjestöillä on kaikkein paras kyky hankkia nopeasti kaikki tarvittava materiaalinen tuki apua tarvitseville tilanteessa, jossa apua tarvitsevat kymmenet tuhannet ihmiset. Omatoimiset tavarakeräykset ja kuljetukset saattavat jopa aiheuttaa logistiikkaongelmia ja vaikeuttaa avustustyötä kohdemaissa, joiden olosuhteita koskien kokeneilla avustusjärjestöillä on kaikkein paras tuntemus. YLE on kirjoittanut uutisessaan 28.2.2022, että esimerkiksi Puolaan on tulvinut niin paljon avustustarvikkeita eri puolilta Eurooppaa, että Puolassa toivotaan tavaratoimitusten loppuvan.

Lue YLE:n uutiset aihepiiristä:

Avustuskeräyksiä Ukrainaan järjestävät esimerkiksi seuraavat tahot:


Suomen Punainen Risti on perustanut infopisteen avuntarjoajille

Infopiste vastaa kysymyksiin ja kokoaa tietoa ihmisten tarjoamasta avusta. Ilmoita Punaiselle Ristille tarjoamastasi avusta.

Punaisen Ristin infopiste

Maahanmuuttovirasto vastaa turvapaikanhakijoiden vastaanotosta

Jos ihminen tarvitsee kansainvälistä suojelua Suomesta, hänen pitää jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus eli turvapaikkahakemus.

Ukrainalainen voi hakea tilapäistä suojelua.

Turvapaikkahakemus ja tilapäisen suojelun hakemus pitää jättää joko rajaviranomaiselle tai poliisilaitokselle. Länsi-Uudellamaalla hakemuksen voi jättää Lohjan tai  Raaseporin poliisiasemilla sekä Espoon pääpoliisiasemalla. Rekisteröinti kestää tällä hetkellä noin kaksi tuntia per asiakas, joten poliisiasemalle kannattaa saapua hyvissä ajoin, mahdollisimman aikaisin. Lohjan poliisiasema pystyy käsittelemään vain pieniä asiakasmääriä. Suuremmat ryhmät ohjataan Espoon pääpoliisiasemalle.

Katso Poliisin yhteystietoja turvapaikanhakijoille.

Turvapaikkahakemusten käsittelystä sekä turvapaikanhakijoiden vastaanotosta vastaa Maahanmuuttovirasto ulkomaalaislain sekä vastaanottolain nojalla. Kunnat eivät vastaa turvapaikanhakijoiden vastaanottoon liittyvästä toiminnasta. Lohjalla ei ole Maahanmuuttoviraston perustamaa vastaanottokeskusta. Maahanmuuttovirasto päättää vastaanottokeskusten perustamisesta ja lakkauttamisesta.

Maahanmuuttovirastolla on oma usein kysytyt kysymykset -teemasivu Ukrainan tilanteesta.

Ilmoita Ukrainasta saapuvien kuljetuksista Maahanmuuttovirastolle ennakkoon.

Katso tietoa tilapäisestä suojelusta Ukrainasta paenneille.

Kun ihminen on hakenut turvapaikkaa, hänet sijoitetaan vastaanottokeskukseen. Vastaanottokeskus on vastaanottolain nojalla vastuussa turvapaikanhakijoiden päivittäisistä tarpeista ja toimeentulosta. Yksityismajoitus on mahdollista henkilölle, joka on turvapaikanhakija ja vastaanottokeskuksen asiakas. Yksityismajoituksesta kiinnostuneet ihmiset voivat olla yhteydessä kotimajoitusverkostoon, jolla on toimivat ja pysyvät yhteydet Maahanmuuttoviraston hallinnoimiin vastaanottokeskuksiin.

Omatoiminen ihmisten hakeminen Ukrainasta tai sen lähialueilta Suomeen ei ole suositeltavaa toimintaa. Kriisialueelle matkustaminen voi vaikeuttaa paikallisten avunantajatahojen toimintaa. On myös hyvä tiedostaa, että turvapaikkaprosessit saattavat olla pitkiä. Vastaanottokeskusten toiminta on myös terveydenhuollon, ammatillisen kriisiavun, koulutustoiminnan, välttämättömän toimeentulon ja muun tuen järjestämisen osalta vaativaa.

Tietoa koronarokotteista ukrainan kielellä 

Ukrainankielinen koronalta suojautumisen ohje löytyy THL:n aineistopankista.

Lohja rokottaa lohjalaisten lisäksi myös Lohjalla asuvia, opiskelevia ja työskenteleviä. Kaikki lohjalla asuvat ukrainalaiset voivat ottaa koronarokotteen Lohjalla. Henkilöllisyys pitää todistaa. Lisätietoa koronarokotuksista Lohjan kaupungin koronasivuilla.

Lohjalla on jo pakolaisia monista maista: paikalliset yhdistykset tarjoavat vapaaehtoistyön mahdollisuuksia monipuolisesti

Lohjalla on paljon ihmisiä, joilla on Maahanmuuttoviraston myöntämä oleskelulupa kansainväliseen suojeluun liittyvästä syystä. Heidän kotikuntansa on Lohja, ja heillä on kaikki kuntalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Pakolaisten kanssa tehtävään vapaaehtoistyöhön on Lohjalla paljon mahdollisuuksia.

Lohjan kaupungin aikuissosiaalityö ja maahanmuuttajapalvelut vastaa lohjalaisten maahanmuuttajien ohjauksesta ja neuvonnasta

Lohjalla asuvien maahanmuuttajien ohjauksen ja neuvonnan kysymyksissä voi olla aina yhteydessä Lohjan kaupungin aikuissosiaalityön maahanmuuttajatiimiin.

Kotoutumisen osaamiskeskus on koonnut infosivun Ukrainan tilanteeseen liittyen. Se sisältää hyödyllistä tietoa sekä ammattilaisille että kaupunkilaisille.

Tietoa Ukrainasta saapuvien oleskelusta, työskentelystä ja palveluista Suomessa | Kotoutuminen

Tietoa Ukrainan tilanteeseen liittyen kotoutumistoimijoille | Kotoutuminen

Kelalla on tietosivu Ukrainan tilanteen vuoksi paenneiden sosiaaliturvasta:

Ukrainan tilanteen vuoksi Suomeen saapuvien oikeus sosiaaliturvaan

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This