Osallisuusviikkoa vietetään valtakunnallisesti 2.–5.2.2026 2.2.2026 Osallisuusviikon tarkoituksena on lisätä tietoisuutta lasten ja nuorten osallisuudesta ja vaikuttamismahdollisuuksista. Lohjalla osallisuutta edistetään monin tavoin varhaiskasvatuksessa, opetuksessa, koulutuksessa sekä muissa kaupungin toiminnoissa. Lohjan kaupunki osallistaa lapsia ja nuoria kaupungin kehittämiseen muun muassa osallistuvan budjetoinnin (Osbu) avulla sekä erilaisin kyselyin. Vuoden 2026 Osbun ehdotusten keruu päättyi 1.2.2026. Seuraavaksi ehdotuksista muodostetaan lopulliset ideat, joista äänestetään maaliskuun aikana. Eniten ääniä saanut hanke tai hankkeet toteutetaan kuluvan vuoden aikana. Muita Lohjalla vakiintuneita toimintamalleja osallisuuden vahvistamiseksi ovat esimerkiksi vartti- ja nuorisovaltuustotoiminta sekä oppilaskuntatoiminta. Kouluissa toimii myös paljon erilaisia tiimejä, kuten kestävän kehityksen tiimit, hyvinvointitiimit ja tukioppilaat, joissa lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan asioihin. Osallisuus on lapsen oikeus. Sen edistäminen on myös yksi Lohjan Lapsiystävällisen kunnan toimintamallin tavoitteista, jonka kehittämistä seurataan osana lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa. Lue lisää osallisuuden kehittämisestä osana Lapsiystävällinen kunta -toimintamallia.