Kuulemiset Nummenkylän ja Pullin koulujen sekä Nummenkylän Metsätähdet päiväkodin alueiden asukkaille

Hallintolain mukainen alueen asukkaiden kuuleminen, ilmoittaudu mukaan verkossa.

Lohjan kaupunki on viimeisten kahden vuoden aikana joutunut tekemään useita hankalia päätöksiä parantaakseen kaupungin talouden tasapainoa. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt joulukuussa talousarvion vuodelle 2021 ja sen yhteydessä on käsitelty myös Nummenkylän ja Pullin koulujen sekä Nummenkylän Metsätähdet päiväkodin jatkoa. Koulut ja päiväkoti ovat olleet osana kaupungin talouden tasapainotustoimenpiteitä keväästä 2019 alkaen.

Valtuuston tekemien päätösten pohjalta kaupunki on aloittanut alkuvuodesta koulujen hallinnollista lakkauttamista koskevan valmistelun. Osana valmistelua tullaan molempien koulujen ja päiväkodin alueella järjestämään hallintolain mukainen alueen asukkaiden kuuleminen. Kuulemiset tullaan järjestämään helmikuussa viikolla 7. Tilaisuudet järjestetään etäyhteyden välityksellä.

Pullin koulun alueen asukkaiden kuuleminen pidetään keskiviikkona 17.helmikuuta klo 18.00 alkaen. Tilaisuus pidetään etäyhteyden välityksellä.

Nummenkylän koulun ja Metsätähdet päiväkodin alueen asukkaiden kuuleminen pidetään torstaina 18.helmikuuta klo 18.00 alkaen. Tilaisuus pidetään etäyhteyden välityksellä.

Voit ilmoittautua kuulemisiin osoitteessa: https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/1cb8c7df-e2b1-428f-bc0a-a392c04d238d?displayId=Fin2191537

Linkki ilmoittautumiseen löytyy myös tiedotteesta Lohja.fi –etusivulta. Lähetämme osallistumislinkin ilmoittautuneille lähempänä kuulemista.

Lisätietoja ilmoittautumisesta TVT-erikoissuunnittelija Hanna Ryhänen hanna.ryhanen@lohja.fi Puh. 044-3740488.

 

Lohjalla 22.1.2021

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta

 

Lohja logo sininen

 

 

 

 

 

 

 

 

Share This