Lohjan Omenakarnevaalit ja Syysmarkkinat perutaan tältä vuodelta

Omenakarnevaalit

Lohjan perinteisiä Syysmarkkinoita ja Omenakarnevaaleja ei järjestetä tänä vuonna koronapandemian vuoksi.

-Molemmat tapahtumat ovat keränneet vuosittain tuhansia kävijöitä, joiden turvallisuuden takaaminen tässä tilanteessa olisi käytännössä mahdotonta, perustelee tapahtumat järjestävän Omenakarnevaalit ry:n puheenjohtaja Päivi Kallo.

Aluehallintoviranomaisen määräysten mukaan yli 500 hengen tapahtumissa on pystyttävä säilyttämään osallistujien ja seurueiden välinen 1 – 2 metrin turvaetäisyys koko tilaisuuden ajan, myös tapahtumaan saavuttaessa ja sieltä poistuttaessa. Omenakarnevaaleilla on käynyt päivän aikana 4000-5000 vierasta, myyntikojuja on noin sata ja lisäksi ohjelmaa on ollut museon tiloissa ja ohjelmateltalla.

-Tungoksen ja tiiviiden jonojen syntymistä myyntikojuilla olisi vaikea estää. Tapahtumiin on vapaa pääsy, joten yleisön päästäminen alueelle porrastaen ei onnistu. Vapaa sisäänpääsy tarkoittaa myös, että pahimmassa tapauksessa mahdollisten tartuntaketjujen jäljittäminen olisi hankalaa.

Koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi on peruttu suuri määrä markkinoita myös muualla Suomessa. Jo aiemmin on päätetty, ettei Tammisaaren, Porvoon ja esimerkiksi Salon syysmarkkinoita järjestetä. Myös Lohjan Kaupungin pandemiatyöryhmä on suositellut tapahtumien peruuttamista. Syysmarkkinat oli tarkoitus järjestää Lohjan torilla ja Kauppakadulla 11.-12.9. ja Omenakarnevaalit Lohjan museon alueella 19.9.

-Päätös tapahtumien siirtämisestä ensi vuoteen tehtiin raskain mielin. Molemmilla on takanaan pitkä katkeamaton perinne: Omenakarnevaaleja on vietetty Lohjalla vuodesta 1992, mutta syysmarkkinoilla on jo satavuotinen historia.

Katseet suunnataan nyt ensi vuoteen, jolloin Omenakarnevaalit järjestetään la 18.9.2021. Myös Syysmarkkinat järjestetään ensi vuonna, ja niiden ajankohta päätetään loppuvuoden aikana. Omenakarnevaaleille perinteisesti huipentunut Omenatyttökilpailu pyritään myös tänä vuonna toteuttamaan vaihtoehtoisella tavalla syyskuun aikana. Omenakarnevaaleilta jo myyntipaikkansa lunastaneisiin ollaan yhteydessä mahdollisimman pian paikkamaksun palauttamiseksi tai paikkavarauksen siirtämiseksi ensi vuodelle.

Lohjan Omenakarnevaalit ja Lohjan Syysmarkkinat järjestää Lohjan Omenakarnevaalit ry yhteistyössä Lohjan Kaupungin kanssa.

Lisätietoa:

Päivi Kallo, Lohjan Omenakarnevaalit ry:n puheenjohtaja: 044 314 5211, paivi.kallo@media.fi

Lohjan Matkailu: 044 369 1309, tourist@lohja.fi

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This