Lohjalla jälleen altistumisia koronavirukselle joukkueurheilussa

Lohjalla on todettu 43 henkilön joukkoaltistuminen joukkueurheilussa. Pelaajia ja toimihenkilöitä on Lohjan lisäksi Vihdistä, Kirkkonummelta ja Espoosta. Altistuneet henkilöt asetetaan kotikaranteeniin.

Lohjalla on todettu joukkoaltistumisia joukkueurheilussa. Altistumiset eivät liity aiemmin viime viikolla tiedotettuun altistumiseen joukkueurheilussa.  Altistumiset koronavirukselle ovat tapahtuneet HaKi 08 –joukkueen harjoituksessa 20.10.2020. Yhteensä altistuneita on 34 pelaajaa ja 9 toimihenkilöä.

Lohjan kaupunki on saanut joukkueenjohtajalta kaikkien nimet ja yhteystiedot, mutta johtuen suuresta altistuneiden määrästä, kaikki ei ehditä kontaktoimaan henkilökohtaisesti tänään. Pelaajia ja toimihenkilöitä on Lohjan lisäksi Vihdistä, Kirkkonummelta ja Espoosta. Altistuneet henkilöt asetetaan kotikaranteeniin kunkin kunnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin määräyksestä. Yhteensä karanteeniin asetetaan siis 43 henkilöä.

Tapauksen tartuntaketjut jäljitetään huolella, jotta uusia tartuntoja saadaan ehkäistyä mahdollisimman tehokkaasti. Karanteenin aikana tulee huolehtia hyvän käsi- ja yskimishygienian toteutumisesta. Myös lähikontakteja tulee välttää. Lisäksi kaikkien altistuneiden on seurattava korostetusti infektio-oireita.  Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Muistutamme edelleen, ettei oireisena tule lähteä kodin ulkopuolelle kouluun, työpaikalle ja harrastuksiin. Tartuntojen leviämisen estämiseksi tulee noudattaa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa ja turvavälejä, ja jos turvavälien pitäminen ei onnistu, käyttää kasvomaskia.

Jos epäilet saaneesi tartunnan, ota yhteys terveydenhuoltoon, virka-aikana omalle terveysasemalle 044 369 2901, muuna aikana palvelee päivystysapu p.116117. Lisäksi voi tehdä sähköisen oirearvion koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi.     On tärkeää, että kaikki koronavirusepäilyt tutkitaan laboratoriotestillä. Jos sinulla todetaan koronavirusinfektio, on tärkeää selvittää mistä olet saanut tartunnan ja ketkä ovat mahdollisesti saaneet sinulta tartunnan. Tätä jäljitystyötä tehdään jatkotartuntojen tunnistamiseksi ja epidemian leviämisen estämiseksi.

Ajankohtaista Lohjan kaupunki

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This