Kaikki sisätiloja koskevat yleisötilaisuusrajoitukset poistuvat myös Lohjalla

Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki 11.2.2022 päätöksen poistaa kaikki Uudenmaalla sisätiloissa järjestettäviä tilaisuuksia koskevat yleisörajoitukset 14.2.2022 lähtien.

Lohjan kaupungin hallinnoimissa sisätiloissa järjestettäviin yleisötilaisuuksiin, tapahtumiin, konsertteihin ja otteluihin voi nyt ottaa katsojia kullekin tilalle määritellyn enimmäismäärän. Päätös koskee Laurentius-salia, Tytyri Elämyskaivosta, kirjastoja, teatteria, nuorisotaloja ja liikunta- ja urheilutiloja sekä muita tiloja, joissa kaupunki tilaisuuksia järjestää. Tilaisuuksia järjestävät kaupungin toiminnot tulevat ilmoittamaan muutoksista erikseen omissa kanavissaan.

Asiakkaille ja osallistujille tarkoitetuissa tiloissa toiminta on kuitenkin edelleen kyettävä järjestämään siten, että osallistujien välisen lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Kun rajoituksia puretaan, korostuvat tartuntojen välttämisessä yhä enemmän toimijoiden vastuu järjestää tapahtumat terveysturvallisesti eri tiloissa sekä osallistujien oma vastuu välttää lähikontakteja, huolehtia hygieniatoimista ja eristäytyä sairaana ollessaan.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös

 

 

 

Share This