Koronatilanne Lohjalla –katsaus tartuntatilanteeseen ja ajankohtaisiin 31.12.2021

Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 1377 uutta koronavirustartuntaa. Uusia tartuntoja on joulukuun aikana tullut jo 479.

Koronatapausten määrä on viimeisten päivien aikana kasvanut kovaa vauhtia. Epidemia ei siis ole vielä ohi, ja jokainen voi omalla käytöksellään vaikuttaa tartuntojen ehkäisyyn.

Juhli uuttavuotta maltillisesti kotona lähipiirin kanssa

Uuttavuotta joudutaan viettämään koronan takia normaalista poikkeavissa olosuhteissa myös tänä vuonna. Loppuvuoden juhlat kannattaa suunnitella etukäteen mahdollisimman turvallisiksi kaikille.

Suosittelemme uudenvuoden juhlistamista maltillisesti pienellä porukalla. Juhlien järjestämisessä tulee muistaa samat periaatteet kuin muulloinkin korona-aikana. Tärkeää on noudattaa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa, hakeutua testiin tarvittaessa sekä pysytellä oireisena kotona.

Kotitestiä voi hyvin käyttää, mutta on hyvä huomioida, että kotitestistä saatu positiivinen tulos on varmistettava terveydenhuollossa tehtävällä PCR-testillä. Huomioitavaa on myös, että kotitesti saattaa antaa virheellisen negatiivisen tuloksen.

Lue lisää THL:n tiedotteesta: https://thl.fi/fi/-/joulua-ja-uuttavuotta-on-tarkeaa-viettaa-yhdessa-laheisten-kanssa-suunnittele-juhlat-turvallisiksi-etukateen?redirect=%2Ffi%2Fweb%2Finfektiotaudit-ja-rokotukset

Muista kasvomaskin käyttö

Koronavirusta kiertää väestössä aiempaa enemmän, minkä vuoksi on tärkeää, että maskin käyttöä lisätään.

THL suosittelee, että maskia käytetään kaikissa julkisissa sisätiloissa sekä joukkoliikenteessä koko maassa. Suositus koskee sekä rokotettuja että rokottamattomia.

Lue lisää: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/suositus-kasvomaskien-kaytosta-kansalaisille

Koronarokotuksen saavat jatkossa Lohjalla myös kaikki 5-11-vuotiaat perusterveet lapset

Ensimmäinen koronarokote kaikille 5-11 –vuotiaille, vain ajanvarauksella, luethan tarkasti alta ajanvarausohjeet!

5 – 6 -vuotiaiden rokotukset neuvoloissa, ajanvaraukset puhelimitse 3.1.2022 alkaen.

  • Aurlahden neuvola, p. 044 369 2231, ma – pe kello 12-13.
    Rokotuspäivät keskiviikko 12.1. kello 9 -18 sekä perjantai 14.1. kello 9 -16.
  • Mäntynummen neuvola, p. 044 374 2731, ma – pe kello 12-13.
    Rokotuspäivät maanantai 10.1. kello 10 – 18 sekä torstai 13.1. kello 9 – 18.
  • Virkkalan neuvola, p. 044- 374 2520, ma- pe klo 12-13.
    Rokotuspäivät tiistai 11.1. kello 9 -16 sekä keskiviikko 19.1. kello 9-16.

7 – 11 -vuotiaiden rokotukset Tennarissa, ajanvaraukset sähköisesti koronarokotusaika.fi 5.1.2022 kello 10.00 alkaen.

Kolmansia rokotuksia annetaan ainoastaan ajanvarauksella

Koronarokotukset jatkuvat rokotuspisteissä. Sekä ensimmäisiä että toisia rokotteita saa sekä ajanvarauksella että ilman ajanvarausta. Kolmansia rokotuksia annetaan ainoastaan ajanvarauksella. Kaupunki toivookin rokotuspisteeseen työrauhaa, ja että ajanvarauksissa noudatetaan annettuja ohjeita.

Suosittelemme ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta www.koronarokotusaika.fi

Rokotuksia tarjolla Tennarissa ajanvarauksella sekä ilman ajanvarausta (vain yli 12- vuotiaiden ensimmäiset ja toiset rokotukset)

Osoite: Rantapuisto 45, Lohja

Ota mukaan henkilöllisyystodistus tai KELA-kortti.
Maanantai 3.1. klo 9-15
Tiistai 4.1. klo 9-15
Keskiviikko 5.1. klo 9-15
Torstai 6.1. klo 9-15
Perjantai 7.1. klo 9-14

Voimakkaasti immuunipuutteisten 4.rokotukset ovat varattavissa

THL suosittelee neljänsiä koronarokoteannoksia niille 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt. Tehosteannoksen voi antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3–4 kuukautta.

Voimakkaasti immuunipuutteisilla on mahdollisuus varata aika 4.koronarokotukseen www.koronarokotusaika.fi Ajanvaraus on mahdollista tehdä 3 kuukauden aikavälillä 3.rokotuksesta.

 

Lohjan kaupunki toivottaa asukkailleen rauhallista ja koronaturvallista uutta vuotta!

 

Share This