Pyöräilyn infrastruktuuri kehittyy Lohjalla

Kesän 2020 aikana Lohjalla on ollut rakenteilla kaksi kokonaan uutta pyörätietä, toinen Kirkkokadulla ja toinen Ratakadulla. Vanhan pyörätien parannustöitä on tehty Kirkkokadulla ja Myyryntiellä.


Lohjan keskustassa on rakennettu Kirkkokadun uutta, nyt jo lähes valmista yhdistettyä pyörätietä ja jalkakäytävää osana Laurentiustalohanketta. Täysin uusi pätkä on rakennettu Sibeliuksenkadun ja Monkolankadun väliselle osuudelle Lintulan päiväkodin puoleiselle reunalle.

Samassa yhteydessä uusitaan Kirkkokadun vanhan yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän asfalttipäällyste Monkolankadun ja Rautatienkadun välisellä osuudella sekä muutetaan Monkolankadun yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän linjausta.

Vanhan pyörätien parannustöitä tehdään tänä vuonna myös Keskilohjalla Myyryntiellä valtatie 25:n tuntumassa.

Gruotilassa valtatie 25:n rampin tuntumassa Ratakadulla on parhaillaan rakenteilla tämän kesän toinen kokonaan uusi pyörätie. Nyt rakennettava pätkä parantaa jo olemassa olevan pyörätien jatkuvuutta Ratakadulla.

Hiidensalmessa suosittu rantaraitti on kokenut muutoksia, kun kevyen liikenteen reittiä on siirretty asuntomessualueen puistotöiden yhteydessä. Lisäksi rantaan rakennetaan pyörätien viereen uusia reittejä. Paikka sopii mainiosti pyöräilijän taukopaikaksi.

Suunnittelupöydällä kaupungilla on tänä vuonna Laurinkadun harjunpuoleisen pyöräily-yhteyden parantaminen Lohjan keskustassa Laiturikadun ja Mäkikadun välillä.

Sammattiin Myllykylään on tekeillä tiesuunnitelma uudesta pyörätiestä Werlanderintielle Punasentolpantien ja Karstuntien väliselle osuudelle. Kyseessä on kaupungin ja Uudenmaan ELY-keskuksen yhteishanke – ainoa ELY:n pyörätiehanke Lohjalla. Toteuttamisajankohta ei ole vielä selvillä.

Lisätiedot

Timo Mäkinen, suunnitteluinsinööri, timo.makinen@lohja.fi, p. 050 567 5900

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This