Puutiaisaivokuumeen riskialue laajenee Lohjanjärven ranta-alueilla

Kartta koko TBE-riskialue Lohja 2020

Tiedote 6.2.2020

THL lisäsi vuonna 2019 osan Lohjanjärven ranta-alueesta puutiaisaivokuumeen (TBE) riskialueeksi, koska alueella esiintyi vuonna 2018 runsaasti puutiaisaivokuumetapauksia. Tämän takia alueen asukkaat sekä alueen vakituiset kesämökkiläiset kotikunnasta riippumatta ovat oikeutettuja maksuttomiin THL: n tarjoamiin rokotteisiin. Rokotukset aloitettiin keväällä 2019 ja niillä on ollut hyvä teho.
Lohjalla on kuitenkin ollut merkittävä määrä uusia puutiaisaivokuumetapauksia myös tämän vuonna 2019 määritellyn riskialueen ulkopuolella. THL päätti helmikuussa 2020 laajentaa rokotealuetta vanhan alueen lisäksi myös uuteen osaan Lohjanjärven saaristoa ja ranta-aluetta, koska tällä alueella on ollut riskialueen ulkopuolista Lohjaa enemmän puutiaisaivokuumetapauksia suhteessa alueen asukasmäärään.

Maksuttoman kolmen rokotteen perusrokotesarjan saa, jos asuu tai on vakituinen vapaa-ajan kesäasunto THL:n määrittämällä riskialueella ja henkilö on yli kolmevuotias. Katso liitteenä oleva kartta, linkki karttapalveluun ja katuosoitteet. Katuluetteloon on listattu aakkosittain sekä vuoden 2019 riskialue, sekä uusi laajennettu 2020 riskialue.

THL:n tarjoamat rokotteet annetaan riskialueella asuville lohjalaisille tai alueen vakituisille kesämökkiläisille Keskustan terveysasemalla. Keskustan terveysasemalle ajanvarauspyynnön suosittelemme tekemään sähköisesti https://pro.klinik.fi/contact/lohja. Asian voi myös hoitaa puhelimitse p. 019 3692319.  Lapsiperheille rokotteet annetaan neuvolassa ajanvarauksella tai avoneuvoloissa ilman ajanvarausta.

Riskialueiden ulkopuolella asuvat lohjalaiset voivat myös varata ajan rokottamista varten samaan tapaan. Rokotereseptin voit pyytää aikaa varatessasi, jolloin itse rokote on omakustanteinen. Rokottamiskäynnit ovat aina maksuttomia.

Lisätietoja TBE-rokotteesta

kartta

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This