Poikkeuksellisena keväänä katupölykausi oli Uudellamaalla tavallista aikaisempi ja helpompi

Helsingin seudun ympäristöpalvelut mittaa ilmanlaatua Lohjan mittausasemalla

Kevään katupölykausi oli Uudellamaalla aikainen ja aiempia vuosia helpompi. Korkeita ilman hiukkaspitoisuuksia mitattiin jo tammikuussa, ja pahin pölyjakso koettiin helmikuun lopulla. Hiukkasten pitoisuudet jäivät keväällä Lohjalla tavallista matalammiksi, kuten myös pääkaupunkiseudulla. Ilmanlaatu oli Uudellamaalla tavanomaista parempi kevään poikkeusoloissa, kun liikenteen rajoittamistoimet laskivat liikennemääriä ja liikenteen päästöjä. HSY mittaa Uudenmaan ilmanlaatua vuonna 2020 Lohjalla sekä Porvoossa.

Katupölykausi alkoi Uudellamaalla aikaisin, ja ensimmäiset pölyiset päivät mitattiin jo tammikuussa Helsingissä. Kevään pahin pölyjakso oli aikaisin, jo helmikuun lopulla. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat koholla myös helmi- ja maaliskuussa, mutta pitoisuudet olivat edellisvuotta matalampia huhtikuun alussa, jolloin yleensä mitataan katupölyn huippupitoisuudet. Pölyisten päivien määrälle on raja-arvo, joka sallii enintään 35 pölyistä päivää vuodessa. Hengitettävien hiukkasten raja-arvotason ylityspäiviä oli keväällä 2020 yleisesti noin puolet tavanomaista vähemmän. 15.5.2020 mennessä hengitettävien hiukkasten raja-arvotaso ei ylittynyt Lohjalla. (kuva artikkelin lopussa)

”Lohjalla ilman hiukkaspitoisuudet olivat tavanomaista kevättä matalampia.  Katupölyä oli kyllä ilmassa, mutta pitoisuudet jäivät kohtuullisiksi eikä pölyisiä päiviä mitattu lainkaan”
, sanoo Lohjan ympäristöpäällikkö Jarkko Koskela.

Vuonna 2020 Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY mittaa ilmanlaatua mittausasemalla Lohjalla. Mittausasemalla mitataan liikenteen pakokaasuista peräisin olevaa typpidioksidia ja hengitettäviä hiukkasia, joiden päälähde on liikenteen nostattama katupöly. Lohjan mittausasema siirtyi vuoden 2020 alusta toimintakeskus Harjulan pihaan (Kullervonkatu 7), kun se aiemmin oli Nahkurintorilla, joten tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempiin.

Sää oli tänä keväänä ilmanlaadulle suotuisa, mikä helpotti kevään pölyisyyttä. Alkuvuosi 2020 oli ennätyksellisen leuto pohjoista Suomea lukuun ottamatta. Tammikuussa lämpötilat olivat jopa 7‒8 astetta tavanomaista korkeampia yleisesti etelässä. Myös helmi- ja maaliskuu olivat myös lauhoja ja sateisia. Lunta oli poikkeuksellisen vähän koko talvena eteläisessä Suomessa. Huhtikuussa oli melko kuivaa ja lämpötilat olivat tavanomaisella tasolla.

Maaliskuussa alkoi koronaepidemian takia poikkeustila, jolloin liikennemäärät vähenivät merkittävästi Uudellamaalla. Tämä näkyi laajalti ilmanlaadussa, ja liikenteen päästöistä muodostuvan typpidioksidin pitoisuudet olivat keväällä 2020 noin puolet pitkän ajan keskiarvosta niin Uudellamaalla kuin useissa Suomen kaupungeissa. Liikennemäärät ja pitoisuudet olivat pienimmillään pääsiäisen molemmin puolin, jolloin Uudenmaalle ja sieltä pois liikkumista rajoitettiin.

Lisätietoja:
ympäristöpäällikkö Jarkko Koskela,
jarkko.koskela@lohja.fi
puh. 044-369 4416

Ilmanlaatutietoa: www.hsy.fi/ilmanlaatu, www.hsy.fi/uusimaamittaukset

Kuvassa on katupölyn eli hengitettävien hiukkasten (PM10) vuorokausikeskiarvot keväällä 2020 ja 2019 (Lähde HSY).

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This