Myrsky aiheuttanut runsaasti vahingontorjuntatehtäviä Länsi-Uudenmaan alueella

Meneillään oleva myrsky on aiheuttanut runsaasti vahingontorjuntatehtäviä Länsi-Uudenmaan alueella. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella on tänään klo 15 mennessä ollut jo yli 180 myrskyn aiheuttamaa vahingontorjuntatehtävää, ja ne ovat ruuhkauttaneet toimintaa.

Pelastuslaitokset ovat tehostaneet nyt valmiuttaan ja perustaneet johtokeskukset johtamaan ja koordinoimaan näitä vahingontorjuntatehtäviä.

Länsi-Uudellamaalla tehtävät painottuvat Lohjan ja Raaseporin alueille, Keski-Uudellamaalla Nurmijärven, Tuusulan ja Vantaan alueille.

Vahingot ovat tyypillisesti puiden kaatumisia teiden ja sähkölinjojen päälle. Myös kattoja on irronnut ja rakennustelineitä romahtanut. Toistaiseksi ei ole tiedossa henkilövahinkoja.

Pelastuslaitoksilla varaudutaan siihen, että myrskyn aiheuttamia vahingontorjuntatehtäviä hoidetaan tänään pitkälle iltaan saakka. Tehtäviä hoidetaan yhteistyössä alueen sopimuspalokuntien kanssa.

Väestöltä pyydetään nyt malttia. Lisäksi muistutamme, että myös Hätäkeskus on nyt ruuhkautunut. Hätänumeroon tulee soittaa vain todellisissa vaara- ja uhkatilanteissa, joissa henki ja terveys ovat uhattuina.

-Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos-

Lisätiedot:
Heikki Kervinen, päivystävä palopäällikkö, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, p. 029 151 2112

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This