Lohjan kulttuuripalkinnon 2026 saajaa saa nyt ehdottaa

Lohjan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta voi harkintansa mukaan jakaa vuosittain kulttuuripalkinnon, jonka arvo on 1500€. Tänä vuonna ehdotuksia otetaan vastaan ke 30.9.2026 klo 15.00 saakka. Lohjan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta valitsee palkinnonsaajan tehtyjen ehdotusten pohjalta.

Palkinto jaetaan ensisijaisesti Lohjan kaupungissa asuvalle ja/tai toimivalle taiteilijalle, ansioituneelle harrastajalle tai kaupunkia monipuolisesti kulttuurin alalla tunnetuksi tekevälle / tehneelle henkilölle. Palkinto voidaan jakaa useammalle henkilölle. Palkinto voidaan jakaa myös yhteisöpalkintona. Lohjan kaupungin työntekijää tai viranhaltijaa ei voi ehdottaa kulttuuripalkinnon saajaksi kaupungille tekemästään työstä. Lohjan kulttuuripalkinto luovutetaan joulukuussa itsenäisyysjuhlan yhteydessä.

Ehdotukset tehdään ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella täältä. Aiempina vuosina Lohjan kulttuuripalkinnon saaneiden henkilöiden lista löytyy tältä sivulta.

Paperiset, vapaamuotoiset ehdotukset toimitetaan kirjaamoon Lohjan kaupunki / Kirjaamo, PL 71, 08101 Lohja, tunnuksella ”Yleinen kulttuuri / kulttuuripalkinto”. Myöhässä olevia ehdotuksia ei oteta huomioon.

Share This