Lohjan kaupunki myöntää humanitaarista apua Ukrainaan

ukrainan lippuLohjan kaupunginhallitus on 14.3. kokouksessaan päättänyt, että Lohjan kaupunki myöntää humanitaarista apua Ukrainaan 45 000 euroa. Avustus annetaan rahallisena tukena yhteistyössä luotettavan avustusjärjestön kanssa. Avustus tulee kohdentaa täysimääräisesti humanitaariseen apuun Ukrainassa ja ukrainalaisten hyväksi. Kaupunginhallitus valtuutti vt. kaupunginjohtajan sopimaan avustuksen toimeenpanosta.


Ukrainan valtio on tehnyt kansainvälisen vetoomuksen maan ja sen kansalaisten kiireellisestä tukemisesta. Useat Suomen kunnat ovat tehneet tukipäätöksiä Ukrainan auttamiseksi. Suomen suurimmat kaupungit (C21) organisoivat 25.-28.2.2022 yhteisen keräyksen, jonka tuloksena Ukrainaan suunnataan yhteensä yli 1,5 miljoonan euron arvoinen humanitaarinen avustus. Kohdentamisessa kaupungit tekivät yhteistyötä Suomen valtion, avustusjärjestöjen ja muiden luotettavien yhteistyökumppanien kanssa. Myös muita Suomen kuntia on kannustettu vastaavaan yhteistyöhön ja avustamiseen.

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This