Lohjan kaupungin energiansäästötoimet 2022-2023

Lohjan kaupunki on aloittanut kattavat toimenpiteet energian säästämiseksi kaikissa toiminnoissaan.

Eurooppa kohtaa kuluvana lämmityskautena poikkeuksellisen haastavan energiatilanteen. Energian riittämiseksi, kulujen hillitsemiseksi ja sähkökatkojen välttämiseksi meidän kaikkien on osallistuttava energian säästöön.

Lohjan kaupunki on ryhtynyt konkreettisiin toimiin energian säästämiseksi. Energiaa pyritään säästämään kaikissa mahdollisissa kaupungin toiminnoissa. Lohjan kaupunki on myös mukana valtakunnallisessa Astetta alemmas-energiansäästökampanjassa. Alla on lueteltu Lohjan kaupungin toimintojen energiansäästötoimia kaudella 2022-2023.

Valaistus

  • Katuvalot himmennetty öisin ja kesäisin
  • Valoverkostoa huolletaan ja päivitetään energiatehokkaampiin LED-valoihin
  • Jouluvalojen päälläoloaikaa lyhennetään
  • Turhat valot esim. käyttämättömissä kiinteistöissä sammutetaan silloin, kun se on turvallisuus ja ilkivalta huomioiden mahdollista
Liikuntatoimi

  • Saunojen kiukaiden käyttöaikoja supistetaan porrastamalla
  • Suihkutiloissa kannustetaan veden säästämiseen suihkuaikoja lyhentämällä
  • Liikuntahallien, salien ym. sisäliikuntapaikkojen lämpötiloja lasketaan 18 asteeseen
  • Ulkoilureittien valaistua aikaa supistetaan
Kaupunginhallinto

  • Huonelämpötiloja lasketaan kaupungin hallinnollisissa tiloissa +20 asteeseen
  • Lämpimän veden käyttöä vähennetään
  • Ikkunoita ei avata kuin lyhyesti tarvittaessa
  • Valot ja isot laitteet sammutetaan, kun niitä ei tarvita.
  • Pattereita tai termostaatteja ei säädetä omin päin.

 

Päiväkodit, koulut ja kirjastot

  • Päiväkoteja, kouluja ja kirjastoja kannustetaan osallistumaan 1.1.2023 alkavaan energiansäästön 50/50-malliin, jossa vähennetään sähkön, lämmön ja veden kulutusta vuoden ajan. Vuoden kulutustietoja verrataan aiempien vuosien keskiarvoon. Osallistuva yksikkö saa pitää puolet energiansäästöstä syntyneestä rahallisesta säästöstä.
Tekninen toimi

  • Rakennuskannan ikkuna- ja ovitiivisteitä parannetaan, jotta lämpövuotoja ei synny.
  • Oheistilojen lämpötiloja lasketaan (esim. varastot, käytävät ym. passiivisemmassa käytössä olevat tilat)
  • Automaattivalaistuksien ohjaukset tarkastetaan, jotta turha käyttö vähenee
  • Aurinkopaneeleita lisätään useisiin kaupungin rakennuksiin (pitempi aikainen kehittäminen käynnissä)
  • Liikennevalot päivitetään LED-valoihin (pitempi aikainen kehittäminen käynnissä)
  • Ohjeistus kiinteistöjen energiatehokkaasta käytöstä välitetään kaikkien kiinteistöjen käyttäjille.
  • Lämmityslaitteita päivitetään energiatehokkaampiin vaihtoehtoihin.

Mitä voimme yhdessä tehdä tilanteen parantamiseksi?

Lohjan kaupunki kannustaa kaikkia kaupunkilaisia ryhtymään energiansäästötoimiin: tarkkailemaan sisälämpötiloja, säästämään sähköä ja huoltamaan ja uudistamaan lämmityslaitteita.

Lisää energiansäästövinkkejä löydät täältä:

  • Kuluttajien energianeuvonta (Motiva):
https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/kuluttajien_energianeuvonta

Tästä linkistä löydät videon, jolla on lisää vinkkejä energiansäästöön. Asiantuntija Jukka Kopra (Ramboll/Motiva) kertoo energiansäästöstä, Astetta alemmas -kampanjasta sekä erilaisista avustusmuodoista, joita voi saada, kun päivittää energiamuotoa vähäpäästöisempään vaihtoehtoon. Tallenne on nauhoitettu 30.11.2022 Lohjan kaupungin, Ykkösakselin ja Motivan järjestämässä Energianeuvonnan illassa.

  • Taloyhtiöt energiaviisaiksi (Motiva):
https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/taloyhtiot_-_yhdessa_energiatehokkaasti

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This