Koronatilanne Lohjalla – viikkokatsaus tartuntatilanteeseen ja ajankohtaisiin 14.12.2020

Koronatilanne on edelleen haastava koko Suomessa, joten on erityisen tärkeää noudattaa voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia. THL suosittelee, että ihmiset viettäisivät joulua mahdollisimman pienissä ryhmissä ja mieluiten kotona.

Viimeisen viikon aikana (viikko 50) on Lohjalla todettu viisi uutta koronavirustartuntaa. Koronatilanne on kokonaisuutena pysynyt Lohjalla kuitenkin rauhallisena. Koronatartuntojen määrä koko vuoden osalta on Lohjalla nyt 123. Tartunnanlähde viimeisten viikkojen koronatapauksissa on useimmiten ollut matkustamisesta, työpaikalta tai kyseessä on perheen sisäinen tartunta. Työpaikoilla tapahtuvien altistusten määrän voidaan vaikuttaa noudattamalla ohjeita käsienpesusta, kasvomaskien käytöstä ja taukojen porrastamisesta.

Ilmaantuvuus Lohjalla viimeisten 14 vrk:n aikana 30,4/100 000. Uudenmaan alueella ilmaantuvuus on 14 vrk:n aikana 185,6/100 000. Koko maan tilanne 106,9/100 000. Parhaillaan Uudenmaan lisäksi Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Pohjois-Pohjanmaan ja Varsinaissuomen alueet ovat leviämisvaiheessa.

Koronatilanne on edelleen haastava koko Suomessa, joten on erityisen tärkeää noudattaa voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia. Niiden tavoitteena on ensinnäkin suojella riskiryhmiin kuuluvia ja toisaalta turvata
terveydenhuollon toimintakyky.

Mäntynummen yhtenäiskoulun joukkoaltistuminen

Mäntynummen yhtenäiskoulussa todettiin joukkoaltistuminen, minkä johdosta kaikki 9. luokkalaiset siirtyivät etäopetukseen syyslukukauden loppuun saakka.

THL suosittelee joulun viettoa pienessä porukassa koronariskin vähentämiseksi

THL suosittelee, että ihmiset viettäisivät joulua mahdollisimman pienissä ryhmissä ja mieluiten kotona läheisimpien ihmisten kanssa. Esimerkiksi sukulaisvierailuja kannattaa tehdä vain, jos se on välttämätöntä. Jos joulun aikana aikoo kuitenkin tavata muita kuin läheisimpiä ihmisiä, etenkin jos aikoo tavata ikääntyneitä tai riskiryhmiin kuuluvia, tapaamisen turvallisuutta voi lisätä monin tavoin. Jos vierailee hoivakodissa tai tuetun asumisen yksikössä asuvan riskiryhmään kuuluvan läheisen luona, on tärkeää noudattaa tarkkaan henkilökunnan ohjeita.  Omaa tartuntariskiä voi puolestaan pienentää välttämällä sosiaalisia kontakteja ennen pyhiä.
Lisää ohjeita turvalliseen joulun viettoon https://thl.fi/fi/-/juhli-joulua-pienessa-porukassa-ja-valta-ruuhkia-listasimme-vinkkeja-turvalliseen-pyhien-viettoon

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This