Kesäfiilis valtaa Aurlahden sataman

Uusi satamatoimisto ja terassi aukeavat pian – kesäkausi alkaa jo tänä viikonloppuna

Ilmakuva Aurlahden satamasta

Aurlahden satamassa tapahtuu tänä kesänä paljon. Luvassa on uusia palveluita, kuten satamatoimisto sekä uuden terassikontin yrittäjä, mitä varten rannassa on tehty infratöitä, kuten viemäröintiä ja sähkötöitä.

Lohjan kaupunki kilpailutti uuden terassikontin yrittäjän Aurlahden satamaan. Yrittäjäksi valittiin viranhaltijapäätöksellä 27.4.2023 LB2 Living Oy eli lohjalainen yrittäjä Riku Loman. Kaupungin tavoitteena on saada sekä satamatoimisto että terassi toimintaan kesäkuun alusta lähtien.

Satamatoimisto on auki kesäkuun alusta lähtien joka päivä kello 10–20 elokuun puoleen väliin saakka. Satamatoimistossa myydään muun muassa venepaikkoja, kalastuslupia, Lohja700-tuotteita ja Lohjan uutta historiateosta. Lohjan Liikuntakeskuksen kautta satamatoimistosta voi myös vuokrata esimerkiksi polkupyöriä ja eri pelejä kuten petankin ja mölkyn.

Satamasta löytyvät myös aiemmilta kesiltä tutut palvelut kuten kausimyyjät, jäätelökioski, välinevuokraustoimijat, tankkauspiste, 24h itsepalvelukioski sekä Aurlahti Rantakafe anniskeluoikeuksin.

Aurlahden sataman kehittäminen palvelee Lohjan kaupunkistrategiaa luomalla lisää vapaa-ajan palveluita asukkaille ja matkailijoille yhteistyössä yritysten kanssa.

Aurlahdessa pärähtää kesä käyntiin jo tänä viikonloppuna

Aurlahti Rantakafe pitää kesäkauden avajaiset 29.-30.4.2023. Lauantaina 29.4. Rantakafessa esiintyy Toni Savolainen Band klo 19.30. Sunnuntaina 30.4. on lasten päivä. Taikuri-Joona esiintyy klo 12-13 ja klo 14-14.45 on luvassa Kengurumeininkiä, jossa soitetaan rokkia lapsille. Tapahtumiin on vapaa pääsy.

Satama-alueella järjestetään sunnuntaina 30.4. myös autoharrastajien tapahtuma MLV & Friends Spring Meet ’23 klo 14-18. Sisäänpääsy tapahtumaan on 10 €.

Kiinnostaako myyntipaikka Aurlahden satamassa tai oletko järjestämässä tapahtumaa?

Aurlahden satama tarjoaa mahdollisuuden molempiin. Lue myyntipaikoista ja tapahtumien järjestämisestä Aurlahdessa lisää täältä.

#Lohja #järvikaupunki #Aurlahti


Onko sinulla lisäideoita tai toiveita liittyen Aurlahden rannan kehittämiseen? Lähetä toiveesi sähköpostilla osoitteeseen: viestinta@lohja.fi.

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This