Kaupunginvaltuuston uutiset 22.1.

Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona 22.1.2025. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa L72 Hiidenlinnan asemakaavan muutosta, vesihuoltoverkoston saneerauksen puitesopimusurakoitsijoiden hankintaa ja Virkkalan alueen päiväkodin hankesuunnitelman avaamista uudelleen päätöksentekoon. Lisäksi kokouksessa jätettiin useampi kannatettu valtuustoaloite.

Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä L72 Hiidenlinnan asemakaavan muutosehdotuksen. Asemakaavan muutoksella muodostuu Lohjan kaupungin 22. kaupunginosan Roution osa korttelia 667 ja vesialue.

Kokouksessa käsiteltiin myös vesihuoltoverkoston saneerauksen puitesopimusurakoitsijoiden hankintaa vuosille 2025-2026. Valittujen urakoitsijoiden kanssa on mahdollista neuvotella myös ilman uutta tarjouskilpailua optiovuosista 2027 ja 2028. Valtuusto päätti valita puitesopimusurakoitsijoiksi Aarsleff Oy:n, Infraliner Oy:n, Putkistosaneeraus Eerola Oy:n, Sujutek Oy:n ja Uponor Infra Oy:n. Käytettävä urakoitsija valitaan urakoitsijan työtilanteen ja kokonaistaloudellisen edukkuuden perusteella.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti, että Virkkalan alueen varhaiskasvatuspalveluiden turvaamiseksi sekä nykyisten tilaratkaisujen ja ennusteiden pohjalta toteutetaan Virkkalan alueelle uusi 7-ryhmäinen päiväkoti, johon yhdistetään Virkkalan päiväkoti ja päiväkoti Omppu. Päiväkodin laskennallinen paikkamäärä on 7×21, eli 147 paikkaa. Uuden päiväkodin sijaintivaihtoehtoina tarkastellaan Rauhalan koulun tonttia, Virkkalan vanhan päiväkodin tonttia (Lähdehaankuja) tai muuta mahdollista tonttia Virkkalan keskustassa tai sen tuntumassa. Valtuusto päätti käynnistää hankesuunnitelman valmistelun.

Valtuusto päätti myös…

  • merkitä kuntalaisaloitteet tieturvallisuuden parantamisesta sekä Nummen kirkonkylän pysäkkien penkkien palauttamisesta loppuun käsitellyiksi.

Kokouksen aikana esitettiin myös seuraavat kannatetut valtuustoaloitteet, jotka valtuusto päätti merkitä saapuneiksi ja lähettää kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi…

  • Valtuustoaloite Rausjärven leirikeskuksen ja sen rakennusten säilyttämisestä Lohjan kaupungin omistuksessa
  • Valtuustoaloite suunnitteluvarausmaksun käyttöönottamisesta Lohjan kaupungissa
  • Valtuustoaloite laajemman selvityksen laatimiseksi moniammatillisesta yhteistyöstä ja esimerkiksi nykyisen nuorisotyön toimintojen vaikuttavuudesta
  • Selvitetään sosiaalityöntekijän ja psykiatrisen sairaanhoitajan palkkaaminen Ankkuritiimiin yhdessä Karkkilan ja Vihdin kanssa.

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This