Kasvomaskien käyttöä edellytetään kaupungin sisäliikuntaan käytettävissä tiloissa

Kaupunki edellyttää 2.11.2020 alkaen kaikilta 15 vuotta täyttäneiltä kasvomaskin käyttöä hallinnoimissaan sisäliikuntatiloissa.

Kasvomaskia tulee käyttää muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana. Kasvomaskin käyttöä ei edellytetä henkilöiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää. Henkilön oma ilmoitus asiasta katsotaan riittäväksi. Velvoite koskee kaikkea sisäliikuntaa, esimerkiksi koulujen liikuntatilojen seura- ja harrastuskäyttöä. Myös jäähallit ovat sisäliikuntatiloja.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan edelleen kaikissa vapaa-ajan tiloissa. Epidemiologisen arvion perusteella katsotaan kuitenkin, että sisäliikuntatiloissa on perusteltua suosituksen sijasta edellyttää kasvomaskin käyttöä.

Kaupunki vetoaa voimakkaasti myös yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten toimijoiden hallinnoimiin tiloihin ja toimintaan, että ne noudattaisivat samoja toimintatapoja kuin kaupunki viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Yksityisiin sisäliikuntatiloihin suositellaan asetettavaksi velvoite käyttää kasvomaskia edellä kuvattujen periaatteiden mukaisesti. Lohjan liikuntakeskus ja kaupungin pandemiajohtoryhmä tarjoavat neuvontaa ja ohjausta linjausten toteuttamiseen.

Ajankohtaista Lohjan kaupunki

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This