DNA lahjoittaa Lohjan Asuntomessuilla esillä olleen kauniin saunamökin Muijalan Martoille

Asuntomessujen aikaan lohjalaisilla yhdistyksillä oli mahdollisuus osallistua arvontaan, jossa palkintona oli DNA:n ja Ehtasaunan yhteistyössä toteutettu saunamökki. Arvontaan osallistui yhdeksän paikallista yhdistystä ja arpaonni suosi Muijalan Marttoja. Saunamökki tulee ensi kesänä palvelemaan marttojen lisäksi myös Muijalan alueen partiolaisia.

-Tämä oli meille martoille hieno yllätys, etenkin näin korona-aikana, kun emme ole voineet juuri mitään toimintaa järjestää. Sauna tuo valoa  ja iloa tulevaan kesään sekä uutta virtaa niin meille kuin partiolaisillekin! uskoo Muijalan Marttojen puheenjohtaja Päivi Hannila. – Otamme myös mielellämme vastaan uusia Muijalan Marttoja toimintaamme, saunatalkoissa nähdään!

Saunatalkoissa on mukana myös partiolippukunta Muijalan Menninkäiset, joiden kanssa martat tekevät paljon yhteistyötä. – Olemme todella iloisia, että Muijalan alueen yhdistykset tekevät yhteistyötä ja mahdollistavat mm. tällaista jakamista ja sitä kautta vastuunkantamisen harjoittelemista lapsille ja nuorille. Lippukunnallamme ei ole omaa kämppää tai vastaavaa, joten saunasta ympäristöineen tulee olemaan paljon iloa retkikohteena. Mikä olisikaan sen parempi paikka harjoitella uusia taitoja, tehdä asioita yhdessä toisten kanssa ja oppia tuntemaan lähiluontoa!, iloitsee Muijalan Menninkäisten lippukunnanjohtaja Riikka Rängman.

DNA toivoi, että sauna saisi uuden kodin yhdistykseltä, jolle esimerkiksi perheystävällisyys, vanhusten ja vähävaraisten perheiden pärjääminen yhteiskunnassa ovat tärkeitä.

– Meille DNA:lla perheystävällisyys ja yhdessäolo ovat erityisen tärkeitä. Perheet ovat erilaisia ja omanlaisia, sillä perhe voi esimerkiksi muodostua läheisen yhteisön jäsenistä – yhdessäolo on kuitenkin jokaiselle arvokasta. Toivommekin, että lahjoittamme saunamökki tuo iloa pitkään Muijalan Martoille sekä partiolaisille, ja siellä vietetyt yhteiset hetket ovat ikimuistoisia ja tuovat paljon riemua käyttäjilleen”, DNA:n laajakaistaliiketoiminnan johtaja Katri Perälä toivoo.

Elinvoimajohtaja Pekka Puistosalo Lohjan kaupungilta toivoo saunamökistä paljon iloa käyttäjilleen – Tämä on DNA:lta hieno lahjoitus,  josta on varmasti paljon iloa niin martoille kuin partiolaisillekin.

 

DNA:n laajakaistaliiketoiminnan johtaja Katri Perälä

Kuvassa Lohjan kaupungin elinvoimajohtaja Pekka Puistosalo, Muijalan Marttojen puheenjohtaja Päivi Hannila ja sihteeri Airi Särkilahti, Muijalan Menninkäisten lippukunnanjohtaja Riikka Rängman ja Oliver Iho sekä DNA:lta Riikka Pellosniemi markkinoinnista ja Pasi Lehtinen myynnistä.

 

 

 

 

Share This