Varttivaltuuston kyselytunti toi lapset, päättäjät ja kaupungin johdon yhteen

Lohjan varttivaltuuston kokouksen yhteydessä torstaina 20.11.2025 järjestettiin kyselytunti kaupungin päättäjille ja johtaville viranhaltijoille osana Lapsen oikeuksien viikkoa. Tilaisuudessa 5.–6.-luokkalaisten valitsemat edustajat pääsivät esittämään heitä askarruttavia kysymyksiä ja kertomaan näkemyksiään omasta elämästään Lohjalla.

Varttivaltuuston jäsenet ovat kouluista eri puolilta Lohjaa. Kyselytunnilla päättäjiä edustivat Olavi Turpeinen (sdp.), Pirjo-Leena Forsström (sdp.), Pauliina Takala (sdp.), Pekka Luoma (kok.), Niklas Koistinen (kok.), Satu Nybäck (vihr.), Hannele Maittila (ml.), Otso Jolkkonen (ml.) sekä Heidi Himmanen (rkp.). Lisäksi Venla Patinen oli edustamassa Lohjan nuorisovaltuustoa. Kaupungin johtoa edustivat kaupunginjohtaja Petra Ståhl, hallintojohtaja Sanna Lundström ja kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo.

”Lapsiystävällisessä kunnassa jokainen lapsi tuntee olevansa turvassa, saa äänensä kuuluviin ja huomioidaan päätöksenteossa”, muistutti kaupunginjohtaja Petra Ståhl alkusanoissaan.

Lähellä sijaitsevat leikkipaikat ja tekemisen mahdollisuudet ovat lapsille tärkeitä

Kyselytunnilla lapset nostivat esiin erityisesti leikkipaikkojen, koulujen pihat ja erilaisien tekemisen mahdollisuuksien kehittämisen omilla asuinalueillaan.

“Voidaanko Mäntynummen koululle saada liukumäki, trampoliini, futiskenttä ja biljardipöytä?” kuului yksi oppilaiden kysymyksistä.
Kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo kertoi, että uuden koulukeskuksen suunnittelussa lasten toiveet voidaan huomioida. Olavi Turpeinen muistutti lisäksi, että alueelle avataan uusi nuorisotila jo ennen koulukeskusta: “Siellä pääsee varmasti pelaamaan biljardia.”

Maatrampoliinit olivat lasten toivelistan kärjessä myös muualla. Viranhaltijoiden mukaan puistoja kehitetään jatkuvasti, ja maatrampoliineja voidaan lisätä päivitysten yhteydessä.

Päättäjien näkemykset herättivät kiinnostusta

Lapset kysyivät aktiivisesti myös päättäjien näkemyksiä Lohjasta. Vastauksissa korostuivat turvallisuus ja lasten huomioon ottaminen:
“Lasten asioita halutaan oikeasti edistää – olemme oikeiden asioiden äärellä”, totesi Pauliina Takala.

Keskusteluissa nousi esiin myös alueellisten erojen huomioiminen:
“Meidän pitää huomioida nuoret eri alueilla. Esimerkiksi keskustassa liikkuminen on erilaista kuin reuna-alueilla ilman katuvaloja,” muistutti Pirjo-Leena Forsström.

Lapset kysyivät lisäksi kaupungin työntekijöiden palkoista ja työn mielekkyydestä. Viranhaltijoiden lämmin yhteisvastaus kiteytti ilmapiirin:
”Palkat ovat hyvät, ja Lohjan kaupungilla on tosi kiva olla töissä.”

Lapsen oikeuksien viikon tavoite on saada lasten ääni kuuluviin

Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 17.–23.11.2025. Tänä vuonna viikon teema on ”Saan kuulua, saat kuulua”.

Varttivaltuuston kyselytunti tarjosi arvokkaan mahdollisuuden vuoropuheluun lasten ja kaupungin johdon välillä. Kyselytunnit ovat myös keino vahvistaa lasten osallisuutta ja luottamusta siihen, että heidän mielipiteillään on merkitystä.

Mikä varttivaltuusto?

Varttivaltuusto kokoontuu kuukausittain eri teemojen pariin. Kokouksissa oppilaat tutustuvat Lohjan alueen nuoriso-ohjaajiin, tapaavat kaupunginvaltuutettuja ja vaihtavat ajatuksia Lohjan nuorisovaltuuston edustajien kanssa. Toiminnan tavoitteena on johdattaa lapset kunnan päätöksenteon äärelle ja rohkaista heitä vaikuttamaan omaan lähiympäristöönsä.

Share This