Pullin asukkaiden infotilaisuus to 13.11. 5.11.2025 Lohjan kaupunki järjestää Pullin koulun opetuspisteen opetuksen siirtymistä koskevan infotilaisuuden alueen asukkaille ja oppilaiden huoltajille torstaina 13.11. klo 18 alkaen. Tilaisuus järjestetään Pullin koulun tiloissa. Pullin koulun opetuspisteen opetuksen suunnitellaan siirtyvän kokonaisuudessaan Mäntynummen yhtenäiskoululle 1.8.2026 alkaen. Asia käsitellään Lohjan kaupungin sivistyslautakunnassa marraskuun lopulla. Pullin koululla on pitkä historia, mutta perusopetusikäisten oppilaiden määrä on viimeisten vuosien aikana laskenut merkittävästi. Lohjan kaupunginvaltuusto on tehnyt koulun lakkauttamispäätöksen vuonna 2021. Valtuuston päätöksen mukaisesti koulun toimintaa on kuitenkin jatkettu toistaiseksi osana Mäntynummen yhtenäiskoulua. Pullissa opetus on yhdysluokkaopetusta yhdessä ryhmässä (vuosiluokat 2, 4 ja 5, yhteensä 16 oppilasta). Mäntynummella opetus järjestetään vuosiluokittain, ja oppilaita on yhteensä 109. Tervetuloa infotilaisuuteen! Kaupunki esittelee tilaisuudessa tulevan päätöksen valmistelua, perusteluita mahdolliselle muutokselle ja vastaa kysymyksiin. Tilaisuudessa ovat paikalla Mäntynummen yhtenäiskoulun rehtori sekä sivistystoimialan edustajat. 📅 Aika: 13.11.2025 klo 18.00 alkaen 📍 Paikka: Pullin koulun tilat