Kaupunginhallituksen päätökset 3.11. 4.11.2025 Lohjan kaupunginhallituksen kokouksessa 3.11.2025 käsiteltiin muun muassa Lohjan kaupungin viestintästrategian hyväksymistä vuosille 2025–2030, maksuja, taksoja ja käyttökorvauksia vuodelle 2026, vastausta Inkoon kunnan tiedusteluun lähteä mukaan HUSin toimintaa koskevaan aloitteeseen sekä elinvoimalupauksen hyväksymistä. Kaupunki on laatinut viestintästrategian vuosille 2025–2030, joka ohjaa kaupungin viestintää ja sen kehittämistä tulevina vuosina. Strategian keskeisenä tavoitteena on vahvistaa kaupungin avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja vuorovaikutteisuutta eri sidosryhmien kanssa sekä lisätä viestinnän johdonmukaisuutta. Lisäksi strategia kannustaa kuntalaisia, elinkeinoelämää ja muita paikallisia toimijoita osallistumaan aktiivisesti kaupungin kehittämiseen. Kaupunginhallitus päätti hyväksyä viestintästrategian. Kokouksessa käsiteltiin talousarviota vuodelle 2026 ja taloussuunnitelmaa ohjeellisena vuosille 2027–2028. Talousarvio 2026 -asiakirjaan on 27.10. kokouksen jälkeen tehty lisäyksiä ja muutoksia. Kaupunginhallitus päätti kaupunginjohtajan muutetun päätösesityksen mukaisesti, että teknisen lautakunnan investointeja koskevaan tekstiin (s. 58) lisätään seuraava teksti: Hiekkahallin toteuttamiselle tulee tutkia esitettyä edullisempia vaihtoehtoja. Vaihtoehtona esitetylle toteutukselle voi tulla kysymykseen esimerkiksi pienempi halli ja hiekoitusmateriaalin varastoiminen pienemmissä erissä, tai vaihtoehtoisesti nykyisen hallin kehittäminen vastaamaan paremmin tarkoitustaan. Hallia varten varattava investointimääräraha vuodelle 2026 on 200 000 euroa. Muutettu määrärahaesitys päivitetään sivulle 93. Muutos vaikuttaa myös taulukkoon sivulla 92. Lohjan kaupungin hallintosäännön 118 §:ssä on määrätty, että valtuusto käsittelee vuosittain talousarvion yhteydessä ne aloitteet, joilla voi olla vaikutuksia talousarvioon. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että se merkitsee liitteenä olevat talousarviovaikutteiset aloitteet vireillä oleviksi. Inkoon kunnanvaltuustolle on jätetty valtuustoaloite, jossa ehdotetaan aloitteen tekemistä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle HUSin toiminnasta. Aloitteen tarkoituksena olisi kannustaa hyvinvointialuetta vaikuttamaan HUSiin siten, että Raaseporin sairaalaan ja Lohjan sairaalaan liittyvät profiilimuutokset otettaisiin uudelleen käsittelyyn. Inkoon kunta on tiedustellut, olisiko Lohjan kaupungilla kiinnostusta lähteä mukaan aloitteeseen. Lohjan kaupunki toteaa liitteenä olevassa vastauksessaan haluavansa ehdottomasti olla mukana kuntien yhteisessä aloitteessa. Kaupunki haluaa lausunnossa todettavan, että Lohjan sairaalan palveluvalikoimaan on tehty merkittäviä hyviä ratkaisuja, mutta toivoo, että päätöstä synnytysten lakkauttamisesta tarkasteltaisiin uudelleen. Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavien aloitteiden merkitsemistä loppuun käsitellyiksi: kuntalaisaloite lasten ja nuorten liikuntaharrastamisen aloittamisen ja jatkamisen mahdollistamiseksi. kuntalaisaloite frisbeegolfradan perustamisesta Pusulan Keräkankareelle. kuntalaisaloite lähiliikuntapaikan perustamisesta Gunnarlaan. Osallistuvan budjetoinnin määrärahoista syksyllä 2025 Gunnarlan alueelle hankittiin 2 ulkokuntosalilaitetta. Alueelle valmistuu lokakuun 2025 aikana myös lasten leikkipuisto. kuntalaisaloite kaupunkipolkupyöristä Lohjalle. Aloitetta ei toistaiseksi edistetä. kuntalaisaloite Crowdsorsa-sovelluksen käyttöönotosta Lohjalla vieraslajien torjumiseksi kesällä 2026. Sovellus mahdollistaa kuntalaisten osallistumisen haitallisten vieraslajien poistamiseen pelillistetyllä ja palkitulla tavalla. Sovelluksen käyttäjät videoivat vieraslajien esiintymiä ennen ja jälkeen kitkemisen. Hyväksytyistä suorituksista maksetaan palkkio. Aloite toteutetaan ja talousarvioon varataan 6000 euroa Crowdsorsa-järjestelmän kokeiluun. valtuustoaloite Asemanpellon jalkapallokentän kehittämisestä. valtuustoaloite monipuolisesta lähiliikuntapaikasta Sammattiin. Aloite otetaan huomioon laadittaessa Liikuntaohjelma 2030:een sisältyvää lähipaikkaohjelmaa. aloite julkisten liikuntatilojen käyttömaksujen poistamiseksi alle 18-vuotiaiden ohjatuilta harrastusryhmiltä. Hallitus päätti myös: merkitä talousarvion kolmannen osavuosikatsauksen tiedoksi sekä kehottaa lautakuntia sopeuttamaan toimintansa vuoden 2025 määrärahaan niillä toimenpiteillä ja tulosalueiden välisillä siirroilla, jotka ovat viranhaltijoiden ja lautakuntien päätettävissä. hyväksyä esitetyt maksut, joiden korotusprosentti on yli 10 % sekä uudet käyttöönotettavat maksut. Lisäksi taksakirjaa tulee täydentää siitä puuttuvilla, hyväksytyillä taksoilla. Täydennetty taksakirja tulee saattaa kaupunginhallitukselle tiedoksi 31.12.2025 mennessä. että Lohjan kaupunki sitoutuu Lohjanjärven vesistövisio 2025 -hankkeeseen LUVYn esityksen mukaisesti 60 000 eurolla vuosittain vuosina 2026–2031 (yhteensä 360 000 euroa). Määrärahat katetaan kaupunkikehityksen tulosalueen määrärahoista hyväksytyn talousarvion sisältä. hyväksyä elinvoimalupauksen ja oikeuttaa asiakirjassa mainitut henkilöt allekirjoittamaan elinvoimalupauksen maanantaina 10.11. Elinvoimalupaus on hyväksytty edellisen kerran kesäkuussa 2023. Lupaus on valtuustokauden mittainen ja sen avulla kaupunki sitoutuu yhdessä yrittäjäyhdistyksen kanssa edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä, vahvistamaan elinvoimaisuutta sekä kaupungin veto- ja pitovoimaa. antaa liitteenä olevan lausunnon Uudenmaan liitolle koskien luonnosta Uudenmaan maakuntaohjelmaa 2026–2029 sekä ympäristöselostusta. nimetä edustajat itsenäisyyspäivän 6.12.2025 seppeltenlaskutilaisuuksiin Lohjan Pyhän Laurin, Virkkalan, Sammatin, Karjalohjan, Nummen ja Pusulan hautausmaille sekä valtuuttaa hallintojohtajan nimeämään kaupungin edustajat mahdollisten estyneiden tilalle. palauttaa valtuustoaloitteet sopimusten tarkastamisesta sekä kuntosalien hankkimisesta jokaiseen kylään takaisin valmisteluun. Kaupunginhallituksen kokouksen esityslista 3.11.2025 Kaupunginhallituksen kokouksen pöytäkirja on luettavissa 10.11.2025 Tulevat kokoukset löydät hallintokalenterista.