Kouluterveyskysely 2025: Lohjalaisten nuorten päihdekokeilut vähentyneet ennätyksellisen paljon

Esimerkiksi nuorten alkoholinkäytössä on tapahtunut selviä muutoksia.

Alkoholinkäytön kohdalla yläkouluikäisten raittiiden nuorten määrä on Lohjalla suurempi kuin koskaan mittaushistorian aikana, ja lisäksi tulos on ensimmäistä kertaa parempi kuin koko maan tai hyvinvointialueen keskiarvo. Yläkouluikäisten ja lukioikäisten alkoholin riskikäyttö on vähäisempää kuin koko maassa tai alueella keskimäärin. Myös huumausaineiden käyttökokeilut ovat Lohjalla yläkouluikäisten kohdalla laskusuunnassa, noudattaen valtakunnallista ja alueellista keskiarvoa. Lukiolaisten kohdalla voidaan puhua jopa merkittävän vähäisistä kokeilumääristä. Nikotiinituotteiden käyttö sen sijaan on Lohjalla hieman muuta maata ja hyvinvointialuetta yleisempää, vaikka käytön lasku edelliseen kyselyyn verrattuna on merkittävä.

Mistä muutos päihteidenkäytössä voi kertoa?

Nikotiinituotteiden kohdalla tulokset ovat resonoineet viimeiset 10 vuotta voimakkaasti laki- ja nikotiinimarkkinoiden muutosten kanssa. Alkoholikokeilujen kohdalla kyse on laajemmasta trendistä, johon koronavirusepidemia rajoituksineen aiheutti hetkellisen notkahduksen.

Lohjalla on viimeiset kaksi vuotta panostettu merkittävällä tavalla yläkouluikäisten kanssa tehtävään nuorisotyöhön niin kouluissa kuin jalkautuvassa nuorisotyössä. Ilmiöihin on pyritty puuttumaan välittömästi ja työn painopistettä sekä viestintää mm. vanhempien suuntaan on tehostettu. Lisäksi yhteistyö poliisin ennaltaestävän toiminnan kanssa on ollut saumatonta.

Suurin tekijä muutoksessa ovat kuitenkin olleet te, lohjalaiset nuoret ja perheet.

Share This